Lena Séraphin ja Minna Heikinaho Havaita ja kirjoittaa

Lena Séraphin Yhteisöllisen kirjoittamisen alkeet

Kirjailija Georges Perec tarkkaili kolmena lokakuisena päivänä vuonna 1974 pariisilaisen Place Saint Sulpice aukion sattumuksia. Kirjasessaan Tentative d’épuisement d’un lieu parisien (”Yritys uuvuttaa pariisilainen paikka”) Perec kokoaa aukion tapahtumia luettelon muotoon (Perec 2000). Perec kirjaa ja luetteloi näkemäänsä: linja-autoja, joilla on eri tunnuksia, postinkantaja laukkuineen, ihmisiä, jotka lukevat kävellessään, vauva rattaissa, appelsiineja verkkokassissa, valot syttyvät kahvilassa, kahvila on ääriään myöten täynnä…

Perec myös kommentoi näkemäänsä. Hän huomioi, miten joku pitää savuketta samoin kuin hän itse: keskisormen ja nimettömän välissä. Huomautukset koskevat paikoitellen havaitsemiseen kytkeytyviä kuvitelmia: miten aukiolle laskeutuvia kyyhkysiä katsellessa voi kuvitella niiden olevan aivan samat eiliset linnut.

Teoksen otsikko rekisteröi mielestäni oman lajityyppinsä, nimittäin harjoitelman. Kirjoittaminen tekona ja kirjailijan läsnäolo aukiolla määrittelevät myös harjoittamista. Sen sijaan, että Perec pidättäisi näkemäänsä ja sulkisi sen sanoin kertomukseen, muuttuu hän – kirjoittava subjekti – yhdeksi aukion monista tapahtumista.

Väitöstyöni kirjoittamisen ohessa kehkeytyi ajatus Georges Perecin harjoitelman uusimisesta. Väitökseni aihepiiri, muuttuvan identiteetin ja muuntuvan taideteoksen dialogi, kohdisti huomioni myös tekstin tuottamisen tapahtumaan. Erityisesti pohdin havainnon, ajatuksen ja läsnäolon vuoropuhelua kirjoittaessa ja niiden mahdollista yhteensulautumista tekstissä.

Kutsuin kuusi eri kielellä kirjoittavaa kuvataiteilijaa kirjoittamaan ja havainnoimaan arkeaan: Petri Kaverma, Minna Heikinaho, Behzad Khosravi Noori, Ulrika Gomm, Joanne Lee ja Pia Sandström. Kirjasimme havaintojamme samanaikaisesti mutta eri paikoissa ja erilaisissa tilanteissa yhden vuorokauden ajan. Tätä yhdessä ja erikseen tapahtuvaa notaatiota kutsun yhteisöllisen kirjoittamisen alkeiksi. Tekstejämme lukiessa on mahdollista punnita, miten kuvataiteilijan suhde katsomiseen on kouliintunutta ja onko tämä piirre nähtävissä teksteissä.

Kirjoittamisen aikana tietoisuus muista kirjoittajista oli itsessään voimaannuttava kokemus. Hämmästelin sitä, miten muut kirjoittajat tuntuivat olevan vierelläni kirjoittaessani – voiko kaukaisen läsnäolon aistia?

Luen Minna Heikinahon kirjoittamaa vuorokautta tekstuaalisena läsnäolona, kirjaimina, jotka kytkevät kehon aikaan. Kokeilen, voinko matkustaa ajassa kesäiseen lauantaihin, kuulla oksasahan kitinää, seurata haarautuvaa hiekkatietä ja nähdä kahden puolen istuttavan keinun puhdistuvan sammaleesta. Miten näiden arkisten toimien tarkka kirjaaminen toimii avaimena kokemukseen ajan kulusta ja läheisyyden jakamisesta?

Perecin harjoitelman tavoitteena voi nähdä empatian takaisin tuomisen seitsemänkymmentäluvun jakautuneeseen ja joukkotuhon merkitsemään Eurooppaan. Ajattelen, että myötäelämistä ja empatiaa voi kutsua arkielämäksi. Kaipaan arkea maailmassa, jossa lähimmäisenrakkaus katoaa ja epäinhimillistäminen on jälleen mahdollista.

Ääniharjoite yhteiskirjoituksesta Försök att tömma tid och skriva två lördagar i omlott. (Yritys tyhjentää aika ja kirjoittaa kaksi lauantaita limittäin). Minna Heikinaho & Lena Séraphin.

 

 

Minna Heikinaho Tässä ja nyt – läsnäolo kirjoittamistilanteessa

Tässä olen. Paljon ajatustyötä, vähän merkkejä ruudulla. Kirjoittaminen on haasteellista ja vaikeaa. Opintojeni aikana lauserakenteet ovat jäykistyneet, en aina ymmärrä, mitä kirjoitan. Yritän kirjoittaa kirjaviisaasti. Filosofinen ajattelu, teorian ja kielen monimutkainen suhde, on vaikuttanut omaan ilmaisuuni. Lauserakenteet ovat muuttuneet vaikeaselkoisiksi, kielikuvat abstrakteiksi. Kielessäni ei ole lihaa luiden ympärillä.

Tämän pitäisi olla jo valmis, tämän tekstin. Jättöaika meni jo ja minä vaan veivaan. Etsin lähdettä, otetta siihen, miten kirjoittaisin. En päästä itseäni helpolla, sillä haluan mukaan lähteen, kiinnekohdan, jonka seurassa kirjoitan. Viikon lopulla Walter Benjamin astui olohuoneeseeni ja olin iloinen: Benjamin, viimeinen yö -ooppera hänen viimeisistä vaiheistaan sekä dokumentti Walter Benjaminin elämä ja kuolema, joka analysoi oopperan sisältöä ja syntyhistoriaa (Benjamin, Dernière Nuit 2016; Life and Death of Benjamin 2016). Luen Benjaminia (1936) ja löydän itseni tästä hetkestä:

Porvarillisen demokratian nykyiseen kriisiin kuuluu myös vallanpitäjien julkista esiintymistä koskeva kriisi. – – Parlamentit saavat teatterisalien lailla jäädä tyhjilleen. Radio ja elokuva eivät vaikuta vain ammattinäyttelijän tehtävään, vaan yhtä paljon niissä esiintyvien vallanpitäjien toimenkuvaan. – – Yhteiskunta alkaa vaatia esiintyjiltä aivan tiettyjä taitoja. Tämä johtaa uuteen valintamenettelyyn, teknisen laitteiston edessä tapahtuvaan vaaliin, jossa voittajiksi päätyvät tähti ja diktaattori. (Benjamin 1989, 170–171.)

Virtuaalinen big data (17) hallitsee meitä, ja tiedonsiirto lävistää kehomme ja hallitsee arkeamme huomaamattamme. Teknologinen vallankumous on yhdenmukaistanut ihmisen paikka- ja aikakäsitystä. Voimme kohdata tietokoneruudun ja nettikameran välityksellä toisemme, olimmepa missä maailman kolkassa hyvänsä. Kuvayhteyden avulla tunnistamme äänensävyjä ja ilmeitä. Kone on kuitenkin välissämme. Voimme koskettaa näyttöruudun sileää pintaa, mutta voimmeko aistia toisen kosketuksen? (Ks. Heikinaho 2017.)

Moniko meistä kirjoittaa vielä käsin? Oletteko huomanneet, miten mielentila vaikuttaa käsialaan? Alakoulun ensimmäisillä luokilla pidin kirjainharjoituksista. Kirjoitin musteella. Kirjaimien kaariin piti keskittyä. Jälki oli kaunista ja ehyttä. Kirjoitin kaunokirjoitusta ja olin hyvä toistamaan kirjaimia.

Benjamin puhuu kielen ei-aistimellisesta luonteesta. Kielen kaanon muuttaa, ottaa haltuun kehollisen perinteen, jonka oletetaan olevan luonteeltaan synnynnäinen, kehollinen lahja. Alkuperäiskansoilla rituaaleissa mimeettinen voima säilyy eikä katoa toistettavuuden mukana. Benjamin kiinnittää huomion kielen mielleyhtymiin, välähdyksiin, kielen samankaltaisuuteen ja ei-aistimellisuuteen. Mutta kirjaimet eivät ole vain semioottisia merkkejä, vaan niillä on suhde kehollisuuteen. Niran Baibulatin Walking writing -teoksessa keho kirjoittaa, ruumiillistuu paikassa ja ajassa, nyt-hetkessä. (Baibulat 2016.)

Lauantai 5.7.2014

Kun kirjoittamiseen ei tarvitse kiinnittää huomiota, vapaudun kirjoittamiseen liittyvistä paineista, siitä, kirjoitanko oikein vai väärin. Luotan havaintokokemukseen ja läsnäoloon, kehollisuuteen siinä tilanteessa ja siinä paikassa, jossa olen. Omassa taiteellisessa tutkimuksessa pohdin kohtaamisen, dialogisen tilanteen merkitystä ja läsnäolon etiikkaa. Minun tehtäväni on karsia, yksinkertaistaa, sulkea pois välineitä tai virittää ääni äärimmilleen, jotta se vastaisi autenttista kokemusta. Olen vasta puolimatkassa. Olen hidas ja kömpelö.

Benjamin pohtii toisinnettavuuden merkitystä, taideteoksen auraa. Aidon ja autenttisen eroa. Benjaminia kiehtoo alkuperän katoaminen, sattumanvaraisuus ja ennen kaikkea muutosprosessi.

Päätin lapsena vanhempieni ollessa navetta-askareissa täyttää ristikon millä tahansa kirjaimilla – mustaa valkoiselle. Esittelin ylpeänä ja omasta mielestäni täydellistä lopputulosta. Ristikon täyttäminen kuvaa sitä, miten kirjoitan. Olin ja olen onnellinen, kun kirjaimet ilmestyvät, täyttävät paperin, se riittäisi minulle. Minulla on dysleksia eli lukihäiriö, hahmotan tekstikokonaisuuden hitaasti enkä huomaa virheitä ensi silmäyksellä. Teksti näyttäytyy harmaana massana, mustina aukkoina.

En muista, miten jo edesmennyt isäni kommentoi ristikkoani, oletan hänen olleen huvittunut. Isäni oli vielä elossa lauantaina 5.7.2014, me elimme yhdessä päivän tapahtumia. Tapahtumia, jotka jaoimme yhdessä Behzadin, Joannan, Lenan, Petrin, Pian ja Ulrikan kanssa. Odotan innolla ensi kesän tapaamistamme Tammisaaressa.

Kiitos Lena, että kutsuit minut mukaan kirjoitushavaintoharjoitukseen!

Auton avaimet hukassa.

Tarkistan shortsien taskut, käyn autolla.
Katson mökin pöydällä olevalta tassilta. Kärppäsaaren ja palvelutalon avaimet ovat tassilla. Nämä kaksi avainta on yhdistetty samaan avainperään, jota koristaa keltainen muovi keksi. Muovikeksillä punainen sydän, ehkäpä mansikka(hilloa)?
Palaan mökin yläkertaan ja tarkistan taskuja uudelleen.
Käyn autolla. Katson auton ympärille. On pimeää ja kylmää.
Käyn mökin toisella puolen, kävelen verran halki.
Tarkistan puskapissapaikat.
Palaan yläkertaan ja avain löytyy sängyn viereltä James Joycen Odysseuksen päältä.

Taivaanrannan valo kajottaa kuusen oksien välistä, +11 astetta, kello on 23 minuuttia yli puolen yön 5. heinäkuuta Pitkäjärven rannassa.
Vastapäisen rannan puut peilautuvat veden pintaan, vesi on tyyni ja hiljainen.
Muutama pilvi tekee soikeanmuotoisen kuvion ja yhtyy laajempaa siniharmaaseen pilvimassaan, mitkä muodostavat puiden latvoille ohuen ja kapean verhon.

Siniharmaan pilvimassan alta, järven vastakkaiselta puolelta, puun latvojen alta punottaa kirkas oranssi. Aurinko on nousemassa kello on 04.15.
Jätän yläkerran oven auki ja raskas ilma vaihtuu hapeksi.
Viileää. Lämpötila on reippaasti alle kymmenen asteen mutta ei sentään pakkasella.
Puolen tunnin päästä nostan päätäni, aurinko paistaa suoraan silmään idästä. Joen virtaamissuuntaan joesta nousee usvaa. Pitkäjärven kohdalla joki laajenee ja siksi sitä kutsutaan järveksi.
Kello 06.25 aurinko on paennut pilviverhon taakse.
Kello 07.25 pilviverho peittää edelleen taivasta.
Kello 08.07 nousen. Portaat alas, kuistin halki vasemmalle puolelle mökin toiselle laidalle. Maa on aamun kosteaa. Aurinko paistaa pilvien lomasta. Täyteläinen vihreä puissa, ruohossa ja heinikolla, +13 astetta. Kuppi kahvia (espressoa) kuumalla maidolla, kello 08.31 ja lämpötila ulkona +14,6.

Autossa näppäimiä, painan näppäintä. Kanavia, näppäin ja uusi kanava. Äänikasetti ja Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, toisen maailman sodan äänimaisema. Radio Suomi löytyy vihdoin. Auton sisällä erilaisia ääniä ja erilaisia tarinoita. Maisema kiitää ohitse, auton sisältä en näe metsää puilta.

Kuparinsininen kansi, jossa musta hankain (otin), menee vihreään postilaatikkoon Kennintiellä. Havahdun auton sisällä. Kymppitien ylitys ja kohta Kuusjoenkulmalla. Monta mutkaa tiessä ja asfaltti loppuu. Pusikkoista metsää ja vanhempaa metsää –monta mutkaa tiessä. Sitten taas maisema aukeaa ja peltoja. Avara maisema: Loimaantien ylitys, Kurjenmäki ja Loimijoki. Kello on yhdeksän ja lämpötila +20 auringossa.

Sininen pellavapelto, keltainen rypsi- tai rapsipelto, heinää kaadettu iso lohko,
hakkuualue. Monta mutkaa: Perttulantie, Kurjenmäentie, Koskentie, Ruokosuontie, Kuusjoentie, Isoniituntie, Turuntie, Kennintie, Paloniementie.

Pihalla kaksi lasta, mies katolla, uusi pumpattava muovivene, vanha mies korituolissa. Kaksi naista pesee sammalta kahdenpuolen istuttavasta keinusta.
Mies korjaa kattoa ja naulat vaihtuvat ruuveiksi.
Toinen mies kävelee pihalla.
Kymmenen karjalanpiirakkaa menee sähköuuniin ja kahvi tippuu keittimestä. Kahdeksan kuppia ja pari mukia pöydällä. Kello on 11.53 ja lämpötila +20,7 varjossa.

Kolmet tikapuut: yhdet ehjät ja lahonneet puiset seinustalla, alumiiniset.
Mökin katto ja mies katolla. 500 naulaa ja ruuveja tilalle. Kaksi miestä valvoo. Nuori ja vanha mies istuu korituolissa.
Muovivene vesillä ja kaksi poikaa veneessä.
Kahdeksan likaista kahvikuppia ja muutama teemuki. Pieni pala raparperipiirakkaa jäljellä. Vaniljakiisseliä muovikulhossa. Yksi muffinssi muovirasiassa, yksi karjalan piirakka jäljellä.
Likaiset paperilautaset takassa, vino pino lautasia pöydällä.
Kaksi naista ja neljä harjaa, sangossa sadevettä. Sammal irtoaa kaksipuoleisesta ja neljän istuttavasta keinusta. Keinu on maalattu öljymaalilla, maali hilseilee, pohjamaali on kyllästemaali, joka hylkii öljymaalia. Kello 13.01 ja lämpötila +21,5 astetta.

Aniliini valkosankainen pesuämpäri, kylmää vettä puolillaan, keltainen pieni juuresharja ja yhdeksän isoa savista uutta perunaa.
Äiti ja kaksi lasta lähtevät kävelemään hiekkatietä, joka halkoo peltoa. Muoviveneessä on reikä. Keski-ikäisellä miehellä on oksasaha ja nuorempi mies on katolla. Männyn-, kuusen ja koivun oksia kasassa.
Valkoisessa alumiinikattilassa yhdeksän perunaa. Kattilan ulkopinnalla kukkakuvio, vaalean punaiset kukat ja muutama vihreä oksa. Vesi kuohuu. Sata astetta ylittyy. Vesihöyryä. Vanha sähköhella, kolme ruostunutta levyä. Varoitusvalo ei pala. Neljä tummaa nappulaa ja yksi punainen, numeroista ei saa selvää. Harmaa täplä ruudukon oikealla sivulla, ruudukon yläkulmassa oikealla, ruudukon vasemmassa yläkulmassa ja alakulmassa. Levyn sijainti. Keskimmäinen nappula on punainen ja sen yläpuolella on suorakaiteen muotoinen ruutu, keskellä ruutua tumma alue. Hella ja pieniä merkkejä.
Alumiini portaat kuistin ikkunan kohdalla ja miehen jalat. Hopean harmaat jalkineet ja harmaan vihreät housun lahkeet.
Vanha mies, lippalakki, verryttelypusero, silmälasit. Hyönteisiä ilmassa.
Katolta naulat lähtevät ja ruuvit tulevat tilalle.
Monta oksaa makaa maassa? Mänty, koivu ja kuusi.
Kello on 13.43 ja lämpötila +21,1 astetta varjossa.

Oksasaha pidentyy ja miehen käsi liikkuu edes takaisin. Koivunoksa ja uusi näkymä, sileä katto puuvajassa. Oksasahan varsi on punainen ja siinä kaksi keltaista juovaa. Miehen päälaki on paljas, tuhat hikipisaraa alumiinitikkailla.

Yhdeksän kypsää perunaa.
Kalanpalasia vanhalla teflonpannulla, josta on varsi poikki. Vihreä salaatti ja terävä veitsi. Tomaatti ja kurkku, valkoinen vuoka, salaattiottimet.
Nainen keinulla ja kolme harjaa, likaista vettä ämpärissä.

Vanha mies korituolissa toisella puolen mökkiä ilman verryttelypuseroa. Vihreä paita ja rollaattori vierellä, mehumuki rollaarin laudalla. Korituolissa tyyny, raidallinen tyynyliina.
500 naulaa ja ruuvia vaihtaa paikkaa. Akkuporakone. Latauslaite ja virtalähde, johto pistorasiassa. Alumiinitikkaat toisella puolella mökkiä.
Kello 14.13, muutama ruuvi jäljellä. Ja kypsät perunat.
Marinoitu kirjolohi paistettuna kahvattomalla teflonpannulla, eilistä keitettyä parsakaalia.
Vihersalaattia tomaatilla ja kurkulla, currykastikkeessa. Maitoa ja vihreää teetä. Raparperipaistosta vaniljakiisselillä.
Viisi isoa peruna jäljellä. Likaiset asiat: lautaset, haarukat, veitset, lusikka, valkoinen alumiinimuki ja keraaminen. Paperilautanen poltettavaksi.
Tiskivesi on lämmintä sinisessä muovisoikossa.
Vanha mies sohvalla pitkällään, silmälasit, käsissä kuukausiliite, vihreä paita ja oranssi huopa. Rollaattorin mustat muoviset jarrujohdot on kiedottu yhteen vihreällä langalla. Alumiinivartisessa kepissä on musta ja ergonomisesti käteen muotoiltu pää. Rollaattorin alaosassa metalliverkko ja tavaratila. Rollaattorissa on kaksi kädensijaa, alumiinirunko ja neljä pyörää. Kätevä kulkupeli.
Kello 15.20 ja lämpötila +22,3 astetta. Järvi (joki ) ja tyyni veden pinta. Veden pintalämpötila on +24 rannassa.

Vaaleassa alumiini kattilassa kuumaa vettä, kiehuu. Tiskit: neljä tumman vihreää keraamista kahvikupin lautasta, joissa kuvio (piirrän myöhemmin). Lautasen pohjassa teksti Tamron England. Neljä kuppia samaa sarjaa. Neljä muovimukia (kertakäyttöistä mutta käytetään uudelleen ekologisista syistä). Yksi muovinen punainen pieni jälkiruoka astia. Kaksi valkoista kahvikuppia, kupin ulkoreunalla pieniä sinisiä kukkia (lemmikkejä) ja kaksi valkoista alustaa (kuppiin sopivat lautaset). Ruskeat muoviset salaattiottimet, juustohöylä, jossa puu varsi. Iso metalli lusikka (kauha). Kuorimaveitsi, liikkuva veitsi osa, teräksen värinen. Puuvartinen vanha veitsi, terävä, itse teroitettava ja teroitettu. Puinen voiveitsi, itse tehty (saatu lahjaksi). Kolme muovipäistä kesäkeittiö veistä ja kolme haarukkaa parinaan. Kaksi muovilusikkaa, 6 metallista 1940-lukulaista ”Hackmannia”. Yksi muovinen valkoinen veitsi. Espressopannun suodin osa, pannuosat. Valkoinen alumiini muki. Kaksi matalaa, valkoista lautasta, puu lasta. Rikkinäinen teflon -paistinpannu. Valkoinen vanha keraaminen muki, jossa punaisia maalattuja omenankukkia mukin alareunassa.

Vanha mies ja kuukausiliite, oranssi huopa ja beiget crocsit.
Silmälasit, joissa ohuet metallisangat. Kello 16.11 ja lämpötila +27,5 ulkona ja sisällä +23. Kesäpäivä.

Vanha mies istuu kuistilla korituolissa, raidallinen tyyny istuin alustana ja rollaattori vierellä.
Järvi (joki) on tyyni. Aurinko paistaa korkealta taivaalta.
Kuistin ikkunat suojaavat. Kuisti on varjossa, ulkolämpötila on korkeampi kuin sisälämpötila.
Kusikaari piirtää suihkulähteen mökin pihamaalle.
Valkoinen keinu on pesty puhtaaksi.
Hopeanharmaa pakettiauto paahtaa auringossa.
Pieni mutta sankka metsikkö erottaa mökkipihan peltoaukeasta. Hiekkatie haarautuu neljään suuntaa, neljään mökkipihaan.

Kello on 17.23 ja lämpötila ulkona +26,6. Ikkunalla yksinäinen kärpänen digitaalisen lämpömittarin lähellä. Ruudullinen verho (boordi), puinen tanko ja pidikkeet. Puinen sohva ja pesussa kutistunut ruskea vaahtomuovin päällinen, luonnonvalkoinen tyynyliina, jonka päällä lepää tietokoneen laturi, välittää virtaa seinässä olevasta pistorasiasta.

Seinällä metallinen taulu, jossa lukee Herra on minun paimeneni ei minulta mitään puutu. Kuparisen taulun vasemmalla reunalla herra paimensauvansa kanssa. Taulun alla toinen pienempi taulu, aniliinia taustaa vasten valkoinen kirjoitus: Ihmiselle, joka rakastaa, iloitsee pienestä, kuuntelee toisia, kertoo murheensa, on kaikki mahdollista. Mökkirakennuksen vasen kulma ja seuraavalla seinällä romanttinen, syksyinen jokimaisema, jonka varrella kasvaa koivuja. Sen alla tummasta puusta veistetty reliefi: lato järvi maisemineen. Ladon edessä vasemmalla, veistetyn maisemakuvan etualalla, on koivu.

Auto ja hiljainen tie. Lämmin tuuli.
Paloniementie, Kennintie, Turuntie, Isoniituntie, Kuusjoentie, Ruokosuontie, Koskentie, Kurjenmäentie, Perttulantie.
Pellavan kukat ovat sulkeneet silmänsä.
Koskentieltä Jyvämäestä on Moisioon 6 km ja matkalla 29 mutkaa.
Yhdeksännen mutkan kohdalla on 3 hehtaaria kaadettua heinää ja ajettuna karrelle paalausta eli paketointia varten.
Kumminkin puolin tietä on avohakkuu alue, yhteensä ehkä n. 8-10 hehtaaria, mäntypuuta, kuusta ja koivua. 2 000 kuutiota hyvinkin tai enemmän.
Munitun hiekkakukkulat ovat muodostuneet jääkauden jälkeen, ne ovat korkein kohta Isoniituntiellä.

Kello 20.16 ja lämpötila auringon porottomassa ilta-auringossa +33 ja sisällä +33,8.

Kahdeksan kuivunutta leivän kannikkaa lepää puisella leikkuulaudalla.
Biopussi ei pidättele niitä. Musta puuvartinen veitsi silittää taitetun leivän ohuiksi siivuiksi. Valion luomuvoita ruisleipäsiivuille ja alkoholiton olut.
Kello 20.42
Puhelin soi. Isä.

Pienet ruutuikkunat aurinkoa vasten. Ikkunoita ei ole pesty ja aiemmat sutaisut jollain märällä näkyvät lasin pinnalla. Syntyy rakeinen kuvio kuin märän ja likaisen sienen jättämä jälki liitutaululla. Rosenlewin Vähävirtanen surisee.
Kahvi on jäähtynyt kupissa. Löytyy yksi likainen kahvikuppi pestäväksi.

Puhelin soi kerran.
Isä ei nuku vielä.

Pieni kärpänen aurinkoisella ikkunalla yksin.
Vanha sähköhella lämmittää kahvini ja karjalanpiiras hyppää paahtimesta. Toinen nappula oikealta, suorakulmion vasen yläkulma. Nappula kiertyy osoittamaan numeroa 5. Sitä ei näe paljain silmin mutta kuutosen kyllä erottaa.

Hyttysparvi. Linnut. Laulavat.
Moottoriveneitä kohtuullisella nopeudella.
Aurinko paistaa. Kello 21.08

Aurinko laskee hitaasti.
Sauna. Tulen rätinä pesässä. Koivuhalkoa ja pihlajaa pesään.
Kiuas ja pata lämpiävät.
Kello 21.56, lämpötila +20,3 ulkona, sisällä +23 astetta.
Kaksi kalastajaa rannassa.
Kuulas maisema, ohutta pilviharsoa.

Kello 22.09, aurinko on laskemassa taivaanrantaan.
Taivaanranta kajastaa. Ison kuusen oksien välistä aurinko pilkistää oranssin sävyissä.
Kävelenkö rantaan vai seuraanko veden pintaa?
Valkoinen moottorivene halkoo veteen vanan, vene etenee vauhdilla. Kuljettajalla on oranssi liivi. Sauna ja puut pesässä.

Aurinko on taivaanrannan takana. Punottaa taivaanrannan helakan punaiseksi, violetiksi. Taivaanrannan maalarit. Kello 22.39 ja lämpötila ulkona +17,5, sisällä +23.

Sauna. Puhtaus ja märkä vesi. Kylmiä virtauksia veden alla. Veden pintaan heijastuva maisema, punaiset harsopilvet, tumma kumpupilvi, helakan violettipunerrus.
Sees. Kello 23.15 ja lämpötila +16,7 ja sisällä +22,7.
Etäinen tanssimusiikki vaimenee lauantai-illassa.
Puut, ruoho, kukat ja vilja kasvavat, hengittävät puhtaasti ja puhtaina saunan jälkeen.
Aurinko on laskenut mutta on valoisaa. Kuu on puolessa, täyttymässä mutta sitä ei näy.

Hämärä laskeutuu. Tyven ja hiljainen maisema, luonto ja ilma. Taivaan horisontti on kirkas, kuulas. Kello 23.41, lämpötila +15,2.

Hiljaisessa yössä yksittäisen auton ääni kantautuu kauas. Kello 23.59.

Minna

Viite

  1. Big data on erittäin suurten, järjestelemättömien, jatkuvasti lisääntyvien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, jakamista, etsimistä, analysointia sekä esittämistä tilastotiedettä ja tietotekniikkaa hyödyntäen.” fi.wikipedia.org/wiki/Big_data (11. syyskuuta 2015)

[glossary_exclude][/glossary_exclude]Lähteet

Baibulat, Niran. 2016. Walking writing. Haettu 01.04.2017. niranbaibulat.com/walking-writing

Benjamin, Walter. 1989. Messiaanisen sirpaleita (Gesammelte Schriften 1972, 1977, 1978). Suom. Raija Sironen. Toim. Markku Koski, Keijo Rahkonen & Reijo Sironen. Helsinki: Tutkijaliitto, Kansan sivistystyön liitto.

Benjamin, Dernière Nuit. 2016. Ooppera. Ohjaus Reiner E., Moritz. (Suom. Benjamin, viimeinen yö). YLE Teema. Katsottu 29.1.2017. areena.yle.fi/1-3703424

Heikinaho, Minna & Séraphin, Lena. 2015. “Försök att tömma tid och skriva två lördagar i omlott.” Kritiker – nordisk tidskrift för litterär kritik och essäistik 38/2015. www.kritiker.nu/nummer38

Heikinaho, Minna. 2017. Tekijä etsii kotia. Avoin kirje minulta teille muille. Harjoitus, jossa tekijä vapautuu ja eettinen yhteisöruumis astuu esiin. Ruukku. ruukku-journal.fi/fi/issues/7

Life and Death of Benjamin. 2016. Dokumentti. Ohjaus John Fulljames. (Suom. Walter Benjaminin elämä ja kuolema. 2017). YLE Teema. Katsottu 29.1.2017. areena.yle.fi/1-3703427

Itäkannas, Lauri. 2017. Benjamin, viimeinen yö. Luettu 29.1.2017.
yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/27/benjamin-viimeinen-yo

Perec, Georges. 2000. Tentative d’épuisement d’un lieu parisien. Paris: Christian Bourgois. lccn.loc.gov/84673452