Mitä on managerialismi?<\/h3>\n\n\n\n
Managerialismi on sitä, että päätösvalta kaikesta (vähänkään tarpeellisesta) kaikilla elämänalueilla luovutetaan johtajille. Erityisesti toiminnan politiikka (mitä pitäisi tuottaa, saada aikaan?) ja moraali (miksi tämä työ on oikeutettua, tärkeää ja hyvää?) rajataan manageriaalisen prosessin alueeksi pääsy kielletty tekijöiltä. Ammattilaisille jää taktinen alue, jolla he voivat vain suorittaa annettuja tehtäviä vaaditulla – kontrolloidulla – tavalla. Tällainen on valitettavasti nykyisin yhteinen ideologiamme, yhteinen harhamme, moraalisen järjenkäytön halvaustila. Taiteen vapauden on pitkään uskottu suojaavan tekijyyttä, mutta se ei näytä enää pitävän paikkaansa.<\/p>\n\n\n\n
Entä sitten? Jospa managerit ovat meitä muita viisaampia?<\/h3>\n\n\n\n
Eivät he ole, eivätkä manageriaaliset järjestelmät (kuten hallitustyöskentely, johtoryhmärakenteet, konsulttitoiminta, kilpailutusjärjestelmät, strategiaprosessit, liiketaloudelliset komentosuhdemallit ja insentiivijärjestelmät) kykene näkemään, saati mittaamaan ja ymmärtämään kunkin työn politiikkaa ja moraalia niin kuin ammattilaiset itse kykenevät.<\/p>\n\n\n\n
Miksi eivät?<\/h3>\n\n\n\n
Siksi, että inhimillinen toiminta (esim. tanssitaiteen perinteet ja koulukunnat) on järjestynyt kulttuurisiin muotoihin ja niitä ylläpitäviin ja kehittäviin yhteisöihin. Nämä yhteisöt toimivat työn ja tekemisen ehdoilla, tavoitellen niitä hyviä (asioita) joita tuottamaan tämä toiminnan muoto on syntynyt. Esimerkiksi vanhustenhoidon tarkoitus on auttaa heikkokuntoisia vanhuksia elämään täyttä ja ihmisarvoista elämää. Joukkoliikenteen tarkoitus on tarjota kansalaisille ja tavaroille helppo ja miellyttävä siirtyminen tarpeiden mukaan, ympäristöä säästäen. Journalismin tarkoitus on kannatella demokratiaa pitämällä ihmiset kartalla todellisista tapahtumista, taustoihin pureutuen ja vallanpitäjiä kumartelematta. Tanssitaiteen tarkoitus on … jätän sen määrittelyn teille, jotka tekijöinä ymmärrätte sitä lähtökohtaisesti minua paremmin.<\/p>\n\n\n\n
(Tässä kohtaa voi kokeilla ottaa asentoa omasta ammatistaan käsin: entä kuvataide, klovnerismi…?)<\/h4>\n\n\n\nMinkälaista on tekijöiden oma tieto toiminnastaan?<\/h3>\n\n\n\n
Käytännöllisen toiminnan tekijöillä on pääsy paitsi yleisesti yhteiskunnassa jaettuihin käsityksiin kunkin alan luonteesta ja tarkoituksesta, myös yksityiskohtaisempaan ja henkilökohtaisesti merkitykselliseen tietoon siitä, mikä tässä toiminnassa on vaikeaa, erityistä tai paikallista. He kykenevät ulkopuolista paremmin, jopa nopeasti, näkemään, milloin joku suoritus tai tekijä on erinomainen, poikkeuksellinen – tai rimanalitus. Tekijän tieto liikkuu myös affektiivisessa eli tunneulottuvuudessa. Tekijältä toiselle voi välittyä paljon tietoa yhdellä silmäyksellä tai eleellä. Ymmärrys nojaa omaan kokemukseen, jossa oma ego on alttiina samassa sosiaalisessa avaruudessa. Ihmisen elämäntarina kutoutuu yhteen tietyn alan tarinan kanssa. Saman asian voi sanoa toisin: ammattilainen kasvaa ihmiseksi osallistumalla ja panemalla itsensä likoon tietyssä työssä, tietyllä käytännöllisen toiminnan kentällä. Jos käytännöllisen toiminnan yhteisöt kuihtuisivat kokonaan, yhteiskunnasta loppuisivat täysimittaisiksi kasvaneet ihmiset…<\/p>\n\n\n\n
Eikö toimintaan tarvita vähän materiaalisiakin asioita?<\/h3>\n\n\n\n
Kunkin toiminnan muodon harjoittaminen vaatii luonnollisesti sellaisia hyviä (asioita) kuin rakennuksia, työvälineitä, palkkarahaa, tutkinto-oikeuksia ym., joita ilman se ei ole mahdollista tai ainakin hyvin vaikeaa. Jos edellä oli puhe erinomaisuushyvistä, nämä ulkoiset hyvät ovat tehokkuushyviä. On helppo nähdä, miksi näin. Erinomaisuushyvät kertovat, mitä varten tällä asialla ollaan, tehokkuushyvät antavat siihen voimaa. Pelkkä voima ilman tarkoitusta tai päämäärää ei kuitenkaan riitä. Sellainen toiminta alkaa kiertyä kehälle, ja tuhoaa lopulta itse itsensä. Ollakseen kestävää toiminta tarvitsee sekä voimaa että suunnan.<\/p>\n\n\n\n
Mikä tässä on se ongelma?<\/h3>\n\n\n\n
Takaisin managerialismiin: ongelman ydin on siinä, että managerialistinen ideologia saa meidät vähättelemään erinomaisuushyviä, jopa pyyhkimään ne kokonaan operationaaliselta agendalta. Ikään kuin niitä ei olisikaan. Toimintaa pyöritetään yksinomaan tehokkuushyvien näkökulmasta, yleisjohtajien ja heidän apunaan toimivien liiketalouden mallien mukaisesti. Eri alojen omintakeiset, paikalliset muodot katoavat tutkan alle tai niitä jopa häpeillen puretaan kuin kakluuneja 60-luvulla. Että tämmöistäkin täällä vielä oli…<\/p>\n\n\n\n
Managerialismi etenee kuin tappava muotivirtaus. Se saa yhä uudet ihmiset pauloihinsa pääasiassa häpeän voimalla. FOMO eli fear of missing out on tehokas piiskuri, joka hiljentää vastarinnan, sillä eihän kukaan halua tulla syrjäytetyksi ja syrjäytyä vanhanaikaisena, uusimman teknologian ja uusimpien buzzwordien merkkaaman kelpoisuuden piiristä. Materiaaliset edellytykset toiminnan jatkamiseen kullakin alalla annetaan jakoon portinvartijoille, jotka toteuttavat managerialismin periaatetta: tehokkaammin, kilpaillen, ihan sama mihin suuntaan. Tehostettu kilpailutus tappaa loputkin yhteisöllisyydestä, koska se tyytyy seulomaan voittajat häviäjistä. Käytännölliselle toiminnalle ravitsevampaa olisi sellainen kisailu tai kilvoittelu, jossa ponnistellaan yhteisessä tarkoituksessa toiminnan erinomaisuuden kriteerejä ylittäen ja uudistaen. Sen sijaan, että synnytettäisiin vuosisadan tanssi, valitaan vuoden tanssija.<\/p>\n\n\n\n
Hybris-kielisestä hehkutuksesta huolimatta (huippu-sitä ja tätä), organisaatio toisensa jälkeen kadottaa tarkoituksensa ja kuivahtaa pelkäksi ontoksi kuoreksi. Erinomaisuushyvien muisto vilahtaa enää missiolauseissa ja arvostatementeissa.<\/p>\n\n\n\n
Entä kamppailu?<\/h3>\n\n\n\n
Peli ei suinkaan ole menetetty, vaikka ammattilaisten toimijuudelle jääkin enää kapeasti tilaa. Ensimmäinen asia, jonka kautta vastarintaa voi viritellä, on nähdä ne rakenteet, jotka omia käsiä sitovat. Jos tilannekuvani pitää paikkansa, hyvin suuri osa managerialismin voimaa perustuu ihmisten pelotteluun ja hämäämiseen sekä pakenevien unelmien ylläpitoon. Moni tulee avanneeksi oman alansa ovia managerialismille kuvitellen jollain tasolla, enimmäkseen tiedostamatta, että hän itsekin tulee osaksi harvojen ja valittujen taikapiiriä. Joskus näin käykin, ainakin hetkeksi, mutta valta hylkii liikoja ihmisiä ja eliitin määritelmä on sen kapeus.<\/p>\n\n\n\n
Yltäkylläisen ja vallan täyteisen elämän lumovoima on suuri, mutta ei ehdoton. On myös mahdollista sanoa ei. Ei kiitos, nyt tehdään tämä vähän toisella tavalla. Kenties hieman kotikutoisemmin, konkurssipelottelusta ja numeromagiasta hetkahtamatta, kollegoja kunnioittaen. Ylpeinä omista perinteistä, oman alan hyvistä (asioista) kiinni pitäen. Toiminnan talouspuolen voi nimittäin pitää kunnossa myös niin, että raha pysyy rengin roolissa.<\/p>\n\n\n\n
Jos näemme vaihtoehtoja, ja jos ymmärrämme managerialismin heikkoudet, se menettää tenhoaan. Päätyväthän nämä aikamme sankarit kerta toisensa jälkeen surkeasti otsikoihin, kun he ovat saaneet kulloisenkin työmaansa siivottua inhimillisen käytännöllisen toiminnan rikkaudesta.<\/p>\n\n\n\n
Miksi kerron tätä nyt?<\/h3>\n\n\n\n
Minä tarjoan tässä yhtä mahdollista tulkintakehystä, jonka avulla uskottavuus siirtyy poispäin eksyksissä kiihdyttelevistä toimintamalleista, kohden käytännöllisempiä, maanläheisempiä malleja. Jälkimmäisten käyttöönotto edellyttää ensinnäkin pysähtymistä, tuumaustaukoa. Toiseksi se edellyttää rehellistä reflektiota, itsereflektiota omasta toimintakentästä, sen ammateista ja omasta “kutsumuksesta”. Eihän kaikki ammatissani ollut paratiisikunnossa ennen managerialismin tuloakaan. Siitä todellinen pohtiminen vasta alkaakin kun pitää oikeasti miettiä, mitä töitä täällä pitäisi tehdä, milla tavalla ja miksi. Ja keneksi minä olen tulossa, jos sellaisia teen. Lopuksi, se edellyttää kädenojennusta toisille saman kentän toimijoille, ja laajemminkin yhteiskunnan toimijoille: yksi ammattilainen ei vielä tee yhteisöä eikä perinnettä. Kaksi on toivon pilkahdus. Kolme on alku.<\/p>\n\n\n\n
Laajalle levinneen ideologian paino voi tuntua mahdottomalta vastustajalta. Mutta aatehistoria osoittaa, että yhteiskunnallinen muutos etenee takinkäännöksin. Tämän päivän ehdoton totuus on huomenna tapa, jolla jotkut ennen ajattelivat.<\/p>\n\n\n\n
Tanssialan ammattien puolustus tarvitsee tajua vallankäytön näyttämöistä, ja kykyä vetää yhtä köyttä tarvittaessa. Poliittisen voiman lisäksi tarvitaan moraalista voimaa eli omaa tajua oman työn tärkeydestä ja suunnasta johon sitä haluaa kehittää. Minkälainen olisi elävä praktiikka teille tänään? Mitä sen pitäisi reflektoida, missä olla itsekriittinen? Mistä löytyisivät ne paikat, joissa elintärkeää keskustelua voitaisiin ylläpitää? Jotta ei jäätäisi vain surkuttelemaan ja lyömään takaisin managerialismin palloja, vaan tehtäisiin omia avauksia.<\/p>\n\n\n\n
(Tässä kohdassa oli tanssija-koreografin kommenttipuheenvuoro.)<\/h4>\n\n\n\nPaneelikeskusteluun valmistauduin tuomaan seuraavan huomion:<\/h2>\n\n\n\n
Mistä tekijät voivat ammentaa voimaa vaatimustensa tueksi, kun vastassa on niukkuutta jakava ylivoimainen järjestelmä?<\/p>\n\n\n\n
Yksi mahdollisuus on tuoda esiin se, että vain tekijät itse tuntevat työnsä niin hyvin, että osaavat kehittää sitä ja suunnata sitä uudelleen. Tätä rahoittajat pääsääntöisesti eivät osaa. He ovat tässä riippuvaisia tekijöistä. He osaavat kyllä muotoilla abstraktilla tasolla erilaisia rahoitusehtoja esim. yhteiskunnallisesti tai näyttämöteknisesti kelpoisesta taiteesta, mutta panepas heidät kertomaan, minkälainen taideteos\/tapahtuma konkreettisesti olisi hyvä, menevät hiljaisiksi.<\/p>\n\n\n\n
Näin ollen peräänkuuluttamasi taiteilijoiden oma rehellinen itsetutkiskelu, ja kollegoja kunnioittava ”nautinnollinen väittely” tuottavat sellaista hyvää työtä, joka on samalla tämän ammattikunnan voiman lähde neuvotteluissa yhteiskunnallisesta oikeutuksesta ja resursseista.<\/p>\n\n\n\n Managerialismi ja kamppailu tanssin hyvist\u00e4 (asioista) Managerialism and the struggle over the goods of dance […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[4],"tags":[],"class_list":["post-274","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-liitteet"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/274","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=274"}],"version-history":[{"count":7,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/274\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":782,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/274\/revisions\/782"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=274"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=274"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=274"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}![Omaehtoinen lempeä kehittäminen\nvs. muiden ehdotusten vastustaminen\n\nFoorumit, joille raivataan aikaa ja paikkoja\nvs. puhumattomuus\n\nIntohimon liekkiä pidetään elossa\nvs. leipääntyminen, valtapeli\n\nYhteisöllisyys, yhteistoiminta\nvs. erillään sinnittely\n\nHavahtuminen omaan valtaan ja vastuuseen, oikeudet käyttöön\nvs. alistuminen olosuhteisiin\n\nOma kieli, taju oman työn erinomaisuushyvistä\nvs. tanssin hyvät jäävät kehoon, yhteiskunnalle puhutaan managerialismin kielellä\n\nKyky puhua takaisin portinvartijoille\nvs. valitetaan kollegalle\n\nVoimaa vastustaa managerialismin korruptoivaa painetta\nvs. siirrytään itsekin välineelliseen otteeseen\n\nKokemus vaikutusvallasta oman työn ehtoihin\nvs. \"tanssi häviää aina\"\n\nToivon ilmapiiri\nvs. luovutetaan, vaihdetaan alaa](\"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-content\/uploads\/2021\/06\/liite3dia.jpg\")