{"id":41,"date":"2017-04-21T09:52:12","date_gmt":"2017-04-21T06:52:12","guid":{"rendered":"http:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/?p=41"},"modified":"2017-07-15T14:26:33","modified_gmt":"2017-07-15T11:26:33","slug":"marja-nurmela-tanssin-mielikuvista-taiteelliseen-prosessiin","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/marja-nurmela-tanssin-mielikuvista-taiteelliseen-prosessiin\/","title":{"rendered":"Marja Nurmela<\/em> Tanssin mielikuvista taiteelliseen prosessiin"},"content":{"rendered":"

Mitä me olemme, mitä itsekukin on ellei kokemusten, tietojen, kuten kuvitelmien yhdistelmä? Jokainen elämä on ensyklopedia, kirjasto, esineluettelo, tyylien näytevarasto, jossa kaikki voidaan jatkuvasti sekoittaa ja järjestää uudelleen kaikilla mahdollisilla tavoilla. (Calvino 1995<\/span>, 18.)<\/p><\/blockquote>\n

Taide kietoutui elämääni lapsuudenkodissani. Äitini on tanssinopettaja, jonka intohimo, elämäntyö ja -tapa oli kotonani vahvasti läsnä. Isäni taas kasvatti minua musiikin voimalla. Vanhempani uskoivat taiteen ja luovuuden tukevan lapsensa kehitystä ja antavan hyviä edellytyksiä nuoren ihmisen elämälle. Ensimmäisiin tanssiaskeliini suhtauduttiin arvostaen, ja juuri kannustus ja hyväksyntä tekivät minusta rohkean heittäytymään taiteilijan tielle.<\/p>\n

Neljätoistavuotiaana päätin pyrkiä Suomen Kansallisoopperan balettikouluun ja lähdin vanhemmiltani salaa Turusta Helsinkiin balettikoulun pääsykokeisiin. Minut hyväksyttiin kouluun, ja muutin syksyllä 1992 Helsinkiin sukulaisteni luo asumaan. Suhteeni tanssiin muuttui hetkessä vakavaksi ja ammattimaiseksi. En olisi selvinnyt tuosta hetkestä alkaneista viidestä itsenäistymistä ja kurinalaisuutta vaativasta balettikoulu- ja lukiovuodesta ilman vanhempieni, sukulaisteni ja muutaman kannustavan opettajan lakkaamatonta tukea. Balettikoulussa opettajieni hyväksyvä ja lämmin katse ja rohkaisevat sanat loivat uskoa sille, että oli ollut kannattavaa jättää lapsuudenkoti, koulu ja ystävät Turussa ja lähteä kohti unelmaa. Keväällä 1997 valmistuin balettikoulusta, mutta minusta ei tullut kuitenkaan balettitanssijaa. Opiskelun aikana minua oli alkanut kiinnostaa monitaiteellinen työskentely taiteen kentällä ja vapaampi liikeilmaisu: etenkin tanssiteatterityyli, sen poikkitaiteellinen ja montaasinomainen kerronta, persoonalliset ja autenttiset esiintyjät sekä yhteiskunnalliset ja yleisinhimilliset teemat. Ehkä siinä maailmassa oli jotakin samankaltaista kuin lapsuudenkotini ilmapiirissä.<\/p>\n

”Tanssi, tanssi tai muuten olet kadoksissa!”, Pina Bausch<\/h2>\n

Opiskelu Essenissä Folkwang-Hochschulessa avasi minulle tärkeän tien tanssiteatterin estetiikkaan:<\/p>\n

Olemme monenkirjava joukko opiskelijoita ympäri maailmaa. Asumme vierivieressä samassa keskiaikaisessa pikkukylässä, vilistämme kilpaa aamuisin entisessä nunnaluostarissa toimivaan monitaiteelliseen korkeakouluun, jossa päivät kuluvat. Paikassa on jotain sellaista maagisuutta, että sieltä on jopa vähän vaikeaa lähteä iltaisin kotiin. Vietämme toisinaan salaa öitäkin koulurakennuksessa suunnitellen teoksia. Jokainen meistä naisista kasvattaa hiuksiaan pidemmäksi, sopiakseen Pina Bauschin teoksiin. Kurt Joossin Grüne Tisch ja useat Pinan teokset kuten Sacre… ovat tuttuja ja osaamme useita kohtauksia niistä. Toisinaan Malou Airaudo johdattaa meidät improvisoimaan ulos nurminiitylle, toisinaan ankarasti kaarramme käsiämme ja rypistämme otsaamme pinamaiseen virneeseen. Junge Choreographen-iltaan meistä jokainen haluaa itse tehdä oman mestariteoksensa. (Päiväkirja 1999.)<\/p><\/blockquote>\n

Folkwang-korkeakoulussa noudatettiin sen perustajan Kurt Joossin ja hänen opettajansa Rudolph von Labanin johtoideaa yleissivistävistä ja taiteiden sekä eri kulttuurien väliset rajat ylittävistä opinnoista. Useimmat opettajistamme olivat Pina Bauschin ryhmän, Wuppertal Tanztheaterin, nykyisiä tai entisiä tanssijoita, joiden poikkeuksellisessa ohjauksessa opiskelimme sulassa sovussa balettia, Jooss-Laban-Züllig-tekniikkaa, kontakti-improvisaatiota sekä uusimpia release- tekniikan virtauksia. Lisäksi kävimme laulutunneilla, opiskelimme teoria-aineita sekä loimme lähes kilpaa omia koreografioita Folkwangin legendaariseen koreografiahautomoon, Junge Choreographen ‑iltaan. Meihin siirtyi vaivihkaa tanssiteatterin historiaa ja arvoja. Pina Bausch, joka toimi Folkwang-Hochschulen tanssitaiteen laitoksen taiteellisena johtajana, piti huolen siitä, että hänen opiskelijansa löytäisivät oman taiteellisen äänensä ja tyylinsä. Pina arvosti kunkin tanssivan ihmisen erityisyyttä ja persoonallisuutta sekä korosti, ettei taiteen tekeminen ole koskaan irrallaan muusta elämästä, toimi sitten tanssijana, tanssinopettajana tai koreografina. Opinnot Folkwang-Hochschulessa antoivat hyvän perustan ja tärkeitä arvoja ammattiuralleni ja elämälleni.<\/p>\n

Sattumuksia ja suunniteltuja reittejä<\/h2>\n

Valmistuin tanssijaksi Folkwang-Hochschulesta ja sain kokea nuorena tanssijana eurooppalaisen nykytanssikentän värikkyyttä. Pääsin mukaan tanssimaan erilaisissa freelancekentän produktioissa muun muassa Hollannissa koreografi Piet Rogien teoksessa ja Saksassa Düsseldofissa, Tanzhaus NRW:ssä. Halusin löytää paikkani Euroopassa enkä ollut ajatellut palata Suomeen. Sattuma muutti kuitenkin suunnitelmani. Tapasin koreografi Tero Saarisen hänen pitämällään kurssilla, Essenin koreografisessa keskuksessa. Balettikoulun viimeisenä vuonna olin seurannut Teron tanssiryhmän työskentelyä ja unelmoinut tanssivani joskus hänen ryhmässään. Kun Tero sitten kysyi minua kurssin jälkeen tanssijaksi Tero Saarinen Companyyn, olin askeleen lähempänä unelmani toteutumista.<\/p>\n

Syksyllä 2002 aloitin tanssijantyöni Tero Saarinen Companyssa. Samaan aikaan kun olin pääsemässä kiinni tanssijuuteni ytimeen, aloitin myös opinnot Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella. Minussa oli herännyt kiinnostus Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksen opintoihin, sillä kokemukseni eurooppalaisissa nykytanssipiireissä olivat saaneet minut miettimään, miten meitä tanssijoita koulutetaan, miten itse käyttäydymme erilaisissa työtehtävissä, minkälaista etiikkaa, arvoja ja oppeja me siirtäisimme tuleville tanssijasukupolville. Halusin opiskella tanssipedagogiikkaa, sillä uskoin, että opinnot antaisivat tärkeitä välineitä juuri monialaiselle työskentelylle tanssin ja taiteen parissa.<\/p>\n

Unelmatyöstä Tero Saarinen Companyssa ja opinnoista pedagogian laitoksella muodostui kiehtova ja toisiaan täydentävä yhdistelmä. Tunsin itseni onnekkaaksi, koska saatoin tarkastella tanssitaiteen kenttää monipuolisesti ja syvällisesti, tanssijana esiintyjän näkökulmasta sekä opiskelijana pohtien tanssin filosofisia ja pedagogisia kysymyksiä.<\/p>\n

Minua kiinnosti muun muassa tutkia koreografista prosessia pedagogisesta näkökulmasta ja ymmärtää, millaisin keinoin usein ryhmätyönä toteutuvasta työskentelystä tulisi hedelmällistä ja rakentavaa. Opinnot siirsivät katseeni myös kohti itseäni ja omia työtapojani. Etenkin somaattisten tekniikoiden ja dialogisuusfilosofian kautta avautui mahdollisuus pohtia omia taiteellisia arvoja ja sitä, mihin suuntaan haluaisin lähteä tulevaisuudessa. Aloin katsoa tanssitaidetta ja itseäni ”uusin silmin” ja opin ymmärtämään tekijyyttä monimuotoisena prosessina.<\/p>\n

Yhdessä tekemisen tärkeys<\/h2>\n

Opintojeni jälkeen olen toiminut freelancerina ja elämäni on ollut juuri niin vaihtelevaa kuin olin urani alussa kuvitellutkin. Olen nauttinut sen nopeudesta, yllätyksellisyydestä ja etenkin niistä ihmisistä, joihin olen saanut tutustua. En ole tuntenut olevani yksinäinen, vaan olen kokenut, että kuulun moneen paikkaan ja minulla on monta taiteellista ”kotia”, joihin palata. Opinnoissani ja työssäni muotoutuneet ystävyyssuhteet ja yhteisöt ovat olleet suuri voimavara niin työssä kuin elämässä. Teija Löytösen dialogisuusfilosofian opintojaksolla toteamat viisaat sanat ovat jääneet mieleeni: kuinka toisen erityisyyden kunnioittaminen on tanssitaiteilijan työssä ensiarvoisen tärkeää ja miten tanssiyhteisöstä voi kehittyä vahva, solidaarinen ja luovuutta ruokkiva kasvuympäristö, kun dialoginen kohtaaminen toteutuu. Vahvan yhteisön muodostuminen on edellyttänyt juuri tahtoa suuntautua kohti solidaarisuutta, kykyä myötäelää sekä ymmärtää oikeaa ja moraalista tapaa toimia yhteisössä. (Kurkela 1994<\/span>, 156.) Juuri ne työryhmät, joissa jokainen mukanaolija on voinut olla läsnä rehellisenä itsenään, ovat suuristakin eroavaisuuksista huolimatta toimineet sujuvasti ja työskentely on näin saavuttanut uusia ulottuvuuksia.<\/p>\n

Kesällä 2012 aloitin yhteistyön saksalaisen koreografin Susanne Linken kanssa. Linke loi legendaarisen Wandlung-soolonsa (1978) pohjalta Wanderungdueton minulle ja tanssija-koreografi Teemu Kyytiselle Turun musiikkijuhlille. Susanne Linken Wandlung-sooloon ja sen pohjalta syntyneeseen Wanderungteokseen kiteytyi merkittävä osa Linken omaa henkilökohtaista historiaa ja näin myös eurooppalaisen tanssin historiaa, johon Teemu Kyytinen ja minä pääsimme mukaan. Susanne Linke on myös Folkwang-Hochschulen kasvatteja, mutta hän oli opiskellut koulussa neljäkymmentä vuotta minua aiemmin. Työskennellessämme huomasimme, että muistamme samoja Kurt Joossin harjoituksia sekä osia niin Joossin kuin Pina Bauschin koreografioista ja että sanoitamme liikettä samalla tavalla. Tuntui kuin olisimme kuuluneet samaan salaseuraan, mutta eri aikoina. Yhteenkuuluvuutta vahvisti jaettu luova prosessi, mutta myös tietty tanssityyli, aikakausi ja paikka. Oli myös arvokasta ja lohdullistakin seurata yli 70-vuotiaan, edelleen aktiiviuraansa elävän tanssitaiteilijan työskentelyä. Se sai minut ymmärtämään, ettei tanssitaiteilijan työ todellakaan rajoitu vain tiettyyn ikään vaan että juuri ihmisten erilaiset taustat, elämäntilanteet ja kokemus ovat erityinen rikkaus tanssiyhteisössä.<\/p>\n

Liikkeellisiä päiväkirjoja<\/h2>\n

Kokemuksen ja ajan myötä olen oppinut rakastamaan yhä enemmän rehellistä puurtamista studiossa. Usein en malta oikein odottaa harjoitusprosessin alkua, sillä minusta on jännittävää heittäytyä kohti tuntematonta ja ennenkokematonta luovaa matkaa. Prosessin vaatima avoimuus ja vereslihalla olo eivät enää pelota niin kuin joskus nuorempana, vaan päinvastoin teoksista tulee usein merkittäviä ja omakohtaisia, kun prosessiin ja liikekieleen saa ujuttautua mukaan myös tekijöidensä henkilökohtaisia tarinoita: varjoja ja metaforia.<\/p>\n

Vuonna 2004 tanssin ensimmäisen kerran Tero Saarisen teoksessa Borrowed Light. Sen jälkeen olen tanssinut mukana kaikissa, lähes sadassa teoksen esityksessä eri puolilla maailmaa. Teoksesta on tullut ajan myötä oman elämäni liikkeellinen päiväkirja. Sen ”sisälle” on kutoutunut vuosien varrella iso osa elämääni, sillä Terolla on ollut tapana muokata teoksen koreografiaa esiintyjiensä vaihtuvien elämäntilanteiden mukaan. Liikemateriaalin toistoja on tuhansia, ja vahvat muistijäljet kehossa luovat erityisen turvalliset puitteet rentoutua liikkeeseen ja olla läsnä. Palatessani teoksen pariin koreografia laittaa minut havainnoimaan muutoksia itsessäni, niin mielessäni kuin kehossani. Se saa minut muistamaan elämäni menneitä tilanteita ja kokemuksia, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Niiden yhtäkkinen muistaminen ja kehon muutosten tiedostaminen tuntuu toisinaan rankaltakin kokea, mutta joka tapauksessa on erityisen arvokasta saada palata Borrowed Lightin avulla itsensä äärelle hyväksyen ja kunnioittavasti.<\/p>\n

Luovat lähteet<\/h2>\n

Minulla on ollut tilaisuus tehdä myös omia koreografioita. Ne ovat olleet voimavara niin työssäni muiden koreografien teoksissa kuin opetustehtävissä. Olen erityisesti halunnut työskennellä poikkitaiteellisesti, eri aloilta tulevien taiteilijoiden kanssa. Monitaiteellisissa prosesseissa olen mielelläni asettautunut aloittelijan rooliin hypätessäni kohti sellaista estetiikkaa, joka ei ole ollut minulle entuudestaan tuttua ja josta muotoutuvaa lopputulosta on ollut vaikeaa ennalta määrittää. Minusta juuri nämä omien mukavuusalueiden ulkopuolella toteutuvat työt ovat kasvattaneet eniten, mutta muistuttaneet minua myös siitä, millaista on olla oppijana. Minua on myös kiinnostanut esityksen valmistaminen muuhun kuin perinteiseen teatteritilaan. On kiehtovaa, kun yleisö ja esiintyjät jakavat saman tilan ja ovat lähellä toisiaan ja itse esitysprosessi ja toisinaan myös teoksen työtavatkin ovat selvästi näkyvillä. Uskon, että tanssin vieminen muuhun kuin teatterin blackbox-tilaan voi tavoittaa myös uutta yleisöä ja harrastajia tanssitaiteelle.<\/p>\n

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani työskentelen pianisti Kari Ikosen kanssa. Sävellämme ja koreografioimme kahdelle tanssivalle pianistille Toccata-teosta, jossa tanssijan ja muusikon roolit sekoittuvat ja liike ja musiikki toteutuvat päällekkäin. Valmis teoksemme voi olla samaan aikaan jazzkonsertti, nykytanssiteos tai performanssi. Olemme kumpikin epämukavuusalueillamme, sillä Kari ei ole koskaan tanssinut, minä taas olen soittanut pianoa viimeksi musiikkiluokkalaisena. Työskentely asettaa meidät tilanteeseen, jossa joudumme tunnistamaan ja avaamaan omia tiedostamattomiakin käsityksiä ja arvoja taiteistamme toinen toisillemme. Työskentely vaatii meiltä erityisesti eläytymistä toisen estetiikkaan, liikkeen ja musiikin intuitiivisen kokemuksen käsitteellistämistä ja sanoittamista, jotta pystymme luomaan sisältöjä musiikin ja tanssin vuoropuhelussa. Uskomme, että persoonallisista piirteistämme ja erilaisista luomisen tavoistamme rakentuu kuitenkin arvokkaita elementtejä prosessille ja itse teokselle.<\/p>\n

Siltoja ja tanssin ilo<\/h2>\n

Olen opettanut tanssitaidetta monille erilaisille opiskelijoille ammattilaisista vasta-alkajiin. Vaikuttavimpia työkokemuksiani ovat olleet kuitenkin erilaiset yhteisötaiteelliset työt muun muassa Tero Saarinen Companyn Apollo tanssii ‑hankkeessa Helsingin Malminkartanossa toimivassa Apollon yhteiskoulussa vuosina 2012–2016 sekä Andrea O. kollektiivin Waiting-lyhytelokuvahankkeessa Luccassa Italiassa kesällä 2011.<\/p>\n

Yhteisötaiteelliset työt ovat osoittaneet, kuinka tanssitaide on arvokas keino työskennellä yli kielimuurien ja kulttuurierojen, edesauttaa lasten, nuorten ja aikuisten itsetunnon vahvistamista, totuttaa heitä työskentelemään ryhmässä vastuullisina ja empaattisina yksilöinä ja näin myös kartuttaa heidän sosiaalisia taitojaan. Yhteisötaiteellisessa työskentelyssä nuorilla on ollut myös mahdollisuus löytää oma paikkansa monikulttuurisessa yhteisössä.<\/p>\n

Nämä työt ovat saaneet minut pohtimaan omaa suhdettani taiteilijuuteen ja taideopettajuuteen uudesta näkökulmasta. Koen, että olen yhteisötaiteellisessa työssä enemmänkin prosessin myötäeläjä ja jakaja. Työskentely on vaatinut minulta erityisesti kuuntelun taitoa, eläytymistä, kykyä empatiaan ja läsnäoloa joka solulla ja omalla henkilöhistoriallani kaikkine rosoisuuksineni. Tanssiteknisten taitojen opettaminen nuorille on ollut tärkeää, samoin opiskelijoiden terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiminen, mutta erityisen tärkeää on ollut luoda keskusteleva, rakentava ilmapiiri, jossa kunkin oma kulttuuritausta, historia, tapa tanssia ja liikkua ovat saaneet olla läsnä ja näkyvillä. Oppiminen on toteutunut vuorovaikutuksessa, jossa ryhmä huomioi tunteitaan, kokemuksiaan ja omaa toimintaa. Yhdessä koetut tapahtumat ja merkitykset ovat tuoneet meidät lähemmäs toisiamme solidaarisesti ja eettisesti. Parhaimmillaan prosessit ovat olleet ikimuistoisia elämyksiä, jotka ovat vaikuttaneet monella tavalla mukana olleiden elämään. Joitakin hetkiä en varmasti unohda koskaan:<\/p>\n

Näen nuoren miehen heräävän tanssiin, vastustuksen hälvenevän hänen kasvoiltaan, ihmetyksen ja ilon punan nousevan ja sitten sen maagisen hetken kun poika lähtee liikkeen virtaan, heittäytyy ja hänestä näkee, kuinka sillä hetkellä tanssista tulee hänelle tärkeää (Työpäiväkirja 2015 Apollo tanssii, Tero Saarinen Company).<\/p><\/blockquote>\n

Yhteisötaiteelliset hankkeet ovat mielestäni arvokkaita itsenäisinä taiteellisina projekteina. Olen samaa mieltä Kirsi Monnin kanssa siitä, että ammattikoreografin on mahdollista työskennellä taiteellisesti kunnianhimoisesti erilaisissa yhteisöissä, eri-ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten parissa (Monni 2011<\/span>, 12).<\/p>\n

Minne tieni haarautuu<\/h2>\n

Työ tanssitaiteen parissa on ollut minulle kutsumus. Alan ammattiopinnot ovat antaneet sille loistavat eväät ja turvalliset raamit ja minulle oikeutuksen kutsua itseäni tanssijaksi, koreografiksi ja tanssin opettajaksi. Opinnot Teatterikorkeakoulussa saivat minut pohtimaan ja ymmärtämään taiteenalani rakentumista, toimintatapoja ja traditioita myös yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Tanssipedagogiikan opinnot antoivat valmiuksia omien sisäisten kokemuksieni sanoittamiseen ja tarkasteluun. Sekä Folkwang-Hochschulessa että Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella korostettiin opiskelijoiden oman taiteilijuuden etsimistä ja opitun tiedon konstruoimista itsenäisesti, mikä on mielestäni auttanut minua löytämään oman ”ääneni” taiteen tekijänä sekä antanut valmiuksia yhä uudelleen uudistaa ammattitaitoani ja osaamistani vaihtuvissa toimintaympäristöissä. Tanssitaiteen monityöläiselle, joka työskentelee monenlaisten sosiaalisten ja eri taiteen alueilta tulevien tekijöiden kanssa, nämä ovat olleet äärimmäisen tärkeitä taitoja. (Monni 2011<\/span>, 12.) Opiskelijayhteisön ja myöhemmin kollegojen kanssa muotoutunut yhteisöllisyys on antanut vahvuutta jatkaa alalla toisinaan suuristakin haasteista huolimatta, myös halua puhua tanssin puolesta ja nostaa taidetanssin asemaa niin Suomessa kuin ulkomailla.<\/p>\n

Minun tanssini on kiinni alkukantaisessa tarpeessa liikkua ja ilmaista itseäni. Liike tarjoaa minulle useimmiten lohdullisen maailman sanojen, taulukoiden ja tiukkojen määreiden ulottumattomissa. Liike ja kehollisuudesta avautuva tieto johdattaa yhä uudestaan yhteyteen elämänkokemukseni, menneisyyteni ja nykyisyyteni kanssa. (Halprin 2013<\/span>, 14.) Luova työ tanssitaiteen parissa on opettanut minua etenkin hyväksymään elämän keskeneräisyyttä ja arvaamattomuutta, onnistumisen tunteita ja epäonnistumisia, niin hyvässä kuin pahassa. Kasvu ja muutokset ovat vaatineet usein uusien asioiden omaksumista, mutta myös kykyä sietää epävarmuutta, tyhjyyttä ja irtipäästämisiä. Koen, että identiteettini on vahvasti kiinni taiteilijuudessa ja taidekentässä.<\/p>\n

Vaikka tanssitaiteesta harvoin jää jäljelle materiaa, tanssi ei katoa kehostani minnekään. Menneet liikekokemukset ovat tallentuneet kehooni tuntemuksina ja muistoina. Kirjassaan Taiteeksi tarinoitu oma elämä Inkeri Sava kirjoittaa, kuinka kokemuksemme ja muistomme ja haaveemme ovat kehollisia, eikä mikään, minkä ihminen on joskus kokenut, katoa lopullisesti hänen mielestään (Sava 2002<\/span>, 28). Tänään tapailen tulevia askeleita, havainnoin ja suunnittelen uusia, niiden ”vanhojen” tai aikaisemmin koettujen päälle. Tauno-pappani, isoisäni sanoin hahmottelen niitä uusia haaroja tielläni taidemaailmassa, joka edelleen sykähdyttää, virittää intohimoni ja innostukseni, täyttää elämäni, jota en koskaan saa tutkittua täysin ja läpikotaisesti. Joka tapauksessa olen varma, että tanssi jatkuu elämänpituisena värikkäänä ja rikkaana matkana.<\/p>\n

Ihmisen lapsi, on monihaarainen eikä koskaan tiedä, mistä hänen olemuksensa haarasta muodostuu tärkein hänelle itselleen (Nurmela 1979<\/span>).<\/p><\/blockquote>\n

Lähteet<\/h2>\n

Julkaisemattomat lähteet<\/h3>\n

Nurmela, Maria. Päiväkirjat vuosilta 1999–2015.<\/p>\n

Nurmela, Tauno. 1979. Henkilökohtaiset muistiinpanot.<\/p>\n

Kirjallisuus<\/h3>\n

Calvino, Italo. 1996. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle. <\/i>Suom. Elina Suolahti. Helsinki: Loki-Kirjat.<\/p>\n

Halprin, Daria. 2013. Was der Körper zu erzählen hat: Expressive Arts Therapy in Theorie und Praxis.<\/i> München: K. Kieser.<\/p>\n

Kurkela, Kari. 1994. Mielen maisemat ja musiikki. Musiikin esittämisen ja luovan asenteen psykodynamiikkaa. <\/i>2. korj. painos. Helsinki: Sibelius-Akatemia, 155–156.<\/p>\n

Löytönen, Teija. 2002. Muistiinpanot Dialogisuusfilosofian opintojaksolta lokakuussa 2002. Teatterikorkeakoulu, tanssi- ja teatteripedagogian laitos.<\/p>\n

Monni, Kirsi. 2011. ”2000-luvun koreografi – taiteen moniosaaja”. Teoksessa Hannele Jyrkkä (toim.). Nykykoreografin jalanjäljissä – 37 tapaa tehdä tanssia<\/i>. Helsinki: Like, 9–14.<\/p>\n

Parviainen, Jaana. 2006. Meduusan liike – Mobiiliajan tiedonmuodostuksen filosofiaa. <\/i>Helsinki: Gaudeamus.<\/i><\/p>\n

Sava, Inkeri. 2002. ”Taide ja tarinallisuus itsen ja toisen kohtaamisen tilana; Omaelämäkerrallinen muisti ja kehollisuus”. Teoksessa Inkeri Sava & Virpi Vesanen-Laukkanen (toim.). Taiteeksi tarinoitu oma elämä. <\/i>Jyväskylä: PS-kustannus, 22–41.<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Mit\u00e4 me olemme, mit\u00e4 itsekukin on ellei kokemusten, tietojen, kuten kuvitelmien yhdistelm\u00e4? Jokainen el\u00e4m\u00e4 on ensyklopedia, kirjasto, esineluettelo, tyylien n\u00e4ytevarasto, jossa kaikki voidaan jatkuvasti sekoittaa ja j\u00e4rjest\u00e4\u00e4 uudelleen kaikilla mahdollisilla tavoilla. (Calvino 1995, 18.) Taide kietoutui el\u00e4m\u00e4\u00e4ni lapsuudenkodissani. \u00c4itini on tanssinopettaja, jonka intohimo, el\u00e4m\u00e4nty\u00f6 ja -tapa oli kotonani vahvasti l\u00e4sn\u00e4. Is\u00e4ni taas kasvatti minua musiikin […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[13],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/41"}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=41"}],"version-history":[{"count":4,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/41\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":886,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/41\/revisions\/886"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=41"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=41"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=41"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}