Tanssin hyvä -toimintatutkimus toteutettiin vuosina 2017–2020. Tekijät valitsivat työhönsä kriittisen, osallistuvan toimintatutkimuksen lähestymistavan. Hanke sisälsi etnografiaa, taiteellista tutkimusta ja kehittämistyötä. Se toteutettiin työparimallilla. Hankkeen vastuullinen tutkija Marja-Liisa Trux tuli tanssialan ulkopuolelta ja toinen tutkija, Isto Turpeinen, sen sisäpuolelta. Hankkeen yhteydessä elokuvaohjaaja Salla Sorri valmisti itsenäisenä teoksena dokumenttielokuvan, joka kuvaa toimintatutkimuksen kohdetta, tanssin murrosvuosia, tutkijoiden työn tarjoaman tarkastelukulman avulla.<\/p>\n\n\n\n
Tutkimuksen kohteena on ammatillinen tanssitoiminta – muutkin kuin tanssijan ammatit – sekä pienemmässä määrin myös tanssiharrastus. Maantieteellinen kohde on karkeasti ottaen Suomen alue. Ajallisesti tarkastellaan suomalaisen tanssitoiminnan murrosvuosia laajana nykyhetkenä. Ajanjaksoon 2017–2020 sijoittuu muun muassa Suomen ensimmäisen vain tanssille tarkoitetun näyttämön, Tanssin talon, fyysinen rakentaminen ja taiteen rahoituksen järjestelmien uudistuksia. Tanssitoimijat ovat kiinnostuneita ja huolestuneitakin yleisöistään, työtilaisuuksistaan, rahoituksestaan ja yleisesti ottaen työnsä edellytyksistä ja yhteiskunnallisesta arvostuksesta.<\/p>\n\n\n\n
Viimekätinen tavoite, johon osallistuvan tutkimuksen tekijät osallistuvat, on tanssin tuntemuksen, yhteiskunnallisen arvostuksen ja resursoinnin vahvistaminen pitkällä aikavälillä.<\/p>\n\n\n\n
Välitavoitteina on tehdä tanssista paremmin tunnettua myös suurelle yleisölle ja niille, joilla ei ole kokemusta tanssista työnä tai harrastuksena, sekä sanoittaa alan sisäisiä hyviä (asioita) eli erinomaisuushyviä<\/em>. Edelleen tutkimus pyrkii kertomaan alan toimija-asemista ja toiminnan ehdoista realistisesti ja konkreettisesti erityisesti niin sanotun vapaan kentän<\/em> osalta sekä kuvaamaan alan monimuotoisuutta ja toimijoiden pyrkimyksiä parantaa toimintaolosuhteitaan. Tutkijat räätälöivät toimijoille kehittämistapahtumia ja -välineitä sekä tukivat alan sisäistä dialogia ja solidaarisuutta.<\/p>\n\n\n\n Hankkeen menetelmiin kuuluivat:<\/p>\n\n\n\n Käsillä oleva raportti kertoo tästä tutkimuksesta moniäänisesti ja yleistajuisesti, koska se valottaa tanssin pienoismaailmoja ulkopuolisille lukijoille, mutta puhuttelee myös nykyisiä alan toimijoita. Näin tutkijat pitelevät peiliä toimijoiden edessä auttaakseen heitä tarkastelemaan ja kehittämään omaa työtään. Lisäksi raportissa dokumentoidaan tarkasteltua murrosaikaa jälkipolvia varten ja tehdään itsereflektiivisiä havaintoja omasta prosessista muita toimintatutkijoita ja muita kenttiä varten.<\/p>\n\n\n\n Teoreettisena resurssina käytössä on käytäntöteorioihin lukeutuva Käytännöllisen toiminnan tulkintakehys. Tämä Suomessa kehitetty malli on hankkeessa sekä tutkimushavaintoja jäsentävä että kehittämistyötä ohjaava lähestymistapa. Sen ansioihin kuuluu kyky pureutua toiminnan peruskysymyksiin. Näin se on luonteeltaan pikemmin filosofinen kuin sektoritutkimuksellinen – ja käyttökelpoinen murrosaikoina. Se antaa tekijöiden tulkinnoille tilaa ja luotaa toiminnan monimuotoisuutta. Luovilla aloilla tämä on suuri etu ja edistää dialogia. Lisäksi malli ottaa lähtökohdakseen tekijöiden perspektiivin omaan työhönsä ja omat yksilölliset ja ammattikulttuureiden sanoitukset. Näin se soveltuu omaehtoiseen, yhteistoiminnalliseen kehittämiseen – minkä yhteydessä se on alun perin luotukin. (Ks. esim. Räsänen 2015<\/span>, Räsänen & Trux 2012<\/span>).<\/p>\n\n\n\n Toinen teoreettinen resurssi hankkeessa on Isto Turpeisen (2015) kehittämä Raakalauta-työtapa<\/em>, pedagoginen ja tutkimuksellinen lähestymistapa, joka kykenee operoimaan kokemuksellisella alueella ja soveltuu taiteellisen työskentelyn jäsentämiseen. Tämä työtapa edisti, paitsi tutkimuksen taiteellisen osion rakentamista, myös fokusryhmätyöskentelyä ja työhyvinvointipäiviä niin, että osallistujat pääsivät työskentelemään kehollisesti.<\/p>\n\n\n\n Toimintatutkimuksen päähavainto tanssialan työoloista oli se, että etenkin vapaalla kentällä työskentely on edelleen erittäin prekaaria. Toiminta on pääsääntöisesti riippuvaista julkisesta ja säätiöiden taiderahoituksesta. Rahoituksen jäätyä jälkeen koulutettujen toimijoiden määrästä tanssitoimijoiden asema on ollut jo pitkään niukka ja epävarma. He ovat eturintamassa ottamassa vastaan yhteiskunnan sokkiaaltoja. Viime vuosikymmeninä kasvanut harrastustoiminta tarjoaa ammattilaisille työtä – usein kuitenkin erillään taidetoiminnasta. Hybridiammattilaisuus on yleistä. Tällöin tanssityö yhdistetään johonkin muuhun ammattiin, joka saattaa olla lähellä tanssia, esimerkiksi liikunta- ja hyvinvointialoilla, mutta voi olla mitä tahansa muutakin työtä, jonka tuloilla voidaan kompensoida taidealan niukkuutta ja tulojen epävarmuutta. Taidealat kiinnostavat nuoria, mutta monet myös poistuvat työmarkkina-asemien turhauttamina.<\/p>\n\n\n\n Toinen havainto koskee taideammattilaisten hiertävää suhdetta yhteiskunnan sosiaaliturvajärjestelmiin, työmarkkinoihin ja elinkeinopolitiikkaan. Taide- ja kulttuurialat sopivat kehnosti maatalous- ja teollisuusyhteiskunnan vaatimuksia heijasteleviin järjestelmiin ja niitä myötäilevään moraaliseen horisonttiin.<\/p>\n\n\n\n Tarkastellessamme tanssialan töitä käytännöllisen toiminnan muotoina ensimmäinen havainto on, että tanssia on paljon ja että se on monimuotoista ja dynaamista. Harrastajia on todella paljon – tanssimalla vietetyt tunnit ovat monille elämän parasta aikaa. Näin ollen myös tanssin hyvät (asiat) saavat monia muotoja. Ongelmallisena näyttäytyy sen sijaan se, että lajien ja alakulttuureiden välinen yhteydenpito on usein minimaalista: tanssijat eivät tunne toisiaan ja toistensa työtä. Heidän on vaikea esiintyä yhteisellä äänellä parantaakseen asemaansa yhteiskunnassa. Konkreettisesti edunvalvonnan esteet tarkoittavat esimerkiksi sitä, että tapaamisajat ja -paikat ovat vähissä. Keskusteluun käytetään usein helppoa ja huokeaa tai ilmaista sosiaalista mediaa, mutta sen käyttö vääristää viestintää.<\/p>\n\n\n\n Haasteista huolimatta tanssin ala on saanut paljon aikaan yhteistoiminnallisella kehittämisellä: esimerkkinä Tanssin talon kolme vuosikymmentä jatkunut ideointi- ja suunnittelutyö ja sen ympärillä toteutetut kehittämishankkeet. Alan saavutuksiin kuuluvat vuosittaiset Kiertoliike-konferenssit, tanssin aluekeskukset, hankkeet tanssin tuomiseksi kaupunginteattereiden näyttämöille ja lukuisat ammattilaiskurssit ja -klinikat sekä monet muut pienemmät tapahtumat. Tämän toimintatutkimuksen jäljiltä tarinaan tanssin ponnistuksista liittyvät myös tutkijoiden tekemät sparraukset, tanssilähettiläät, työelämäaiheiset työpajat ja niiden materiaalit, Enigma-teos ja tämä raportti, joka julkaistaan avoimena e-kirjana liitteineen ‒ sekä elokuvaohjaaja Salla Sorrin valmistama dokumenttielokuva.<\/p>\n\n\n\n Toimenpidesuosituksina tutkijat ehdottavat tanssitoimijoille yhteiskunnallisen ponnistelun jatkamista sekä investoimista tapaamistiloihin ja -aikoihin. Tämä helpottaisi tanssin tuntemuksen paradoksia: alakulttuurit ja yhteisöt jäävät tanssiharrastuksen laajuudesta huolimatta kätköön sekä toisiltaan että suurelta yleisöltä. Tutustumisessa ja dialogissa kannattaa tuoda harrastajia ja yhteisöllisiä lajeja yhteen taidetoimijoiden kanssa. Tärkeä sektori tässä rakennustyössä on koulutus. Koulutuspolun yhtenäisyydellä tavoitettaisiin perusopetussuunnitelmien lupaama taide-elämän tuntemus ja käsitys taiteilija-ammatin käytänteistä. Kaikki oppi ja kasvu tanssiin lähtee harrastuneisuudesta, toisaalta perusopetus tarvitsee kontakteja ammattilaisiin kasvattaakseen yleisöjä ja herättääkseen kansalaisten kehollista ja tanssillista sivistystä.<\/p>\n\n\n\n Tanssin talon rakentamista kannattaa jatkaa sinnikkäästi ja uskollisena 30-vuotiselle demokraattiselle eetokselle. Tanssin talon fyysinen sijainti Helsingin Kaapelitehtaan yhteydessä johtanee vielä moniin kokeiluihin paikallisten tanssitoimijoiden kanssa parhaan koordinaation ja yhteistyön saavuttamiseksi. Tutkijat suosittelevat Tanssin talon ja jo neljännesvuosisadan ikäisen Zodiakin yhdistämistä yhdeksi toimintayksiköksi, jossa olisi muun muassa tanssin kansallinen päänäyttämö, aluekeskusverkoston yhteiskoordinaation pääsihteeri sekä Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen tanssin aluekeskustoiminta.<\/p>\n\n\n\n Aluekeskusten verkosto on arvokas rakenne, jota vahvistamalla voidaan parantaa kansalaisten kulttuuristen oikeuksien toteutumista koko Suomessa. Tärkeitä väyliä tähän tavoitteeseen voisivat olla kiertuetoiminnan ja tuotannollisen yhteistyön kehittäminen sekä tanssin ulottaminen oppivelvollisuuskouluun erityisen välittäjätoiminnan avulla.<\/p>\n\n\n\n Keskeinen tekijä alan elinvoimaisuudessa on päätoimisten ja kokoaikaisten tanssijan toimien määrä. Se ratkaisee viime kädessä niin aluetoiminnan tehokkuuden, taiteellisen toiminnan pitkäjänteisyyden (ensemblet) kuin taiteen vaikuttavuudenkin. Lisäys edellyttää kohdennettua rahoitusta.<\/p>\n\n\n\n Apurahajärjestelmään liittyy vakavia huolia tekijöiden oikeusturvasta ja mielenterveydestä. Syntynyttä inflatorista epäsuhtaa myönnettyjen resurssien ja odotettujen tuotosten välillä tulee korjata realistisempaan suuntaan. Läpinäkyvyyttä on lisättävä kaikilla tasoilla.<\/p>\n\n\n\n Työsuhteiden lisäksi on tarvetta myös yhdistys- ja yritysmuotoiselle rakenteelle (mukaan lukien osuuskunnat). Yleinen yritysneuvonta ja starttiraha kaipaavat rinnalleen kulttuuritoimintaa ymmärtäviä palveluita toiminnan käynnistämiseksi. Taidealan start up -rahoitusta voitaisiin ohjata myös välitystoiminnan käynnistämiseen.<\/p>\n\n\n\n Kollektiiveja laajempia ammatillisia yhteisöjä ja verkostoja tarvittaisiin nykyistä intensiivisemmin tukemaan tekijöitä viestinnässä ja markkinoinnissa. Ne voisivat myös laajentaa tarjontaa, parantaa näkyvyyttä ja turvata jatkuvuutta tilaajille erityisesti hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalalle kohdennetussa taiteessa.<\/p>\n\n\n\n On aika luopua ennakkoluulosta, jonka mukaan taide on työn vastakohta. Taidealoillakin tehdään töitä. Tekijöillä on materiaalisia tarpeita ja töillä materiaalisia edellytyksiä. Lakeja on noudatettava ja velvollisuuksista suoriuduttava työntekijä- ja työnantaja-asemissa – vaikka samat tekijät usein vaihtavatkin kameleonttimaisesti asemaa vaihtuvissa tuotannoissa. Työelämätaitoja tulee opetella ja opettaa nykyistä johdonmukaisemmin. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen mukaan puutetta ei ole niinkään yrittäjyyshenkisestä asennekasvatuksesta kuin arkisista tiedoista ja taidoista raha- ja sopimusasioissa. Toinen tärkeä ja konkreettinen taitojen alue on ryhmädynamiikan hallinta ja työnohjaus. Taidealojen vaihtuvat kokoonpanot ovat erittäin vaativa lähtökohta työhyvinvoinnille ja yhdenvertaisuudelle.<\/p>\n\n\n\n Taktisten niksien ja työelämäneuvojen ohella taiteen tekijät tarvitsevat oman työn kokonaiskuvan haltuun ottamista. Tällä tarkoitamme tanssin hyvän kartoitusta, jossa tekijä rakentaa sitä, miten<\/em> hän tekee työtään, mitä<\/em> tavoittelee ja lopulta kysyy: Miksi<\/em> työni on arvokasta, miksi sitä teen? Näiden keskelle asettuu se, kuka<\/em> hän tanssiammattilaisena on – ja keneksi hän on tulossa. Moniulotteinen, omaehtoinen pohdinta ja työn suuntaaminen on tarpeen niin nuorille kuin kokeneillekin tekijöille. Ilman sitä taktiset niksit jäävät irrallisiksi, eivätkä materiaaliset panostukset tuota toivottua tulosta. Mutta pohtiminenkin on käytännöllistä toimintaa, joka niin ikään edellyttää kohdennettuja resursseja: aikaa, tilaa ja kollegojen kohtaamista.<\/p>\n\n\n\n Tanssin ammattilaisten kokemus yhteiskunnan koekaniineina oikeuttaa heidät ilmaisemaan näkemyksensä ja mielipiteensä keskustelussa työelämästä, sosiaaliturvasta ja elinkeinorakenteesta. Työn ja elinkeinonharjoittamisen asiat ovat tanssitoimijoille tuttuja siinä missä muillekin. Sen sijaan tanssin erityiset, hienot ja tärkeät asiat ovat kokemuksellisuuden aluetta, jota tekijöiden kannattaa ja on velvollisuuskin avata ulkopuolisille.<\/p>\n\n\n\n Työoloihin haetaan taidealoillakin ymmärrystä työelämän ja talouden yleisistä opeista. Tämän tutkimushankkeen yllättävin havainto kääntää oppien ammentamisen päinvastaiseen suuntaan. Tanssialan ongelmat ovat osa koko yhteiskuntaa koettelevaa ongelmaa: Mitä on työ? Miten järjestetään elämä palkkatyöyhteiskunnan reunoilla? Mistä kaikille toimeentulo, miten pääsy tekemään merkityksellistä työtä, jolla luodaan paitsi yksityistä, myös yhteistä hyvää (eli commonsia)? Miten yhteiskunta saa käyttöönsä kaikki lahjakkuusreservinsä? Näihin kysymyksiin ei suinkaan ole löydetty yleisesti hyväksyttyjä tai edes tyydyttäviä vastauksia.<\/p>\n\n\n\n Työn sisältöjen paetessa automaatiota – kohti luovia ja merkityksellisiä tehtäviä – ja palkkatyön rakenteiden murtuessa tekijöiden alta taidealojen tekijät ovat asemassa, jossa muun yhteiskunnan pitäisi kysyä neuvoa heiltä. Tähän liittyen tutkijoilla on kaksi ehdotusta:<\/p>\n\n\n\n Perustuloa<\/em> pidetään tanssiammattilaisten keskuudessa toivottavana, mutta se viipyy, ja sen tutkiminen näyttää olevan vaikeaa. Ehdotamme, että taiteilijoiden kokemuksia pitkään jatkuneessa käytännön ”ihmiskokeessa” kuultaisiin sosiaaliturva- ja työllisyysreformeissa.<\/p>\n\n\n\n Toinen ehdotuksemme koskee mahdollisuutta kehittää yhteiskunnan ylläpitämä, lähtökohtaisesti maksuton sähköinen laskutusalusta, jonka kautta pientoimijoiden (yksilöiden tai pienten ryhmien) olisi mahdollista aloittaa elinkeinon harjoittaminen ilman pelkoa epäonnistumisesta säännösten noudattamisessa, ylivelkaantumisesta tai työttömyysturvan menettämisestä. Palvelu olisi pienimmän volyymin mikrotoimijoille tarkoitettu vaihtoehto suuryritysten tarjoamille alustapalveluille.<\/p>\n\n\n\n Työparitoiminta on parhaimmillaan, kuten Isto sanoo, kohtaamisen tiloissa laajempana tulokulmana: ”Keskustelut saavat laajemman ihmettelyn, täsmennyksen tarpeet ja lopulta rikkauden olla asioista toista mieltä” (Isto Turpeisen kommentti tekijöiden välisessä keskustelussa). Tutkittavan kentän sisä- ja ulkopuolelta tulevien tutkijoiden yhteistyö kantoi hanketta sekä tutkimuksellisesti että kehittämisen kannalta.<\/p>\n\n\n\n Ajatus elokuvasta ei ole etnografian tekijöille harvinainen. Varsinaisen antropologisen elokuvan perinteet pois lukien toiveena on usein hieman naiivisti saada kuvaukseen ”suurempaa visuaalisuutta”. Kokemuksemme mukaan itsenäisesti toimivan ammattilaisen mukaan ottaminen oli hyvä päätös, mutta Salla olisi tarvinnut toteutunutta laajemman työajan etnografisen läsnäolon muodossa.<\/p>\n\n\n\n Tutkijoiden kääntyminen dokumenttielokuvan tekijän puoleen johtui viime kädessä halusta saada tanssille ja tanssitoimijoiden työlle mahdollisimman suuri yleisö. Vaikka kirjoittaisimme kuinka vetävästi, katsomisen kynnys on nykyihmiselle paljon matalampi kuin lukemisen. Koska Salla valitsi perspektiivikseen ”tutkimushankkeen avaimenreiän”, elokuva saattaa toimia paitsi ikkunana tanssin maailmoihin, myös kertomuksena tietynlaisen toimintatutkimuksen ja etnografian tekemisestä.<\/p>\n\n\n\n Elokuvan tekeminen näkyy ja tuntuu kentällä enemmän kuin etnografin läsnäolo. Välillä kuullaan toiveita, mitä pitäisi ja etenkin mitä ei pitäisi kuvata. Tämän kautta katsottuna dokumentaristin avaimenreikä on vaikuttava julkaisun väylä. Sitä halutaan suitsia ja hallita.<\/p>\n\n\n\n Salla toimii itsenäisesti, mutta kuvattavia kunnioittaen: ”Annan kuvattaville valtaa suhteessa kuvattuun sanomalla aina ennen kuvauksia, että jos kuvauksissa tapahtuu jotain, mitä he eivät halua elokuvassa käytettävän, he voivat tulla kertomaan asiasta minulle ja otan pyynnön huomioon.”<\/p>\n\n\n\n Kolmen hengen tiimillämme (kaksi tutkijaa ja elokuvaohjaaja) ei ollut yhteistä toimistoa eikä kotiorganisaatiota, vaan palveluita kuten tilinhoitoa tai fokusryhmien kokoontumistiloja jouduttiin lainaamaan eri tahoilta. Tämä antoi tutkijoille ensi käden tietoa prekaarin toimijan sisään pääsemisen ja ulos sulkemisen vuorottelusta ja nomadimaisesta positiosta.<\/p>\n\n\n\n Kaikissa etnografisissa hankkeissa joudutaan tekemään poisrajauksia. Tanssialan laajuus yllätti meidätkin. Tulevien hankkeiden tehtäväksi jää vielä runsain mitoin tutustumista eri tanssikulttuureihin käytännöllisen toiminnan muotoina ja käytäntöyhteisöinä.<\/p>\n\n\n\n Tutkimusetiikka rajaa sitä, missä määrin kirjallinen raportti kykenee valottamaan hyvien ja tärkeiden asioiden kontrastia toimintaedellytysten usein ankaraa todellisuutta vasten. Niin tärkeää kuin se lukijoiden ymmärryksen syventämiseksi olisikin, totesimme tällaisen kuvauksen herkäksi ja mahdollisesti tekijöitä vahingoittavaksi. Saimme tästä tutkimusjaksolla huolestunutta palautetta. Marja-Liisa joutui siksi kirjoittamaan erikseen alan vaikeuksista yleisellä tasolla ja säästämään hienojen ja tärkeiden asioiden kuvaukset positiivisiin vinjetteihin. Iston omasta toimijaperspektiivistä käsin kirjoitettu osuus sen sijaan ylittää tämän esteen.<\/p>\n\n\n\n Toimintatutkimus sijoittuu paitsi maantieteellisesti, myös sosiaalisesti ja valtasuhteisiin nähden. On tavallista, että jännitteisyys ja dynamiikan muutokset kentällä aiheuttavat tarvetta uudelleenorientoitumiseen tutkimushankkeen aikana. Näin tapahtui meillekin tutkimusjaksolle osuneiden nopeiden käänteiden aikana, jotka koskivat Tanssin taloa ja sen kannatusyhdistystä.<\/p>\n\n\n\n Voidaan syystä kysyä, mitä hyötyä on tutkimuksesta, joka ei uskalla kajota kipeisiin ja jännitteisiin aiheisiin. Toisaalta liian kärkevä ote voi etäännyttää tutkijoita toimijoista, joiden oma orientaatio on varovainen. Olimme kokeneet tanssitoimijoiden orientaation huomattavan varovaiseksi kaikessa, mikä sivusi vallankäyttöä, joten haimme tasapainoa näiden tavoitteiden väliltä. Tasapainoilun tarve päättyi äkisti viime hetkillä, kun olimme jo kirjoittamassa raporttia: tanssitoimijat itse luopuivat varovaisuudestaan ja vaihtoivat yhdistyksensä päättäjät ja politiikan. Hankkeen päättyessä emme kuitenkaan enää ennättäneet seurata tätä uutta kehitysvaihetta ja asemoitua siihen. Todellisuus on jännitteinen, ja se muuttuu ennalta arvaamatta, tutkijan aikatauluista piittaamatta.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Tanssin hyv\u00e4 -toimintatutkimus toteutettiin vuosina 2017\u20132020. Tekij\u00e4t valitsivat ty\u00f6h\u00f6ns\u00e4 kriittisen, osallistuvan toimintatutkimuksen l\u00e4hestymistavan. Hanke sis\u00e4lsi\u2026<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[3],"tags":[],"class_list":["post-531","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-abstract"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/531","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=531"}],"version-history":[{"count":6,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/531\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":816,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/531\/revisions\/816"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=531"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=531"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/nivel15\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=531"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}Havainnot<\/h2>\n\n\n\n
Suositukset tanssin alalle<\/h2>\n\n\n\n
Suositukset yhteiskunnallisille päätöksentekijöille<\/h2>\n\n\n\n
Toimintatutkimuksen itsereflektio ja jatkotutkimustarpeet<\/h2>\n\n\n\n