Laitoksen aloittaessa toimintansa laitoksella ei ollut yhden lehtorin ja muutaman tuntiopettajan lisäksi muuta työvoimaa, kuten sihteeriä, tuottajaa tai esitysten teknistä henkilökuntaa. Tilanne oli haastava, vaikka opintoasioista huolehtikin Teatterikorkeakoulun opintotoimistossa Sirpa Silvennoinen.<\/p>\n
Seuraavaksi esittelen tanssitaiteen laitoksella opettaneita opettajia pääasiassa opinto-oppaiden (1983–1995) pohjalta. Niissä ei ole mainittu nimeltä läheskään jokaista tuntiopettajaa tai vierailevaa koreografia. Näitä tietoja tuon esiin muistin sekä erilasten arkistojen pohjalta, jotka eivät ole kattavia. Käytän sitä terminologiaa, millä kukin oppiaine on kuvattu opinto-oppaassa. Esittelen ensimmäisenä tanssin tekniikkaopetuksesta vastanneet opettajat ja tanssijantyön sekä teatterityön opettajat. Siirryn sitten tanssin historian, musiikin ja kinesiologian opettajiin, minkä jälkeen nimeän pedagogiikan, opetusharjoittelun ja tutkimusmenetelmien opettajia. Joissain kohtaa on opetusalojen rajojen heiluvuutta ja päällekkäisyyttä. Sen jälkeen esittelen laitoksella vierailulla olleita kotimaisia opettajia ja koreografeja. Kansainvälisiä opettajia esittelen kansainvälisen toiminnan yhteydessä.<\/p>\n
Alkuvuosina näyttelijäntyön laitoksen tanssin ja liikunnan lehtorit työskentelivät joko päätoimisesti tai osittain tanssitaiteen laitoksella. Heistä mainittakoon ensimmäiseksi Ervi Sirén, joka tuli laitoksen opettajaksi vuonna 1984. Hänen opetusalojaan olivat muun muassa moderni tanssi (nykytanssi) ja tanssijantyö. Lisäksi Sirén ansioitui laitoksen koreografina. Myös Tarja Rinne toimi liikunnan tuntiopettajana ja lehtorina näyttelijäntyön laitoksella, josta hänen opetustaan kohdennettiin tanssitaiteen laitokselle. Hänen eritysalansa oli jazztanssi, jonka opetuksen hän aloitti laitoksella samana vuonna Sirénin kanssa. Hän myös teki monia koreografioita. Soile Lahdenperä liittyi laitoksen opettajakuntaan 1986 ja opetti muun muassa nykytanssia, tanssijantyötä ja kontakti-improvisaatiota. Lisäksi hän teki useita koreografioita laitoksen opiskelijoille. Samana vuonna laitoksen opettajaksi tuli Briitta Järvinen. Hän hoiti niin ikään ensin näyttelijäntyön laitoksen liikunnan vs. lehtoraattia, joka oli kohdennettu tanssitaiteen laitokselle. Hänen päävastuualueenaan oli modernin tanssin (nykytanssi) ja tanssijantyön opetus sekä opetusharjoittelun ohjaus. (5)<\/span> Omat vastuualueeni yhdessä muiden opettajien kanssa liittyivät muun muassa tanssijantyön opetukseen. Laitoksella opetti myös joukko koreografeja ja tanssitaiteilijoita tuntiopettajina.<\/p>\n Tanssia ja tanssijantyötä laitoksella 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa opettivat tuntiopettajina muun muassa Reijo Kela, Jorma Uotinen, Mirja Tukiainen, Raisa Vennamo ja Ulla Koivisto. He tekivät myös koreografioita laitoksen opiskelijoille. 1990-luvulle siirryttäessä modernin tanssin opettajien ryhmään oli tullut laitoksen ensimmäiseltä kurssilta valmistunut Maikki Heinonen. Vuonna 1993 modernin tanssin tuntiopettajiksi ja lehtoreiksi tuli jälleen uusia tanssitaiteilijoita: Katri Soini, niin ikään ensimmäiseltä vuosikurssilta valmistunut, Paula Tuovinen, Hannu Hyttinen ja Markku Nenonen. Edellisten lisäksi seuraavana vuonna tanssia laitoksella opettivat Kenneth Kvarnström ja Tommi Kitti. (6)<\/span><\/p>\n Näyttelijäntyön laitoksen lehtori Seppo Kumpulainen oli aluksi vastuussa akrobatian opetuksesta. Sitten aine poistui opetusohjelmasta ja palasi vuonna 1989 opettajana Abdeslam Chellaf (Lanrgy). Hän vastasi akrobatian opetuksesta vuoteen 1994. Puhe ja laulu olivat myös opetusohjelmassa, ja niiden opetuksesta huolehtivat näyttelijäntyön laitoksen puheen ja laulun lehtorit. Laitoksen olemassaolon ensimmäisenä vuonna opinto-ohjelmassa oli mukana Marja Korhosen vetämä teatteri-improvisaatio, josta Pulkkiselle jäi myönteisiä kokemuksia:<\/p>\n Koin Marja Korhosen meille antamat näyttelijäntyön improvisaatiotunnit erittäin tärkeänä, omaa ilmaisuani vahvistavana opetuksena ja koin niiden kautta löytäväni itseäni esiintyjänä. (Pulkkinen 24.2.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Modernissa tanssissa opettajat vaihtuivat välillä tiheään, mikä ei miellyttänyt kaikkia. Räsänen haastatteli ensimmäiseltä vuosikurssilta valmistuvia opiskelijoita, jotka kritisoivat opettajien liian tiuhaa vaihtumista. Soinin ja Päivi Järvisen mielestä ”tarvitaan opettajia jotka seuraavat oppilaiden kehitystä monen vuoden ajan, jolloin he osaavat tarttua opiskelijoiden ongelmiin, kehittää heikkoja kohtia” (Räsänen 1987a<\/span>). Jotkut opettajat eivät halunneet opettaa ryhmää pitkään, toisille opetusjakson lyhyys johtui vierailun pituudesta. Sirén taas halusi työskennellä saman ryhmän kanssa parikin vuotta, ja hänen kohdallaan se tyydytti kaikkia osapuolia. Hän kehitti laboratoriomaisesti omaa opetustaan sekä ohjasi opiskelijoita löytämään tutkivan otteen liikkeeseen. Räsäsen (1993b) mukaan Sirénin menetelmä perustui siihen, että hän syötti oppilailleen aiheita ja pani heidät itse hakemaan toteutusta itsestään, mutta piti tekemisen kuitenkin tiukoissa rajoissa. Räsäsen haastattelussa Sirén kuvasi opetustaan:<\/p>\n Minusta tekniikka on ensi sijassa asioiden oivaltamista. Kun tanssijan keho ja mieli ovat vapaat, hänellä on mahdollisuus nopeasti oppia tekemään hyvin erilaisia asioita. Tekniikkaa ei pitäisi ajatella minään erilaisena lihastyönä. (Räsänen 1993b<\/span>.)<\/p><\/blockquote>\n Muutamaa vuotta aikaisemmin Sutisen haastattelemana Sirén kuvasi ajatuksiaan tekniikasta:<\/p>\n Avauduttuaan ja löydettyään luonnollisen tavan liikkua ihmiset pystyvät opettelemaan tekniikan kuin tekniikan. – – tutkiminen on minusta juuri tärkeintä tanssijan tekniikkaa. Kehon tuntemuksesta lähtevä koulutus on vain hidasta puuhaa, jossa näyttöä on vaikea mitata. Tanssijan pitäisi olla oman instrumenttinsa, kehon tutkimisen ja tuntemisen mestari. (Sutinen 1990b<\/span>, 31.)<\/p><\/blockquote>\n Pidemmät opetusjaksot kiinnostivat myös Lahdenperää, ja hän opettikin vuonna 1986 aloittaneita opiskelijoita kaksi vuotta yhtäjaksoisesti. Hän (2016) kuvaa tätä työskentelyään:<\/p>\n Tuona aikana kehitin tekniikkaopetustani, joka oli saanut vaikutteita erityisesti Pauline de Groot’ilta. Lattiatyöskentely oli erityisten kiinnostuksen kohteena, koska olin aikoinaan kokenut sen todella vaikeaksi Graham tekniikassa. Painovoiman hyödyntäminen, liikkeen ketjuuntuminen ja release- tekniikasta tullut tarkoituksenmukaisuuden etsiminen liikkumiseen olivat etusijalla. Myös lattiatasossa työskentelyn ja pystyssä olemisen yhdistäminen ja vuorottelu olivat kehityskohteina opetuksessani. Koreografina tunsin olevani etuoikeutettu, kun saatoin tehdä liikkeellistä tutkimusta opettaessani. Tämä oli avuksi ja palveli niin koreografioidessani opiskelijoille kuin työskennellessäni kentällä. (Lahdenperä 4.4.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Klassisen tanssin puolella heti laitoksen alkuvuosista lähtien oli päätoimisena tuntiopettajana Eija Lilja. Hän keskittyi klassisen tanssin opetukseen, sen didaktiikkaan ja metodiikkaan sekä opetusharjoitteluun. Hän oli klassisen tanssin kantava voima koko tarkastelemani ajanjakson ajan. Ilkka Lampi tuli hänen avukseen 1985, ensin opettamaan klassisen baletin metodiikkaa, sitten myös klassista tanssia. Samana vuonna karakteritanssia opetti Seija Silfverberg. Vuonna 1987 joukkoon liittyi Jutta Mustakallio, jonka opetusalueita olivat klassisen tanssin metodiikka, karakteritanssi ja repertuaari. Vuonna 1989 klassisen tanssin opettajakunta laajeni edelleen. Laitoksella opettivat silloin edellisten lisäksi Saga Eriksson (klassinen baletti), Maxim Lukjanov (pas de deux Lammen kanssa), Virpi Laristo (repertuaari) ja Tarja Ranta (repertuaari). Seuraavana vuonna Ranta ja Lukjanov laajensivat opetustaan klassisen baletin opetukseen. Vuonna 1993 klassista balettia opettavien joukkoon liittyivät Riitta Kotisaari, Aarne Mäntylä ja Arja Nieminen. Aiemmin mainituista oli silloin mukana vielä Eija Lilja. Tarkasteluni viimeisenä vuonna mukaan tulivat vielä Jarmo Rastas opettamaan klassista balettia sekä Saga Eriksson ja Jutta Mustakallio opettamaan klassisen baletin didaktiikkaa. Laitoksella työskenteli myös klassisen tanssin koreografeja. Klassista tanssia opettaneiden joukko näyttää suurelta, mutta on hyvä muistaa, että päätoimisia lukuun ottamatta useimmat opettivat periodimaisesti tai vain muutaman tunnin viikossa.<\/p>\n Tanssitaiteen laitoksen tavoitteena ei ollut kouluttaa balettitanssijoita. Osalla opiskelijoista ei ollut lainkaan klassisen tanssin taustaa, joten opetuksen piti heidän kohdallaan lähteä alkeista. Opettajat sovelsivat opetuksessaan Vaganovametodia opiskelijoiden valmiuksien ja tarpeiden mukaan. Opettajat onnistuivat siinä ilmeisen hyvin, sillä aina kun keskusteltiin pakollisten balettituntien pudottamisesta pois opetusohjelmasta, opiskelijat päätyivät vastustamaan ehdotusta. Tosin Sutisen (1990b, 8) haastattelussa eräät opiskelijat kritisoivat voimakkaasti baletin opetusta. Yksi haastateltavista oli sitä mieltä, että ”nykytanssin koulussa ei esimerkiksi balettitunteja tarvitsisi olla ollenkaan. Pidetään liikaa kiinni perinteisestä tavasta kouluttaa tanssitaiteilijoita.” Toinen taas toi esiin ajatuksen, että klassinen opetus oli ristiriidassa koulun antaman anatomian ja muidenkin aineiden opetuksen kanssa. Myöskään Pulkkisen muistot baletin opetuksesta eivät olleet myönteisiä.<\/p>\n Kaikilla balettiopettajilla ei ehkä ollut kovin selvää käsitystä siitä, missä ja keitä he olivat opettamassa. Muistan vasta Leningradista tulleen Maxim Lukjanovin kysyneen minulta pukuhuoneessa tunnin jälkeen, montako opiskeluvuotta minulla on vielä edessä. Sanoin, ettei yhtään, että olen viimeisen vuoden opiskelija. Maximin ilme oli paljon puhuva. (Pulkkinen 24.2.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Suhonen oli tanssitaiteen laitoksen päätoiminen tuntiopettaja vuodesta 1983 ja assistentti vuosina 1988–1993. Hänen opetusintressinsä liittyivät pääasiassa tanssin historiaan, mutta myös kulttuurihistoriaan. Lisäksi hän opetti alkuvaiheessa myös historiallisia tansseja. Näillä oppiaineilla oli varsin suuri painotus tanssitaiteen laitoksen opetussuunnitelmassa. Suhonen kuvaa opetustaan, erityisesti sen alkuvaiheita:<\/p>\n Tanssin historian tunteja oli runsaasti alkuvuosina, kuitenkin uskoakseni vain vastaavat määrät, kuin teatterihistoriaa oli näyttelijäopiskelijoille. Onnekseni tunteja oli riittävästi, koska rakensin sisältöjä pala palalta ja etsien koko ajan sopivia opetusmateriaaleja.<\/i><\/p>\n Halusin tulla tanssitaiteen Kalliseksi! Opiskelutoverini Timo Kallinen oli luonut Suomen Teatterikouluun ja Teatterikorkeakouluun teatterihistorian oppiaineen. Lainasin kaiken minkä saatoin hänen ideoistaan ja yritin soveltaa tanssin historian opetukseen. Halusin nivoa tanssin laajempaan kulttuuriseen kontekstiin. Alussa luettiin näytelmiäkin, koska niiden pohjalta oli toteutettu tanssiteoksia. Dia-kuvat, filmit ja myöhemmin videot olivat äärettömän tärkeitä, koska monet opiskelijat eivät olleet nähneet kovinkaan paljon tanssiesityksiä. Kuvaamataidonopettaja Mirjam Martevo auttoi ratkaisevasti visuaalisen opetusmateriaalin ideoinnissa ja toteuttamisessa. Laboratoriomestarit auttoivat videoiden teknologiassa ja arkistoinnissa. – Halusin kohottaa tanssin alan itsetuntoa osoittamalla, että tanssitaiteella on arvokas menneisyys. Minua ruokki ensimmäisen tanssinopettajani Riitta Vainion eetos valistuneesta tanssitaiteilijasta, joka osaa ilmaista itseään myös puheen ja tekstin avulla. Oma opetus eteni tietenkin monella tapaa kompuroiden, koska sisältöjen muokkaus vei aikaa. (Suhonen 8.7.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Suhosella oli lisäksi suuri merkitys opetuksen kehittämisessä laajemminkin kuin vain omalla opetusalueellaan. Hänen rinnallaan historiaan liittyvien aineiden opetuksesta vastasivat muun muassa Jukka Miettinen, Anne Makkonen, Sanna Kuusisto, Kirsikka Moring ja Raisa Rauhamaa. Rauhamaa piti 1990-luvun alussa myös tanssiseminaaria, teosanalyysiä ja opinnäyteseminaaria. Hanna Pajala-Assefa muistelee Rauhamaan opetusta myönteisesti:<\/p>\n Rauhamaan teosanalyysi ja opinnäyteseminaari olivat teoriaopetuksen parhaimmistoa. Raisa antoi välineitä lukea ja myös kirjoittaa tanssista. Tuolloin oli myös käytäntönä käydä katsomassa erityisesti ulkomaisia vierailuesityksiä osana teoriaopintoja ja kirjoittaa niistä teosanalyysejä Raisalle. Tiivis opinto-ohjelma tosin teki toisinaan esitysten katsomisesta haastavaa. Muistan katsoneeni muutamankin esityksen kahteen kertaan, kun en krooniselta väsymykseltäni pysynyt hereillä ensimmäisellä kerralla. (Pajala-Assefa 13.4.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Musiikin opetuksesta (musiikin historia, teoria ja analyysi) ja sen suunnittelusta oli ensimmäisinä vuosina vastuussa Olli Kortekangas. Vuonna 1986 Olli Koskelinista tuli laitoksen päätoiminen musiikin opettaja. Aluksi hän opetti musiikin historiaa, mutta vuonna 1988 hänen opetuksensa laajeni. Opetusohjelmaan tuli musiikki ja liike ‑niminen opintojakso, jossa olin mukana ensimmäisen jakson suunnittelussa ja opettajana Koskelinin kanssa. Myöhemmin tilalleni tuli Ulla Koivisto. Koskelinin mukana opetusohjelmaan palasi musiikin teoria ja uutena oppiaineena musiikin seminaari. Hän jatkoi musiikin päätoimisena tuntiopettajana tarkastelukauteni loppuun saakka. Hänellä oli merkittävä rooli laitoksen musiikinopetuksen kehittämisessä. Kun musiikin opetus laajeni instrumenttiopetukseen, Antti Riikonen ja Tapio Niemelä vastasivat lyömäsoitinopetuksesta ja Marek Borovik pianonsoiton opetuksesta.<\/p>\n Myös anatomia, kinesiologia ja kehon huolto olivat keskeisiä oppiaineita. Ensimmäisinä vuosina opetuksesta vastasi Tarja Taponen, jonka jälkeen Pertti Helin otti oppiaineet hoitoonsa lukuvuodeksi 1985–1986. Häntä seurasi Kitty Seppälä, ja 1989 anatomiaa ja kinesiologiaa tulivat opettamaan Jarmo Ahonen ja Veli-Pekka Sipilä. Ahonen laajensi työtään myös kehon huoltoon ja harjoitusten seurantaan tanssitunneilla. Ahonen vastasi kinesiologian opetuksesta tarkastelemani ajanjakson loppuun. Loppupuolella tuli mukaan myös Eeva Kaario, joka toteutti opetuksessaan kehittämäänsä kehonhuoltotekniikkaa yksilöllisesti ja pienryhmissä. Alkuvuosina Mirjam Martevon piirustuskurssi auttoi hahmottamaan kehon anatomiaa. Pulkkinen kirjoittaa:<\/p>\n Kehon rakenteen opiskelusta on jäänyt mieleen Mirjam Martevon vetämä piirustuskurssi, jossa tehtiin croquis-piirustuksia kehoista ja liikkeestä. Lisäksi olimme toisillemme alastonmalleina, ja valmiita töitä arvioitiin yhdessä siitä näkökulmasta, mitä uutta piirustukset toivat kunkin omaan kehokuvaan. (Pulkkinen 24.2.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Olin päävastuussa tanssinopettajan pedagogisista opinnoista koko tarkastelemani ajanjakson ajan. Opetusharjoittelun ohjaukseen osallistuivat lisäkseni ainakin Järvinen, Lahdenperä, Sirén ja Lilja. Kasvatus- ja kehityspsykologiasta vastasivat kasvatustieteiden asiantuntijat tuntiopettajina. Opinnäytetöitä ohjasivat lisäkseni useat laitoksen opettajat. 1980–1990-luvun vaihteessa opetusohjelmassa oli myös kuvallinen ilmaisu, jota Mirjam Martevo ohjasi. Dramaturgiaa taas opetti Tove Idström. Kun koreografian opiskelijoiden opinnot laajenivat 1990, suuntautuivat nämä opinnot erityisesti koreografiaopiskelijoille.<\/p>\n Tanssitaiteen laitoksella työskenteli useita päätoimisia muusikoita säestäjinä, äänisuunnittelijoina ja opettajina. Heistä mainittakoon David Yoken, joka opetti myös rytmiikkaa, Antti Riikonen, Lauri Tervo ja Tapio Niemelä modernin tanssin alueella sekä Marek Borovik ja Ari Jääskeläinen klassisen tanssin puolella. Heidän toivottiin osallistuvan tunteihin ei pelkästään säestäjinä vaan myös muusikkoina ja opettajina. Näin tapahtuikin erityisesti modernin tanssin ja esitystoiminnan alueilla. Muusikoista Järviselle tulee mieleen lisäksi Tarjan jazztunneilla soittaneet Trio Töykeät.<\/p>\n Oli se vaan hienoa, kun sen tason muusikot soittivat tanssitunneilla – – juuri hänen (Tarjan) jazztunnit ovat olleet mitä suuremmassa määrin myös musiikkikoulutusta. Oppilaat saivat ”maistaa” huippumuusikoita. (Järvinen 22.4.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Myös Soini muistelee elävän musiikin merkitystä:<\/p>\n Kaikesta kokemattomuudestani huolimatta osasin arvostaa heti sitä, että tunneilla oli säestäjä – tällaista luksusta en ollut ennen kokenut. David Yoken soitti paljon tunneillamme ensimmäisenä opiskeluvuotenamme ja myös opetti meille rytmiikkaa ja rumpujen soittoa. Muistan sen hämmästyksen tunteen, kun hän säestäessään soittonsa keskellä alkoi myös laulaa ja hyräillä. Muistan marimban äänen ja kellorivin helähdyksen. Kaikki tuo aiheutti uusia tuntemuksia myös omassa, liikkuvassa kehossani. (Soini 4.5.2016<\/span>.)<\/i><\/p><\/blockquote>\n Ensimmäinen suunnittelijavakanssi perustettiin vuonna 1989, ja siihen valittiin Teija Löytönen, joka työskenteli laitoksella viisi vuotta. Hänen jälkeensä suunnittelijana työskenteli Tiina Vihma-Purovaara. Johanna Ranta-Knuuttila toimi laitoksen toimistosihteerinä 1989–1993. Hänen jälkeensä sihteerinä työskenteli Anita Huovinen. Ennen Ranta-Knuuttilaa laitoksella oli puolipäiväisiä sihteerejä, muun muassa Virve Sutinen. Ensimmäisenä laboratoriomestarina aloitti Kari Tossavainen (Ufo) 1989, ja hän työskenteli laitoksella koko tarkastelukauden ajan.<\/p>\n Ensimmäisen professuurin tanssitaiteen laitos sai vuonna 1988 ja apulaisprofessuurin vuonna 1990. On luonnollista, että tanssitaiteen laitoksen molempien professuurien täytöt herättivät suurta kiinnostusta sekä koulun sisällä että ulkopuolella. Varsinkin ensimmäisen professuurin täyttö kiinnosti tanssikriitikoita sekä tanssin kenttää. Toki asiasta keskusteltiin myös talon sisällä. Viran tehtävänkuvaa pohdittaessa laitoksen johtoryhmä, jonka puheenjohtaja olin, halusi aluksi korostaa taiteellisia ansioita. Professuurin täytössä päädyttiin kutsumenettelyyn. Tutkimme mahdollisuuksia kutsua virkaan ensimmäiseksi määräajaksi kansainvälisesti ansioituneen suomalaisen modernin tanssin edustajan. Esiin tulleet nimet olivat Marjo Kuusela ja Jorma Uotinen. Professuurin täyttöä pohdittiin ahkerasti myös lehdistössä. Räsänen kirjoitti aiheesta:<\/p>\n Jorma Uotisen halukkuutta on alustavasti kysytty, mutta hän jatkaa Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän johtajana ja pääkoreografina. Marjo Kuuselan esteenä taas on hänelle myönnetty valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha, joka takaa hänelle mahdollisuuden työskennellä free-lance koreografina. Vahvat kotimaiset nimet ovat vähissä. Koreografi Marja Korhola valittiin viime keväänä Marjo Kuuselan seuraajaksi Raatikon taiteellisen johtajan tehtävään. Näihin kolmeen verrattavia koreografiakykyjä on tällä hetkellä mahdotonta löytää, joten professoria on etsittävä tanssijoiden tai pedagogien joukosta tai ulkomailta. (Räsänen 1988b<\/span>.)<\/p><\/blockquote>\n Kun nyt jälkeenpäin mietin Kuuselan ja Uotisen kieltäytymistä tehtävästä, arvelen kieltäytymisen syyksi sen, että he halusivat tehdä taiteellista työtä ja työskennellä ammattitaiteilijoiden parissa. Molemmat olivat kyllä vierailleet laitoksella useaan kertaan koreografeina, mutta laitoksen johtaminen hallintotehtävineen ei ilmeisesti kiinnostanut kumpaakaan. Tällöin oli vielä itsestään selvää, että professori oli myös laitoksen johtaja, ja laitoksen alkuvuosina johtajuuteen sisältyi paljon hallinnollisia tehtäviä. Lopulta päädyttiin siihen, että minut kutsuttiin professorin virkaan, jolloin asiantuntijalausunnot pyydettiin kolmelta alan asiantuntijalta.<\/p>\n Heikki Värtsi yhtenä asiantuntijalausunnon antajana osallistui professuurikeskusteluun myös julkisesti. Vienola-Lindfors kirjoitti haastateltuaan Värtsiä:<\/p>\n Värtsi katsoo, että professuurin täyttäminen kahden vuoden määräajaksi on hyvä ratkaisu. Myös kutsumenettely tuntuu oikealta sopivan henkilön löytämiseksi, kun taidelaitoksesta on kysymys. Soili Hämäläisellä on muodollinen pätevyys, hän tuntee koulun sisäiset asiat ja toiminnan ja sen lisäksi täyttämisellä on jo kiire. Se on selvästikin valmiiksi pedattu hänelle, sillä opettajat ovat ilmoittaneet kannattavansa häntä. Se on viisas ratkaisu, jolla pyritään välttämään se epämiellyttävä tilanne, että joku ulkopuolinen olisi tullut kuvioita hämmentämään. (Vienola-Lindfors 1988c<\/span>.)<\/p><\/blockquote>\n Kahden muun professorin Sybil Huskeyn (Arizona State University) ja Erik Aschengreenin (University of Copenhagen) asiantuntijalausunnot olivat kohdallani hyvinkin puoltavia, ja minut valittiin laitoksen ensimmäiseksi professoriksi vuonna 1990. Olin sitä ennen hoitanut professuuria virkaa tekevänä vuodesta 1988. Professuurin myötä työnkuvani tanssitaiteen laitoksella ei muuttunut, mutta Kallisen (2004, 139) haastattelemana kerroin, että suhteeni opetusministeriöön, lehdistöön ja muuhun julkisuuteen kohentuivat huomattavasti, kun asioita oli hoitamassa professori eikä ap. lehtori.<\/p>\n Vuonna 1990 laitos sai apulaisprofessuurin, joka kohdennettiin koreografiaan. Viiden ensimmäisen vuoden aikana siihen ei saatu pysyvää hoitajaa. (7)<\/span> Vuonna 1995 virkanimike muutettiin apulaisprofessuurista professuuriksi, jonka opetusalana oli koreografia. Se mahdollisti kutsumenettelyn. Viisi vuotta vanhaan virkaan saatiin vihdoin vakituinen hoitaja, ja professoriksi kutsuttiin Marjo Kuusela. Hän toimi koreografian professorina siihen asti, kunnes siirtyi eläkkeelle vuonna 2009.<\/p>\n Ennen kuin virka täytettiin kutsumenettelyllä 1995 se oli aiheuttanut laitoksella paljon intohimoja ja väärinkäsityksiä. Koska professuureja oli laitoksella vain kaksi ja suuntautumisvaihtoehtoja kolme, päätettiin, että professuurien opetusalueita vaihdetaan viiden vuoden välein. Tanssitaiteen laitoksen johtoryhmä päättikin kokouksessaan syksyllä 1994, että professuurit kohdennetaan koreografiaan ja tanssijantyöhön. Olin hoitanut yli viiden vuoden ajan professuuria, jonka opetusala oli tanssipedagogiikka. Ymmärsin vaihdon pedagogiikasta tanssijantyöhön, johon nimitettiin ensimmäiseltä vuosikurssilta valmistunut tanssija-koreografi Arja Raatikainen vuonna 1995. Luonnollisesti toivoimme kolmatta professuuria pedagogiikkaan, mutta sen odottamiseen meni yli 10 vuotta.<\/p>\n Kun nyt katson taaksepäin koreografian professuurin epätoivoista täyttöä viiden ensimmäisen vuoden aikana, näen, että se kulutti laitoksen energiaa valtavasti ja synnytti yhtä paljon mielipahaa. Se loi laitokselle ajoittain ikävän ilmapiirin ja erilaisia ryhmittymiä puolesta ja vastaan. Myös opiskelijat osallistuivat kirjoituksillaan keskusteluun, jota ei aina käyty avoimesti. Toisaalta laitoksella oli onni saada tänä aikana erinomaisia taiteilijoita viran tilapäisiksi hoitajiksi.<\/p>\n Molempien professuurien virantäytön pitkittyminen ei ollut ongelmallista pelkästään tanssitaiteen laitoksen toiminnan kannalta. Olimme laitoksella viestittäneet voimakkaasti Teatterikorkeakoulun hallinnolle professorin virkojen tarpeellisuudesta, ja sitten olimme kuitenkin kykenemättömiä täyttämään niitä. Se ei näyttänyt hyvältä viestiltä Teatterikorkeakoulun eikä ministeriön suuntaan. Lisäksi virantäytön pitkittyminen vaikutti koreografian opetuksen ja taiteellisen työskentelyn pitkäjännitteisyyteen.<\/p>\n 5)<\/strong> Hän toimi myös laitosjohtajana ollessani vierailevana tutkijana UCLA:ssa vuosina 1985–1986 ja 1991–1992.<\/p>\n 6)<\/strong> Edellä mainittujen lisäksi laitoksella oli joukko vierailijoita, joiden nimet eivät kaikki löydy opinto-oppaista. Luettelen muutamia: Janice Redman, Kirsi Monni, Riitta Pasanen, Maiju Pohjonen, Airi Hynninen, Marja Korhola, Leena Gustavson, Ari Numminen ja Tommi Huovinen.<\/p>\n 7)<\/strong> Ensimmäisenä virkaa hoiti Tommi Kitti lukuvuoden 1990–91 ja Ulla Koivisto seuraavan lukuvuoden. Syksyllä 1992 sitä hoitivat Koiviston lisäksi Kai Ganado ja Dan Wagoner, joka jatkoi viran hoitamista kevään 1993. Vuonna 1993 virka laitettiin avoimeen hakuun. Sitä haki kuusi koreografia. Virkaa ei ehditty kuitenkaan täyttää, kun Kenneth Kvarnström hoiti sitä lukuvuoden 1993–1994. Seuraavan syksyn virkaa hoiti Alpo Aaltokoski.<\/p>\n<\/div>","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Lehtorit ja tuntiopettajat Laitoksen aloittaessa toimintansa laitoksella ei ollut yhden lehtorin ja muutaman tuntiopettajan lis\u00e4ksi muuta ty\u00f6voimaa, kuten sihteeri\u00e4, tuottajaa tai esitysten teknist\u00e4 henkil\u00f6kuntaa. Tilanne oli haastava, vaikka opintoasioista huolehtikin Teatterikorkeakoulun opintotoimistossa Sirpa Silvennoinen. Seuraavaksi esittelen tanssitaiteen laitoksella opettaneita opettajia p\u00e4\u00e4asiassa opinto-oppaiden (1983\u20131995) pohjalta. Niiss\u00e4 ei ole mainittu nimelt\u00e4 l\u00e4hesk\u00e4\u00e4n jokaista tuntiopettajaa tai vierailevaa koreografia. […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[20],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/101"}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=101"}],"version-history":[{"count":5,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/101\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":902,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/101\/revisions\/902"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=101"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=101"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=101"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}Muu henkilökunta<\/h2>\n
Kenestä professori?<\/h2>\n
Viitteet<\/h2>\n