{"id":13,"date":"2017-07-11T16:18:16","date_gmt":"2017-07-11T13:18:16","guid":{"rendered":"http:\/\/nivel.teak.fi\/poetics-of-form\/?p=13"},"modified":"2026-04-16T15:21:56","modified_gmt":"2026-04-16T12:21:56","slug":"lena-seraphin-ja-minna-heikinaho-havaita-ja-kirjoittaa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/nivel.teak.fi\/poetics-of-form\/lena-seraphin-ja-minna-heikinaho-havaita-ja-kirjoittaa\/","title":{"rendered":"Havaita ja kirjoittaa"},"content":{"rendered":"

Lena Séraphin<\/em> Yhteisöllisen kirjoittamisen alkeet<\/h2>\n\n\n\n

Kirjailija Georges Perec tarkkaili kolmena lokakuisena päivänä vuonna 1974 pariisilaisen Place Saint Sulpice aukion sattumuksia. Kirjasessaan Tentative d’épuisement d’un lieu parisien<\/em> (”Yritys uuvuttaa pariisilainen paikka”) Perec kokoaa aukion tapahtumia luettelon muotoon (Perec 2000<\/span>). Perec kirjaa ja luetteloi näkemäänsä: linja-autoja, joilla on eri tunnuksia, postinkantaja laukkuineen, ihmisiä, jotka lukevat kävellessään, vauva rattaissa, appelsiineja verkkokassissa, valot syttyvät kahvilassa, kahvila on ääriään myöten täynnä…<\/p>\n\n\n\n

Perec myös kommentoi näkemäänsä. Hän huomioi, miten joku pitää savuketta samoin kuin hän itse: keskisormen ja nimettömän välissä. Huomautukset koskevat paikoitellen havaitsemiseen kytkeytyviä kuvitelmia: miten aukiolle laskeutuvia kyyhkysiä katsellessa voi kuvitella niiden olevan aivan samat eiliset linnut.<\/p>\n\n\n\n

Teoksen otsikko rekisteröi mielestäni oman lajityyppinsä, nimittäin harjoitelman. Kirjoittaminen tekona ja kirjailijan läsnäolo aukiolla määrittelevät myös harjoittamista. Sen sijaan, että Perec pidättäisi näkemäänsä ja sulkisi sen sanoin kertomukseen, muuttuu hän – kirjoittava subjekti – yhdeksi aukion monista tapahtumista.<\/p>\n\n\n\n

Väitöstyöni kirjoittamisen ohessa kehkeytyi ajatus Georges Perecin harjoitelman uusimisesta. Väitökseni aihepiiri, muuttuvan identiteetin ja muuntuvan taideteoksen dialogi, kohdisti huomioni myös tekstin tuottamisen tapahtumaan. Erityisesti pohdin havainnon, ajatuksen ja läsnäolon vuoropuhelua kirjoittaessa ja niiden mahdollista yhteensulautumista tekstissä.<\/p>\n\n\n\n

Kutsuin kuusi eri kielellä kirjoittavaa kuvataiteilijaa kirjoittamaan ja havainnoimaan arkeaan: Petri Kaverma, Minna Heikinaho, Behzad Khosravi Noori, Ulrika Gomm, Joanne Lee ja Pia Sandström. Kirjasimme havaintojamme samanaikaisesti mutta eri paikoissa ja erilaisissa tilanteissa yhden vuorokauden ajan. Tätä yhdessä ja erikseen tapahtuvaa notaatiota kutsun yhteisöllisen kirjoittamisen alkeiksi. Tekstejämme lukiessa on mahdollista punnita, miten kuvataiteilijan suhde katsomiseen on kouliintunutta ja onko tämä piirre nähtävissä teksteissä.<\/p>\n\n\n\n

Kirjoittamisen aikana tietoisuus muista kirjoittajista oli itsessään voimaannuttava kokemus. Hämmästelin sitä, miten muut kirjoittajat tuntuivat olevan vierelläni kirjoittaessani – voiko kaukaisen läsnäolon aistia?<\/p>\n\n\n\n

Luen Minna Heikinahon kirjoittamaa vuorokautta tekstuaalisena läsnäolona, kirjaimina, jotka kytkevät kehon aikaan. Kokeilen, voinko matkustaa ajassa kesäiseen lauantaihin, kuulla oksasahan kitinää, seurata haarautuvaa hiekkatietä ja nähdä kahden puolen istuttavan keinun puhdistuvan sammaleesta. Miten näiden arkisten toimien tarkka kirjaaminen toimii avaimena kokemukseen ajan kulusta ja läheisyyden jakamisesta?<\/p>\n\n\n\n

Perecin harjoitelman tavoitteena voi nähdä empatian takaisin tuomisen seitsemänkymmentäluvun jakautuneeseen ja joukkotuhon merkitsemään Eurooppaan. Ajattelen, että myötäelämistä ja empatiaa voi kutsua arkielämäksi. Kaipaan arkea maailmassa, jossa lähimmäisenrakkaus katoaa ja epäinhimillistäminen on jälleen mahdollista.<\/p>\n\n\n\n