{"id":23,"date":"2020-01-09T22:02:54","date_gmt":"2020-01-09T20:02:54","guid":{"rendered":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/?p=23"},"modified":"2020-02-05T15:47:18","modified_gmt":"2020-02-05T13:47:18","slug":"kuinka-tehdaan-epatavanomaisia-ajatuksia-francois-laruellen-epafilosofian-esittely","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/kuinka-tehdaan-epatavanomaisia-ajatuksia-francois-laruellen-epafilosofian-esittely\/","title":{"rendered":"Kuinka tehd\u00e4\u00e4n ep\u00e4tavanomaisia ajatuksia:"},"content":{"rendered":"

Voidaan sanoa, että François Laruellen epäfilosofia tai epätavanomaisen filosofia[69]<\/a><\/sup> laajentaa koko filosofisen ajattelun määrittelyä. Tuo epäfilosofinen ele on kuitenkin jotain aivan muuta kuin filosofiselle ajattelulle välinpitämätöntä, jossa kaikki mielipiteet ovat samanarvoisia tai kaiken suhteellistavaa uusliberaalia moniäänisyyttä. Epäfilosofia ei myöskään pyri sellaisiin tiedettä anarkisoiviin metodologioihin, joissa kaikki käy. Laruellen laakea ajattelu on demokraattista, koska se materialisoituu monin tavoin. Se voi materialisoitua tieteellisenä (biologiana, fraktaaligeometriana, kvanttifysiikkana) tai (elokuvan, valokuvauksen, performanssin) estetiikkana, tai se voi materialisoitua muunlaisiin ajattelun mahdollisiin muotoihin (eroottisena, mystisenä, eläimellisenä). Se, mikä voi vaikuttaa relativismilta, on kaiken kattavan ajattelun laajentumista. Esimerkiksi epätavanomainen valokuvan filosofia ei pyri kehittämään uutta ajattelua subjektiivisuudesta, valosta, salamavalosta tai jostain muusta aiheesta jostakin epätavallisesta lähtökohdasta, vaan pyrkimyksenä on ajattelun materialisoiminen filosofiaa valokuvaamalla. Koska filosofian taide sisältää asentoja, valotuksia, rajauksia ja tarkennuksia, se on epäfilosofista praktiikkaa valokuvan materiaalisen performanssin kannalta. Kyse ei ole vain puhtaasta metaforasta vaan sellaisten mallien manaamisesta, jotka muokkaavat käsitystämme filosofisesta praktiikasta.<\/p>\n\n\n\n

Sellaiset sanat kuin epäonnistuminen tai näyte nousevat esiin Laruellen haastattelussa<\/a>. Epäonnistuminen esiintyy haastattelussa kuusi kertaa ja näyte kerran. Vaikka ne esiintyvätkin sivuhuomioina eivätkä sinänsä kuulu epäfilosofian nykyiseen sanastoon, ovat ne olennaisessa suhteessa toisiinsa. Niillä on myös tärkeä suhde Laruellen taiteen praktiikoita käsittelevän projektin kanssa. On hyvä huomata, kuinka haastattelu alkaa viittaamalla toiseen Laruellen haastatteluun, jossa hän keskustelee epäfilosofian ja hänen omien, kokeellisempien ja taiteellisten kirjoitustensa välisestä suhteesta. Tuossa haastattelussa hän kertoo pyrkivänsä ”käsittelemään filosofiaa materiaalina ja sen lisäksi materiaalisuutena antamatta filosofian omanarvontunnon, kvasiteologisten päämäärien, filosofisten hyveiden tai viisauden viedä liikaa huomiota”. Hän lisää: ”minua kiinnostaa filosofia taiteen materiaalina ja lopulta filosofia taiteena” (Mackay 2012<\/a>, 29). Ei ole kovin vaikeata osoittaa, kuinka Laruellen kokeelliset kirjoitukset eivät yksistään pyri kohti taidetta, vaan kaikki hänen teoksensa ovat myös osa tätä kokeilua. Näin tapahtuu hänen pyrkiessään esittämään filosofisen ajattelun uuden asennon tai suuntautumisen materiaalina ja tapana tulkita filosofiaa muiden praktiikoiden, kuten valokuvan, avulla. Tätä ajattelua Laruelle esittelee kirjoissaan The Concept of Non-Photography <\/em>(2011) ja Photo-Fiction, a Non-Standard Aesthetics<\/em> (2012). Tässä on kyse ”ajattelun uudelleen suuntaamisesta” (mt., 2), kuten hän asian ilmaisee.<\/p>\n\n\n\n

Laruellen lähestymistapa pyrkii tarjoamaan jotain uutta, ei kuitenkaan siksi, että kyse olisi uudesta todellisuuden ideasta tai Todellisesta[70]<\/a><\/sup>, joka syrjäyttäisi muut ideat nimeten ne epäonnistumisiksi ja vääriksi, epätuottaviksi, mielikuvituksettomiksi, löysiksi, epätarkoiksi, epäeettisiksi tai estyneiksi. Kyse ei ole siitä, että hän pyrkisi vain näyttämään oman menestyksensä oikeampana, tuotteliaampana, luovana, tarkkana tai jonain muuna. Laruelle pyrkii esittämään, että uusi asento, suuntautuminen tai näky<\/em> – tai absoluuttisen immanenssin näyn-Yhdessä<\/em> – kaiken filosofisen tai epäfilosofisen ajattelun tasavertaisuudesta on pohjimmiltaan tasavertaisesti Todellisesta. Kuitenkin pyrkimys epäonnistuu ja näyttäytyy ”turhana nollasummapelinä” (Laruelle 2011b<\/a>, 83), jos tarkastelemme sitä Todellisen uudenlaisena ideana tai representaationa. Tämä voidaan myös nähdä aivan jonain muuna kuin saavutuksena tai epäonnistumisena, jos lähestymistapaa pidetään asentona tai taiteellisena asenteena. Tällöin se on jo itsessään Todellisen näyte<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

Suuntaamisen käsite on yhteydessä filosofisiin päätöksiin. Laruellen mukaan päätökset ovat rakenteellisesti muuttumattomia muuttujia, jotka lävistävät kaiken filosofisen ajattelun. Päätös voidaan ymmärtää vetäytymisenä tai pois leikkaantumisena, kuten sana decision<\/em> etymologian mukaan perustuu latinan kielen sanaan decaedere<\/em>, jossa de <\/em>tarkoittaa poistamista ja caedere <\/em>leikkausta. Marjorie Gracieusen ja Anthony Paul Smithin tekemässä haastattelussa Laruelle esittää, kuinka ” X:n filosofoiminen on samalla merkityksellistävää vetäytymistä X:stä, jotta voimme asettaa sen suhteeseen muiden käsitteiden kanssa” (Laruelle 2012<\/a>, 229). Mikään ei silti vetäydy tai asetu Todellisen ulkopuolelle – ei edes ajatus Todellisesta erottautumisesta. Kyse on asennosta, etäisyydestä tai suuntautumisesta –immanenssista. Objekti ei vetäydy yhä etäisemmästä ajatuksesta, niin kuin spekulatiivinen realismi tapahtuman määrittelisi, vaan filosofinen ajattelu etääntyy Todellisesta objektista vetäytymisen kautta (Mullarkey 2013<\/a>, 108–113).<\/p>\n\n\n\n

Laruellen mukaan filosofinen ajattelu ymmärretään Todellisen kautta eikä Todellista ulkopuolelta tarkastelevana ja transsendenttisena positiona kategorioineen, käsitteineen, viisauksineen. Filosofia ei ole Todellisen kokonaisuus eikä sen esimerkillinen ilmentymänä tai olemus vaan Todellisen eräs osa. Se on todellisen osa ja näyte. Kurssimme suuntautuu siis Todellisesta kohti filosofiaa eikä filosofiasta Todelliseen. Mitä tästä muutoksesta seuraa? Siitä seuraa absoluuttinen laakeus ilman ensimmäisiä filosofioita, kuten klassista metafysiikkaa, etiikkaa Levinaksen tapaan tai uusien realistien estetiikkaa.[71]<\/a><\/sup> Epäfilosofinen suuntautuminen ei pyri muuttamaan filosofiaa taiteeksi jonkin pelkistävän yhdentymisen avulla, eikä se pyri taiteen filosofiaksi muuttamiseen niin, että taide toimii jonkinlaisena filosofian kuvittajana. Taide ja filosofia ovat pikemminkin tasaveroisia ajatteluina ja Todellisen näytteinä. Minkäänlaista toisen edeltävää positiota ei ole olemassa, sillä ajattelua on kaikkialla. Ontologiselle tai erojen tavanomaiselle filosofialle, Parmenideksesta Heideggerin kautta Derridaan, tällainen ei ole hyväksyttävää. Tuolla ajattelulle todellinen kauhukuva ei ole se, että emme vielä ajattelisi, vaan todellisuudessa kauhistuttavaa on se, että ajattelua on aina ollut olemassa. Jos filosofialla on oltava jokin yksinoikeus, ydin tai olemus edes eron tekemisen tähden, silloin on filosofisesti mahdotonta ajatella, että ajattelu saattaisi jo pitää meidät sisällään. Tällaisen hirviön tai filosofisen kloonin Laruelle meille kuitenkin tarjoaa.<\/p>\n\n\n\n

Entä mitä hänellä on sanottavaa näytteen ja epäonnistumisen välisestä yhteydestä? Laruellen kirjoituksen erityispiirre on esimerkkien tai viittausten puute. Seuraavassa haastattelussa hän selittää esimerkkien ja viittausten puutteen seuraavalla tavalla: ”en kirjoita suurista metafyysisistä runoilijoista, kuten Donne, Hölderlin tai Mallarmé, jotka ovat olleet filosofisten kommentaarien ehtymätöntä ravintoa. Projektini on toisenlainen. En tuota kommentaareja ja ehkä sen vuoksi olenkin epäonnistunut.” Hän jatkaa, kuinka epäonnistuminen on sidoksissa viittausten puuttumiseen:<\/p>\n\n\n\n

Mainitsen vain joitain filosofeja – paitsi unimerkintöinä – mutta en myöskään viittaa omiin kirjoituksiini. Mieluummin viittaan epäsuorasti ja tuhoan kommentaarin, kuten kirjassani Mystique non-philosophique à l’usage des contemporains<\/em> (2007) sen sijaan, että viittaisin johonkin toiseen tulkintaan.<\/p>

Pyrin tekemään sen tavalla, jossa käytän tarkasti rajattua materiaalia tai hetkeä työssäni. En kirjoita esimerkein vaan kirjoitan näytteitä siitä, mitä teen ajatellessani. Eikö ajatteleminen olekin tekemistä? (Ks. Laruelle & Ó Maoilearca 2019, Taiteellisia kokeita filosofialla<\/a>)<\/p><\/blockquote>\n\n\n\n

Ajattelun tekeminen ei tapahdu esimerkillisenä onnistumisena tai riittämättömänä epäonnistumisena. Ajattelu ei ole Todellisen ideaali representaatio, vaan ajattelu on Todellisen materiaalinen osa ja sen näyte. Ajattelu tapahtuu todellisen mukaan tai sen rinnalla. Tekeminen voi olla myös omanlaistaan ajattelua filosofisen ajattelun kuvittamisen sijaan. Laruelle ehdottaa kirjassaan Photo-Fiction<\/em>, jolla on valokuvatun filosofian asento ilman yhtään esimerkkiä filosofisesta valokuvauksesta, filosofian suuntaamista taiteen materiaaliksi. Tämä uudelleen suuntaaminen ymmärtää ja esittää filosofian kieltä. Hän lisää, kuinka ”eräänlainen aliymmärtäminen ei alenna meitä yksilöinä vaan on tavanomaista ajattelua ilman erityisominaisuuksia” (Laruelle 2012, 62)[72]<\/a><\/sup>.<\/p>\n\n\n\n

Laruellen viimeisin epäfilosofinen kokeilu valokuvauksessa on jo alusta lähtien kamppailua kaikenlaista filosofista estetisointia vastaan. Sellainen filosofia toimii valokuvauksen ja muiden taiteiden ylimäärittelynä eli Laruellen sanoin ”riittävän valokuvauksen perusteena tai valokuvakeskeisyytenä.”[73]<\/a><\/sup> Hän kutsuukin esiin valokuvauksen omaa filosofiaa:<\/p>\n\n\n\n

Luomisen ele on epäestetiikkaa tai epätyypillistä estetiikkaa. Filosofia on luomisen eleen tavanomainen muoto ja valokuvafiktio eräs sen epätavanomaisista kohteista. – Projektini vaikuttaa järjettömältä, mutta jos muutamme Todellisen määrittelyn viittausjärjestelmän toisenlaiseksi, projektini lakkaa olemasta järjetön. Silloin käsittelemme valokuvaa ja sen käsitettä täysin eri tavoin kuin rajattuina tai annettuina objekteina sekä kuvailtavina, fyysisinä ja älyllisinä objekteina tai representaatioina (Laruelle 2012, 19).<\/p><\/blockquote>\n\n\n\n

Tämän projektin järjettömyyteen lakkaa filosofinen ajattelu. Filosofia ei voi sallia taide-esineen transsendoivan ajattelun kieltoa. Siksi ”valokuvauksen tapahtuman sisäistäminen jättämällä se immanentiksi tai tekeminen todeksi ilman ulkoista määrittelyä tai realismia vaatii paljon” (mt., 52). Tällainen vaatimus on uudelleen suuntaamista tai uusi asento:<\/p>\n\n\n\n

meidän on pidettävä valokuvauksen asento jakamattomana kokonaisuutena. Se on optisten, havaittavien ja kemiallisten ominaisuuksien jakamaton kokonaisuus, joka voidaan ymmärtää tavanomaisten ja paikallistumattomien ominaisuuksien matriisina. (Mt., 19.)<\/p><\/blockquote>\n\n\n\n

Todellisen näytteenä olevan filosofian on oltava laakean, tasavertaistavan ja auktoriteeteista luopuvan ajattelun kohteena. Tällainen koe ei ole sen enempää tai vähempää kuin valokuvallinen kokeilu, josta se silti eroaa, sillä se on epäonnistunut representaationa, mutta keksintö Todellisessa.<\/p>\n\n\n\n

Teoksesta Realism Materialism Art. <\/em>Berliini: Sternberg Press, 2015.<\/p>\n\n\n\n

Käännös John Ó Maoilearcan tekstistä Making Non-Standard Thoughts: An Introduction to François Laruelle. Cox, Christoph,  Jenny Jaskey ja Suhail Malik (toim.) 2015. Realism Materialism Art<\/em>. Berlin: Sternberg Press.
Suomentanut Tero Nauha.<\/h5>\n\n\n\n

Viitteet<\/h2>\n\n\n\n

69<\/sup> Laruelle käyttää sanaa non-standard<\/em>, jonka olen kääntänyt epätavanomaiseksi (suom. huom.).<\/p>\n\n\n\n

70<\/sup> Todellinen [Reél<\/em>] on olennainen käsite Laruellen ajattelussa. Käsite on pitkälti samanveroinen kuin toinen hänen luomistaan käsitteistä eli radikaali immanenssi<\/em> [immanence radicale<\/em>] Todellinen ei ole strukturalistinen positio suhteessa toiseen, kuten symboliseen tai imaginaariseen. Sillä ei ole positiota, perustaa tai paikkaa. Se on yhtäältä ajattelulta suljettu ja toisaalta suhteessa ajatteluun sekä maailmaan yhdensuuntaisesti, jolloin kaikki ajattelu on Todellisesta. Todellisen ajatteleminen on mahdotonta eikä oikeastaan edes kiinnosta Laruellea. Laruellen epäfilosofia ei myöskään ole kiinnostunut olemisesta, totuudesta tai vastaavista metafyysisistä käsitteistä (suom. huom.).<\/p>\n\n\n\n

71<\/sup> Ks. (Morton 2013<\/a>, 19–20): ”Väitän, että syy-yhteys on täysin esteettinen ilmiö. Esteettiset tapahtumat eivät rajoitu ihmisten välisiin tai ihmisten ja maalauskankaiden välisiin vuorovaikutuksiin eivätkä ihmisten ja teatterin vuorosanojen välille. Ne tapahtuvat myös silloin, kun sahanterä pureutuu tuoreeseen vaneriin. Ne tapahtuvat silloinkin, kun madot kihisevät kosteasta maaperästä. Ne tapahtuvat silloin, kun massiivinen esine lähettää painovoimasäteitä. Esteettinen ulottuvuus on syy-ulottuvuus.” Ks. (Harman 2007<\/a>, 21–30) sekä Harmanin haastattelu teoksessa Realism materialism art<\/em> (2015).<\/p>\n\n\n\n

72<\/sup> Käännöksessä esiintyy Laruellen ja Mullarkeyn kielipeli ”’under-practice’ of philosophical language”, jolla viitataan samalla englannin kielen sanaan ”understand” mutta jota ei voida suoraan kääntää suomeksi (suom. huom.).<\/p>\n\n\n\n

73<\/sup> Laruellen mukaan ”riittävä filosofia” määrittää filosofian ajatteluksi, jossa kaikki ajattelu maailmassa on palautettavissa tiettyjen filosofisten ajatusapparaattien sisään, jolloin mikä tahansa on filosofoitavissa. Filosofia on yhtenäistävää ja totaalista silloinkin, kun se on erojen ajattelua. Filosofointi tapahtuu aina ”liian myöhään – ja liian aikaisin, eikä [filosofinen ajattelu] koskaan osu yksiin ilmiöiden kanssa” (Laruelle 2015<\/a>, 43–44).<\/p>\n\n\n\n

Lähteet<\/h2>\n\n\n\n

Cox, Christoph, Jaskey, Jenny & Malik, Suhail, toim. 2015. Realism Materialism Art<\/em>. Käänt. Molly Whalen. Berliini: Sternberg Press.<\/p>\n\n\n\n

Harman, Graham. 2007. ”Aesthetics as First Philosophy: Levinas and the Non-Human.” Naked Punch<\/em> 9: 21–30.<\/p>\n\n\n\n

Laruelle, François. 2007. Mystique non-philosophique à l’usage des contemporains<\/em>. Pariisi: Editions L’Harmattan.<\/p>\n\n\n\n

Laruelle, François. 2011b. ”Controversy over the Possibility of a Science of Philosophy.” Teoksessa The Non-Philosophy Project: Essays by François Laruelle<\/em>, toim. Gabriel Alkon & Boris Gunjevic, 74–92. New York: Telos Press.<\/p>\n\n\n\n

Laruelle, François. 2011. The Concept of Non-Photography. <\/em>Käänt. Robin Mackay. Cambridge, MA: The MIT press.<\/p>\n\n\n\n

Laruelle, François. 2012a. ”Is Thinking Democratic? Or, How to Introduce Theory into Democracy.” Teoksessa Laruelle and Non-Philosophy<\/em>, toim. John Mullarkey & Anthony Paul Smith, 227–237. Edinburgh: Edinburgh University Press.<\/p>\n\n\n\n

Laruelle, François. 2012. Photo-Fiction, a Non-Standard Aesthetics<\/em>. Käänt. Drew S. Burk. Minneapolis, MN: Univocal Publishing.<\/p>\n\n\n\n

Laruelle, François. 2015. Intellectuals and Power: The Insurrection of the Victim<\/em>. Käänt. Anthony Paul Smith. Cambridge: Polity Press.<\/p>\n\n\n\n

Mackay, Robin. 2012. ”Introduction: Laruelle Undivided.” Teoksessa From Decision to Heresy: Experiments in Non-Standard Thought<\/em>, François Laruelle, 1–32. Falmouth: Urbanomic\/Sequence Press, 2012.<\/p>\n\n\n\n

Morton, Timothy. 2013. Realist Magic: Objects, Ontology, Causality<\/em>. Lontoo: Open Humanities Press.<\/p>\n\n\n\n

Mullarkey, John. 2013. ”How to Behave Like a Non-Philosopher: Or, Speculative Versus Revisionary Metaphysics.” Speculations<\/em> 4: 108–113.<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Voidaan sanoa, ett\u00e4 Fran\u00e7ois Laruellen ep\u00e4filosofia tai ep\u00e4tavanomaisen filosofia[69] laajentaa koko filosofisen ajattelun m\u00e4\u00e4rittely\u00e4. Tuo […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[5],"tags":[],"class_list":["post-23","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kaannosartikkeli"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/23","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=23"}],"version-history":[{"count":16,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/23\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":870,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/23\/revisions\/870"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=23"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=23"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/performanssifilosofiaa\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=23"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}