Kymmenen vuotta Tutkea Esa Kirkkopelto & Leena Rouhiainen

Poetics of form -antologia on tohtoriopiskelijoiden toimittama ja kirjoittama kokonaisuus, joka juhlistaa Taideyliopiston (TaiY) Teatterikorkeakoulun (TeaK) Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen (Tutke) kymmenvuotista taivalta. Sinä aikana Tutke on vastannut Teatterikorkeakoulussa tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta, jonka keskiössä on ollut TeaKin edustamien alojen taiteellinen tutkimus. Näihin aloihin lukeutuvat tanssi- ja teatteritaide, tanssi- ja teatteripedagogiikka, esitystaide sekä valo- ja äänisuunnittelu. Tässä esipuheessa kuvaamme Tutken syntyvaiheita ja toiminnan kehittymistä omasta näkökulmastamme. Kirjoituksen tarkoituksena on valottaa Tutken taivalta ja tuoda esiin sen merkitystä Teatterikorkeakoululle, Taideyliopistolle sekä laajemmin esittäville taiteille ja niiden taiteelliselle tutkimukselle. Teksti myös kontekstualisoi antologian artikkeleita ja esityksellisiä järjestelyjä luonnehtimalla sitä tohtorikoulutuksen ja tutkimuksen ympäristöä ja eetosta, jossa antologian kirjoittajat ovat työtään tehneet. Kokonaisuudessaan Poetics of form tarjoaa läpileikkauksen yhteensä seitsemän tohtoriopiskelijan ja kahden tohtoroituneen taitelija-tutkijan tutkimustyön sisällöistä. Näin se esittää ajankohtaisen näkökulman pääasiassa esittävien taiteiden taiteellisesta tutkimuksesta ja kertoo konkreettisesti siitä, millaisen tutkimusorientaation piirissä Tutkessa nykyään toimitaan.

Teatterikorkeakoulussa on voinut tehdä lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja vuodesta 1989. Aluksi tämä tapahtui peruskoulutuslaitoksilla toimivassa korkeakoulun yhteisessä jatko-opinto-ohjelmassa. Tanssi- tai teatteritaiteen lisensiaatin ja tohtorintutkintoihin johtavasta ohjelmasta vastasi ensin tutkimusprofessori Pentti Paavolainen. Vuosituhannen vaihteessa yhä useampi taitelijan toteuttama väitöstutkimus kiinnittyi tuolloin vielä orastavaan tutkimusalaan, taiteelliseen tutkimukseen. Tätä suuntausta seuraten ja vajaan kahdenkymmenen vuoden pituisen jatkotutkintokoulutuksen varhaisen kehitysvaiheen jälkeen asiat muuttuivat. TeaK aloitti merkittävän uudistustyön tohtorikoulutuksessaan ja nimesi ensimmäiseksi taiteellisen tutkimuksen professorikseen Esa Kirkkopellon elokuussa 2007.

Tutke perustettiin samana syksynä. Samalla alettiin luoda uudenlaista tohtorikoulutuksen rakennetta ja uutta opetussuunnitelmaa edistämään silloisen, noin viidenkymmenen jatko-opiskelijan, samoin kuin tulevien uusien opiskelijoiden, tutkimustyötä ja valmistumista. Nimi ”Tutke”, jota Esittävien taiteiden tutkimuskeskus käyttää edelleenkin lyhenteenään, tulee sanasta ”Tutkimuksen kehittämisyksikkö”, jollaiseksi syntynyt uusi organisaatio aluksi miellettiin: itse itseään kehittämään ja rakentamaan keskittyväksi yhteisöksi. Syksyn aikana sovittiin nopealla aikataululla ennen kaikkea siitä, kuinka uusi yksikkö asettuu TeaKin organisaatioon ja suhteessa silloisiin perusopetuksen laitoksiin. Työlle oli olemassa joukko tärkeitä lähtökohtia: monilukuinen ja motivoitunut jatko-opiskelijajoukko, jolla oli tulevaisuutensa suhteen perusteltuja odotuksia ja tarpeita; rehtori Paula Tuovisen luotsaamana syntynyt yhteinen strateginen visio TeaKista taiteellista tutkimusta tekevänä yliopistona; erityisesti tanssitaiteen- ja pedagogiikan laitoksilla siihen mennessä syntynyt itsenäinen tutkimuskulttuuri, josta kerrotaan Soili Hämäläisen toimittamassa Tanssi yliopistossa -nimisessä tuoreessa antologiassa; lisäksi on mainittava koulussa tuolloin esitystaiteen ja teorian maisteriohjelman professorina toimineen Annette Arlanderin siihenastinen työ taiteellisen tutkimuksen parissa ja TeaKin aikaisemman jatkotutkintokoulutuksen piirissä, samoin kuin Kuvataideakatemian (KuvA) professori Jan Kailan johdolla vahvasti taiteelliseen tutkimukseen sitoutunut tohtorikoulutus.

Näihin lähtökohtiin sisältyivät myös ensimmäiset haasteet ja ongelmakohdat. Ensinnäkin tuli päättää Tutken suhteesta laitoksiin: jakautuvatko tohtoriopiskelijat ja tutkimus edelleen laitoksille, jolloin Tutke toimisi niitä koordinoivana yksikkönä, vai muodostaako Tutke oman itsenäisen, laitoksista riippumattoman elimen? Opiskelijoiden periaatteellinen kanta oli selvä: laitoksille hajaantuneina he kärsivät tutkimusyhteisön puutteesta ja Tutkesta toivottiin tilanteen korjaajaa. Neuvottelujen tuloksena idea laitosten suhteen itsenäisestä yksiköstä sai pian myös koulutusohjelmien professoreiden kannatuksen. Edellytyksenä oli kuitenkin sarja julkilausuttuja toimintaperiaatteita, joille Tutken toiminta TeaKissa yhä tänä päivänä rakentuu.

Sikäli kuin TeaKin tehtävänä on kouluttaa esittävien taiteiden alojen taiteilijoita, se saavuttaa tavoitteensa periaatteessa jo kandidaatti- ja maisterikoulutuksen tasolla. Tohtorikoulutus ei muodosta suoraa jatkumoa perusopinnoille, se ei muodosta hierarkian huippua eikä se täten lähtökohtaisesti velvoita laitoksia valmistamaan opiskelijoita kolmanteen ja viimeiseen yliopistollisen koulutuksen vaiheeseen. Tässä suhteessa dynamiikka on olennaisesti erilainen kuin tiedeyliopistoissa. Tutke synnytettiin alusta asti palvelemaan taiteellista tutkimusta, jonka lähtökohta oli puolestaan ammatissa koeteltujen taitelijoiden taidossa ja näkemyksissä. Myös silloisen Teatterikorkeakoulun ja nykyisen Taideyliopiston omat pedagogiset tarpeet ovat motivoineet olennaisesti Tutken toimintaa. Yliopistollinen pedagogiikka vaati uudenlaista ja tutkimusperustaista asiantuntemusta, jonka hankkimiseksi tohtorikoulutus tarjosi sekä keinon että väylän. Oppilaitoksen omiin tarpeisiin vastaaminen varmistettiin muun muassa sillä, että peruskoulutuksesta vastaavat professorit ovat edustettuina Tutken elimissä ja osallistuvat Tutken päätöksentekoon ja varsinkin opiskelijavalintaan. Tutken toimintaa säätelemään perustettiin ennen pitkää, tarkemmin vuonna 2010, opetusneuvostosta erillinen tutkimusneuvosto. Yksikölle luotiin myös systemaattinen ja läpinäkyvä opiskelijarekrytointiprosessi. Sen yhteydessä sovittiin, että Tutkeen valitaan opiskelijoita, jotka ovat asiantuntemukseltaan ja tutkimusintresseiltään mielekkäitä myös perusopetuksen kannalta. Käytännössä kukin valittu opiskelija sitoutetaan professorien välityksellä jonkin alakohtaisen peruskoulutusohjelman toimintaan. Näin varmistettiin alun pitäen se, ettei yliopiston yhteisiä resursseja kuluttuvan uuden yksikön toiminta kadonnut laitosten horisontista ja niiden kiinnostusten ulkopuolelle. Samalla laitokset olivat valmiita tarjoamaan tohtoriopiskelijoille ja koko Tutkelle niiden toimintaa tukevan toimintaympäristön. Tähän tapaan Tutke yhtaikaa sekä sulautui TeaKin toimintaympäristöön että turvasi sen sisällä suhteellisen autonomiansa.

Ratkaisu oli kaikkein haastavin pedagogiikan laitoksen kohdalla. Toisin kuin sisarlaitoksillaan, sillä oli jo oma kansainvälisesti verkottunut ja edistyksellinen tutkimuskulttuurinsa. Samaan aikaan koko laitos kärsi kuitenkin tietystä eristyneisyydestä suhteessa muihin laitoksiin ja niiden harjoittamaan taiteilijakoulutukseen. Asetelma edesauttoi neuvottelusovun syntymistä laitoksen professori Eeva Anttilan kanssa. Sovittiin siitä, että taiteellisesta tutkimuksesta tuli kattotermi kaikelle Tutkessa ja TeaKissa tehtävälle tutkimukselle. Ratkaisu oli myös opiskelijoiden toivoma, sillä suurin osa heistä oli käytännön ammattilaisia, taitelijoita ja taiteilija-pedagogeja, joiden tutkimustyö perustui taiteen tekemiseen ja taiteellisiin prosesseihin. Nyt Tutke kokosi ensimmäistä kertaa yhteen samoihin seminaareihin ja samojen pöytien ääreen niin TeaKin edustamien alojen tohtorikoulutuksessa olevat taiteilijat kuin pedagogitkin. Pedagogisuus on alusta lähtien ymmärretty Tutkessa esittävien taiteiden taiteelliseen tutkimukseen kuuluvaksi olennaiseksi metodiseksi ja eettiseksi piirteeksi, joka kasvattaa taiteilija-tutkijoiden asiantuntemusta ja heidän tutkimuksensa yhteiskunnallista merkitystä. Ratkaisu voimisti pedagogiikan laitoksen merkitystä TeaKissa samaan aikaan kun Tutke saattoi tulostensa ja opetuksen organisoinnin tasolla hyötyä pedagogiikan laitoksen tutkimusvolyymista ja asiantuntemuksesta.

Näiden ratkaisujen poliittisesta luonteesta kielii se, ettei niiden toiminta ole ollut koskaan itsestään selvää, ja kuluneen kymmenen vuoden aikana ne ovat vaatineet jatkuvaa uudelleenneuvottelua Tutken ja peruskoulutusohjelmien välillä. Myös perusopetuksen voimakas kehittyminen sekä pedagogisesti että tutkimuksellisesti vaikuttaa Tutken ja nykyisten koulutusohjelmien suhteeseen, synnyttäen uusia toiveita ja tarpeita. Yliopistollisen taidekoulutuksen kehittymisen ohella esittävien taiteiden luonne on kymmenessä vuodessa muuttunut: se on monesti käsitteellisesti tai teoreettisesti valveutunutta, taiteen perinnettä itse-refleksiivisesti kommentoivaa ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen pyrkivää.

Edellä kuvattua organisoitumisprosessia tukivat linjanvedot suhteessa tohtorikoulutuksen periaatteisiin ja ideaan taiteellisesta tutkimuksesta. Kootessaan tohtorikoulutettavat yhteen yksikköön Tutke synnytti TeaKiin kaivatun tutkijayhteisön ja yhteisöllisyys on alusta asti ollut Tutkessa paitsi arvo, myös käytännön perusta toimintojen kehittämiselle. Mutta millaista tutkimusta Tutken oli tarkoitus kehittää ja keitä se lopulta koulutti? Tutken keskittyminen ”taiteelliseen tutkimukseen” ei sekään ollut aluksi itsestään selvää. Uudella nimekkeellä haluttiin kumota siihen asti vallinnut tutkintosääntö, joka jakoi lisensiaatti- ja väitöstutkimukset ”tieteellis-” ja ”taiteellispainotteisiin” toisistaan poikkeavine vaatimuksineen. Edelliset noudattivat akateemisen taiteentutkimuksen kriteereitä, jälkimmäisten esikuvana oli taasen Sibelius-Akatemiasta omaksuttu ja siellä edelleen käytössä oleva malli, jossa tutkinto muodostuu sarjasta taiteellisia näyttöjä ja niistä kirjoitettua raporttimuotoista tutkielmaa. Näyttämötaiteiden piirissä, jossa taiteelliset tuotannot ovat monin tavoin työläitä ja hitaita synnyttää, malli johti tutkintojen pitkittymiseen, samaan aikaan kun opiskelijoiden teoreettinen kunnianhimo paisutti tutkimusten kirjallisia osia. Kun tuolloin vielä tiedepolitiikan piirissä käytiin valtakunnallista keskustelua taiteellisen tutkimuksen relevanssista akateemisena tutkimusalana, oli Tutken tässä vaiheessa järkevää linjata taiteentutkimus, ja erityisesti taidehistoria, oman fokusalueensa ulkopuolelle ja korostaa taiteellisen tutkimuksen akateemista luonnetta.

Tutkimuksen tekijöinä ovat taiteilijat ja taidepedagogit itse, jotka kertyneeseen kokemukseensa perustuen ja akateemisesti kestävin kriteerein pyrkivät kritisoimaan ja uudistamaan omaa taiteenalaansa tai tutkimaan sen tarjoamin keinoin ympäröivää yhteiskuntaa ja todellisuutta. Tohtorintutkintoon kuuluu yksi tai useampi erikseen esitarkastettava taiteellinen osa sekä lopuksi tarkastettava kirjallinen opinnäyte, jota tänä päivänä kutsutaan ”kommentaariksi”. Taiteellinen tutkimus ei ole oppi vaan tutkimusala, jossa erilaiset lähestymistavat painottuvat eri tavoin. Se toteutuu taiteellisen käytännön ja tieteellisen teorianmuodostuksen välisessä jatkumossa säilyttäen kosketuksen molempiin ääripäihin olematta puhtaasti kumpaakaan.

Oman taiteellisen taidon kehittämisen lisäksi opintoja motivoi pyrkimys vastuunkantoon oman erityisalan käytäntöjen, koulutuksen ja tietämyksen uudistamisesta. ”Excellency”-ajattelun sijaan keskityttiin kriittisesti eri taiteenalojen taiteellisten, eettisten, poliittisten ja pedagogisten ongelmien tunnistamiseen ja vastaavien ratkaisumallien tarjoamiseen. Asennetta tuki opiskelijavalinnassa alusta asti sovellettu periaate, jonka mukaan maisteriopinnoista tohtoriopintoihin ei jatkettu suoraan, vaan etusija annettiin ammattikentillä kunnostautuneille ja kokeneille hakijoille, joilla oli hyvä tutkimusidea. Taiteellinen tutkimus ymmärrettiin tässä mielessä kokemusperäisenä tutkimuksena, jossa lähtökohtana oli tekijän oma kertynyt käytännön kokemus ja sen pohjalta syntyneet havainnot ja kysymykset. Kuvaavaa Tutken toimintaympäristölle on sekin, että sen opiskelijoiden keski-ikä on toistaiseksi ollut reilusti yli neljänkymmenen! Tämä koeteltu ja hyväksi havaittu periaate poikkeaa kuitenkin olennaisesti tiedeyliopistojen urapolkumalleista, joissa tutkintojen suoritusikää on pyritty aikaistamaan. Taideyliopiston tuleekin jatkossakin pitää huolta siitä, että sen omaksumat mallit vastaavat opetettujen ja tutkittujen alojen omaa dynamiikkaa.

Vaikka Tutke linjasi taiteentutkimuksen oman fokusalueensa ulkopuolelle, vuorovaikutus taiteellisen tutkimuksen ja taiteentutkimuksen välillä on jatkunut. Jo vuonna 1995 perustettu Valtakunnallinen esittävän taiteen tutkijakoulu (VEST), jossa mukana oli sekä taiteentutkimus että taiteellinen tutkimus, tarjosi niille vuoteen 2012 asti yhteisen toimintafoorumin. Tässä Sibelius-Akatemian hallinnoimassa verkostomallisessa tohtorikoulussa olivat mukana Teatterikorkeakoulun ohella Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistot. Vuodesta 2007 lähtien se laajentui ja jatkoi nimellä EST, jolloin mukaan liittyivät muun muassa Joensuun ja Jyväskylän yliopistot. Väittelemisen jälkeinen tutkimustoiminta virisi myös Tutkessa. Teatterikorkeakoulusta Tutkea ennen väitelleet nuoret tutkijat, Teija Löytönen ja Leena Rouhiainen, sijoittuivat Tutkeen Suoman Akatemian rahoittamina tutkijatohtoreina, jälkimmäinen myös akatemiatutkijana. Ennen pitkää myös muutamat esittävien taiteen käytännöistä kiinnostuneet taiteentutkijat, kuten Anne Makkonen, Hanna Järvinen ja Anna Thuring, hakeutuivat vieraileviksi tutkijoiksi Tutkeen ja heistä on tullut keskuksen pitkäaikaisia toimijoita. Syntyi useampia julkisrahoitteisia tutkimushankkeita, kuten Actor’s Art in Modern Times (2008–2011) sekä Asian Art and Performance -konsortium (2011–2014), joissa toimijoita oli TeaKin ohella Kuvataideakatemiasta ja Helsingin yliopistosta. Näin Teatterikorkeakoulu oli ensimmäisiä taideyliopistoja maailmassa, joissa oli mahdollista alkaa kehittää taiteellista post-doc -kulttuuria ja sen käytänteitä. Valmistuneita tohtoreita kannustettiin tutkimusrahoituksen hakemiseen ja heitä tuettiin tässä. Tutkessa perustettiin väitelleiden tutkijoiden ryhmä ja luotiin vierailevan tutkijan käytänteet. Jopa Teatterikorkeakoulun dosentuurit laitettiin vireille, mutta asia jäi Taideyliopiston toteutettavaksi. Tällä hetkellä Tutkessa on useampia vierailevia tutkijoita, Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtori Susanna Hast projektillaan Kehot sodassa, kehot tanssissa (2017–2020) ja niin ikään Suomen Akatemian rahoittama Annette Arlanderin johtama tutkimushanke Kuinka tehdä asioita esityksellä (2016–2020).

Tutken kehittämisessä keskeisenä tekijänä on alusta asti ollut tiimityö sekä riittävän laaja opiskelijayhteisö. Yhdessä olemme olleet rohkeampia ja aloitevalmiimpia kuin yksinämme. Asiat, jotka oli alusta asti suunniteltu yhdessä, oli helpompi saada läpi myös laajemmissa yhteisöissä. Ensimmäisin vuosina tiimin vastuullisen ytimen muodostivat taiteellisen tutkimuksen professori Esa Kirkkopelto, esitystaiteen ja -teorian professori ja Tutken johtaja Annette Arlander sekä tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila. He vastasivat myös ensimmäisten tutkintovaatimusten laatimisesta ja opetusohjelmasta. Muutaman vuoden jälkeen professori Soili Hämäläinen tuli johtamaan Tutkea. Hänen eläköityessään Leena Rouhiainen jatkoi vuodesta 2012 lähtien toisena taiteellisen tutkimuksen professorina ja Tutken johtajana. Vuosien varrella yliopiston lehtorit Hanna Järvinen, Kai Lehikoinen ja Kirsi Heimonen ovat erityisesti kehittäneet opetusta ja tukeneet tohtoriopiskelijoita monin tavoin. Niin ikään asiantunteva koordinaattori- ja suunnittelijajoukko, Johanna Laakkonen, Tiina Keisanen, Annika Fredriksson, Katja Kiviharju, Riitta Pasanen-Willberg, Elina Raitasalo, Helena Hongisto, Irma Koistinen ja Siiri Heino, on vastannut Tutken prosessien sujuvuudesta. Laaja opiskelijakunta tarjosi puolestaan kantavan pohjan monipuoliselle toiminnan kehittämiselle, opetustarjonnalle ja tutkimushankkeille. Se oli perusta, jolta syntyi myös vuonna 2009 ensimmäisen kerran järjestetty säännöllisesti toteutettava taiteellisen tutkimuksen kansainvälinen konferenssi Colloquium on Artistic Research in Performing Arts (CARPA). Yhteistyö Kuvataideakatemian tohtorikoulutuksen kanssa lisäsi toiminnan volyymiä ja monipuolisuutta entisestään. Yhteiset seminaarit aloitettiin niin ikään 2009, ja nykyään KuvAn ja TeaKin tohtorikoulutuksen kuukausittainen opetusohjelma suunnitellaan ja toteutetaan kokonaan yhdessä. Vuonna 2011 ensi kertaa järjestetty kansainvälinen Summer Academy for Artistic Research (SAAR) on sittemmin vakiinnuttanut asemansa yhteispohjoismaisena tohtorikoulutuksen foorumina.

Opiskelijoiden monilukuisuuteen liittyvänä suurimpana käytännön ongelmana on toki koko ajan ollut opintojen rahoitus. Suomessa tohtoriopiskelijat eivät nauti samanlaista tukea kuin kandi- ja maisteriopiskelijat, jotka saavat opiskeluunsa opintotukea ja voivat hakea sitä varten opintolainaa. Tästä huolimatta 240 opintopisteen laajuisen tohtoritutkinnon tavoiteaika on neljä vuotta päätoimisesti ja kuusi vuotta osa-aikaisesti opiskeltaessa. Harva tohtoriopiskelija kuitenkaan saa neljäksi vuodeksi yhtämittaista rahoitusta väitöstutkimuksen tekemiseen. Vaikka tutkintovaatimusuudistuksilla, henkilökohtaisella opintosuunnittelulla, opiskelijoiden tarpeita vastaavalla opetuksella, ohjauksen tuella, ja monilla muilla opintoja tukevilla keinoilla tohtoriopintojen kesto on saatu lyhenemään, kestävät ne nykyisellään yhä vähintään kuusi vuotta. Useiden vuosien ajan TeaK saattoi tarjota palkallisen, maksimissaan nelivuotisen tutkijakoulutettavan pestin neljälle opiskelijalle kerrallaan. Nykyisin, Taideyliopistossa, määrä on kuusi. Tämän lisäksi rahoitusta järjestyi muutamille opiskelijoille ensin EST-tutkijakoulussa ja sen jälkeen aloittaneessa 2012–2015 toimineessa Taiteelliseen tutkimuksen tohtoriohjelma TAhTOssa. TAhTO oli Suomen Akatemian rahoituksella käynnistetty Teatterikorkeakoulun, Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun välinen ohjelma, joka valmistuneiden tutkintojen lisäksi tuotti arvokasta kokemusta taiteiden välisestä tohtorikoulutuksesta. Näiden lisäksi, aivan kuten tiedeylipistojen puolella, yksityiset säätiöt ovat olleet tärkeitä tohtorikoulutuksen ja tutkimuksen rahoituslähteitä. Kuluneen kymmenen vuoden aikana säätiöt ovat ottaneet taiteellisen tutkimuksen tukemisen silmäteräkseen ja tukeneet tohtoritutkintojen tekijöitä säännöllisesti ja runsaskätisesti.

Kun Tutke vuonna 2012 täytti viisi vuotta, ei merkkipäivää vielä juhlittu. Hämmästyksekseen ja ylpeydekseen Tutken henkilökunta saattoi tuolloin kuitenkin todeta, että lähestulkoon kaikki tavoitteet, jotka syksyllä 2007 Tutken toiminnalle oli asetettu, olivat toteutuneet. Kehitys oli ollut todella nopeaa. Sen edellytyksenä oli koko ajan ollut kuitenkin Tutken strateginen erikoisasema TeaKissa, mikä näkyi toiminnan kasvavassa resursoinnissa aikana, jona muut yliopistot alkoivat kärsiä ”rakenteellisen kehittämisen” kuristavista vaikutuksista. Tutken syntyvaihe osui historiallisesti toiseen aaltoon kehityksessä, joka juontaa juurensa Bolognan sopimukseen ja yleiseurooppalaisiin linjauksiin taiteen yliopistollisen opetuksen kehittämisestä. Taustalla oli vuosituhannen vaihteessa käynnistynyt kansainvälinen kehitys, jota värittivät kiistat taideyliopistollisen tutkimuksen luonteesta ja jonka aikana synnytettiin ensimmäiset taiteelliset tohtorikoulutusohjelmat. Teatterikorkeakoulussa oli raivattu tietä taiteellisen tutkimuksen hyväksymiselle jo aiemmassa taiteellispainotteisessa tohtorikoulutuksessa. Sillä, että TeaK sitoutui vahvemmin taiteelliseen tutkimukseen Tutkea perustettaessa ja samalla tarttui arkailematta tilanteen suomiin institutionaalisiin mahdollisuuksiin, oli sekä kansallista että kansainvälistä merkitystä. Tarjosimme selkeän ja toimivan esimerkin siitä, kuinka pieni yliopistollinen taideakatemia saattaa organisoida itsensä tutkimusta harjoittavaksi yliopistoksi. Tutkesta tuli välittömästi aktiivinen ja tunnettu toimija alan eurooppalaisissa organisaatioissa, tapahtumissa ja yhteishankkeissa ja myös sen opiskelijakunta on vuosien varrella merkittävästi kansainvälistynyt. Viimeisellä hakukierroksella tohtoriopiskelijoita Tutkeen haki yli viisikymmentä ja heistä kansainvälisiä hakijoita oli kaksitoista.

Kuluneina kymmenenä vuotena Tutken professorit ja muu henkilökunta ovat toimineet aktiivisesti erilaisilla kansainvälisillä kentillä esittävien taiteiden taiteellisen tutkimuksen edistämiseksi. Tutke on ollut aktiivinen toimija muun muassa Society for Artistic Research (SAR) -nimisessä kansainvälisessä taiteellista tutkimusta ja sen julkaisemista edistävässä tieteellisessä seurassa. Tämän toiminnan seurauksena kuluvana vuonna Taideyliopistossa järjestettiin seuran kahdeksas taiteellisen tutkimuksen kansainvälinen konferenssi Please Specify! tapahtumapaikkanaan TeaK. Tutken henkilökunta on ollut mukana synnyttämässä Journal of Artistic Research -nimistä ensimmäistä kansainvälistä taiteellisen tutkimuksen vertaisarvioitua monimediaista julkaisua sekä sen kotimaista versiota Ruukkua. Tutken aloitteesta on vuodesta 2014 lähtien kokoontunut vuosittain kansainvälinen esiintyjäkoulutuksen alusta, International Platform for Performer Training. Tutkelaiset ovat ottaneet aktiivisesti osaa myös kansainvälisen Performance Philosophy -yhdistyksen synnyttämiseen. Tutke on partneri Erasmus+ -ohjelman rahoittamassa Artistic Doctorates in Europe -projektissa, joka pyrkii edistämään hyviä käytänteitä taiteellisen tutkimuksen tohtorikoulutuksessa ja edistämään tohtoriopiskelijoiden ja ammattikentän vuorovaikutusta. Esimerkit kertovat siitä, miten monin eri tavoin Tutke on kuluneen vuosikymmen aikana vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisenä toimijana.

Vuosien varrella Tutken tohtorikoulutusta tukevat ohjeistukset ja käytänteet ovat kehittyneet monin tavoin ja moneen otteeseen. Nyt ovat voimassa kolmannet tutkintovaatimukset. Rakenteeltaan ne perustuvat ensimmäisiin, mutta niissä huomioidaan paremmin muun muassa tohtoriopiskelijoiden perehdyttäminen, monimediainen julkaiseminen ja opiskelijoiden kansainvälistyminen. Opetusohjelman tavoitteena on antaa hyvät perusvalmiudet taiteilijoille ja pedagogeille tehdä taiteellista tutkimusta, edistää heidän kykyään osallistua kriittiseen keskusteluun ja artikuloida taiteellisia prosesseja niille kohdallisilla tavoilla yhtä lailla kuin ylläpitää paikallista taiteellisen tutkimuksen yhteisöä. Jokaisella tohtoriopiskelijalla on oma taiteellisen tutkimuksen vastuuprofessorinsa, jonka kanssa neuvotellaan opintojen ja tutkimuksen etenemisestä liittyvistä asioista. Tohtoriopiskelijat voivat julkaista väitöstutkimuksensa painetun kirjan ohella myös monimediaisena julkaisuna Acta Scenica -julkaisusarjassa. Monimediainen Nivel-julkaisusarja tarjoaa puolestaan alustan CARPAn konferenssijulkaisuille, tohtoriopiskelijoiden ekspositioille ja muille taiteelliseen tutkimukseen liittyville julkaisuille, kuten nyt käsillä olevalle teokselle. Tämän kaltaiset toimet ovat turvanneet sen, että viime vuosina väitöstilaisuuksia on pidetty Tutkessa tasaiseen tahtiin. Enimmillään niitä on pidetty jopa kuusi vuodessa, ja keskimääräisesti Tutke on onnistunut ylittämään kolmeksi määritellyn tutkintotavoitteensa.

Tavalle, jolla Tutke organisoitui TeaKiin, ei ollut aikanaan varsinaista esikuvaa, vaan ratkaisut syntyivät pragmaattisesti suhteessa asetettuihin tarpeisiin, annettuihin lähtökohtiin ja vahvuuksiin. Sibelius-Akatemiassa ja Kuvataideakatemiassa samoin kuin Aalto-yliopistossa, jonka kanssa on myös koko ajan harjoitettu yhteistyötä, tohtorikoulutus ja tutkimus olivat, ja ovat yhä, järjestyneet toisin. Näissä kaikissa laitoksissa myös taiteellinen tutkimus on ymmärretty eri tavalla. Taideyliopiston muodostuminen on herättänyt uudelleen keskustelun taiteellisen tutkimuksen, taiteentutkimuksen ja taidepedagogisen tutkimuksen suhteista eikä ”Tutken mallin” asema, toimivuudestaan huolimatta, ole tulevaisuudessa mitenkään taattu. Taideyliopistossa Tutke joutuu toistuvasti puolustamaan ratkaisujaan ja olemassaoloaan suhteessa TaiYn muihin kahteen akatemiaan KuvAan ja SibAan samaan aikaan kun sen etsii yhteistyötä niiden kanssa. Tohtorikoulutusta tarjotaan edelleen kunkin Taideyliopiston akatemian piirissä aiemmin syntyneiden periaatteiden ja rakenteiden mukaisesti. Niiden lisäksi järjestetään yhteisiä kaikille TaiYn tohtoriopiskelijoille suunnattuja opintokokonaisuuksia. Taideyliopisto on tukenut tohtorikoulutusta antamalla kullekin akatemialle lisärahoitusta yhden tai kahden tohtorikoulutettavan palkkaamiseen sekä myöntämällä uusia apurahoja tohtorintutkintojen taiteellisten osien valmistamiseen. Taideyliopiston rahoittama tutkimuspaviljonki Venetsian biennaalissa vuosina 2015 ja 2017 on antanut tehdylle tutkimukselle poikkeuksellista kansainvälistä näkyvyyttä. Kuinka Taideyliopisto lopulta organisoi tutkimustoimintansa on vielä toistaiseksi avoin kysymys Pysyykö tutkimus akatemioissa, siirtyykö se yhteiseen yksikköön vai jakautuuko tietyin ehdoin molempiin? Tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen vararehtori Lauri Väkevä aloitti työnsä viime vuonna. Postdoc-tasoista tutkimusta edistetään nyt musiikin historian, taidekasvatuksen ja taiteelliseen tutkimukseen keskittyvästä kolmesta tutkimuskeskuksesta rakentuvassa Research Hubiksi kutsutussa tutkimusympäristössä. Research Hubia on edistetty Suomen Akatemian Taideyliopistolle myöntämän profilointirahoituksen turvin ja sen toiminta on juuri käynnistynyt. Tulevaisuus näyttää, mitä sen suojissa saavutetaan ja mitä vaikutuksia sillä on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskukseen.

Esa Kirkkopelto ja Leena Rouhiainen