Aluksi opetusyhteistyö Teatterikorkeakoulun muiden laitosten kanssa oli varsin vähäistä. Koulutus käynnistyi Turkan ollessa professorina, eikä hän ollut kiinnostunut yhteistyöstä. Toisaalta kiinnostusta tai uskallusta yhteistyöhön ei ollut myöskään tanssitaiteen laitoksen suunnalla. Sitä haittasi myös se, että muut laitokset suunnittelivat opetusta lyhyellä aikavälillä, kun taas tanssitaiteen laitos suunnitteli opetusta koko lukukaudeksi. Myös eri rakennuksissa toimiminen vähensi yhteistyömahdollisuuksia. Tanssitaiteen opiskelijat eivät alussa myöskään nauttineet muiden laitosten opiskelijoiden hyväksyntää saati kunnioitusta, mikä edelleen vähensi yhteistyömahdollisuuksia. Muistan opiskelijoiden kertoneen, kuinka he ensimmäisinä vuosina kokivat olevansa toisen luokan kansalaisia käydessään Teatterikorkeakoulun Ehrensvärdintien ruokalassa lounaalla. Arja Raatikainen muistelee:<\/p>\n\n\n\n
\nTeatteri oli Teatterikoulun keskiössä, tanssi oli sivuhaara. Näin se minulle näyttäytyi. Teatteripuoli ei ollut kiinnostunut esityksistämme. Monet tanssinopiskelijat sitä vastoin seurasivat teatteripuolen esityksiä. Oli kiinnostusta. Hierarkia oli vahva tuohon aikaan. Se pisti miettimään taidetanssin syvempää merkitystä ja vahvisti käsitystä tanssitaiteen laitoksen tärkeydestä.<\/i><\/p>\n(Raatikainen 31.5.2016<\/span>.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n
Kuitenkin vähitellen, kun tanssitaiteen laitos sai julkista arvostusta ja kiinnostusta avoimien ovien päivien ja esitystoiminnan ansiosta, Teatterikorkeakoulun muiden laitosten yhteistyöhalu kasvoi. Erityisesti mainittakoon kiinteä työskentely valo- ja äänisuunnittelun laitoksen kanssa heti sen perustamisesta 1986 lähtien. Tämä yhteistyö jatkuu edelleen sekä koulutuksessa että kentällä. Kun yhteistyö 1980-luvun lopussa lähti käyntiin myös muiden laitosten kanssa, se koettiin kiinnostavaksi ja tervetulleeksi. Se loi uusia kehitysmahdollisuuksia sekä teatterille että tanssille. Molemmilla oli annettavaa toisilleen. Pulkkinen muistelee yhteistyöproduktiota No Satisfaction <\/i>näyttelijäntyön laitoksen opiskelijoiden kanssa. Sen ohjasi Erkki Saarela, ja koreografian teki Tarja Rinne.<\/p>\n\n\n\n
\nKyseessä oli 60-luvun suosikkikappaleisiin perustuva rock- tai pop-musikaali. Näyttelijäopiskelijat lauloivat luonnollisesti kaikki soololaulut, ja me tanssijaopiskelijat olimme erilaisia joukkoja ryhmäkohtauksissa. Muistaakseni koreografia ei ollut tyyliltään niinkään perinteistä musikaalikoreografiaa, vaan pikemminkin fyysisen teatterin ilmaisua. Tanssijoiden oma laulu tuli teoksen loppupuolella: Illan viimeinen tanssi (Save the last dance for me).<\/i><\/p>\n\n\n\n
Teoksen harjoitteluun uhrattiin muistikuvani mukaan paljon aikaa, mutta me tanssijat olimme ehkä jossain määrin turhautuneita siihen, miten kaikki tärkeimmät tehtävät menivät lopulta kuitenkin näyttelijäopiskelijoille. Prosessi oli kuitenkin opettava.<\/i><\/p>\n(Pulkkinen 24.2.2016<\/span>.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n
Yhteistyö muiden taidekorkeakoulujen kanssa<\/h2>\n\n\n\n
Yhteistyö muiden taideyliopistojen kanssa toteutui suurimmaksi osaksi produktioissa, mutta jossain määrin myös opetuksessa. 1990-luvun alussa yhteistyö laajeni erityisesti taidepedagogiikkaan, jolloin toteutettiin yhteinen 15 opintoviikon kokonaisuus Taideteollisen korkeakoulun taidepedagogiikan laitoksen kanssa. Oli kiinnostavaa, että yhteistyötä ei tehty kuvataideopiskelijoiksi opiskelevien kanssa vaan kentällä olleiden kuvataiteilijoiden kanssa. Syynä tähän oli se, että tällöin Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitos määräsi tarkasti tulevien kuvaamataidon opettajien opinnoista. Koska tanssi ei ollut virallinen oppiaine peruskoulussa, tanssitaiteen laitos oli vapaa suunnittelemaan opinnot haluamallaan tavalla ja näin löysi yhteistyökumppaninsa kentällä olleista kuvataiteilijoista. Valitettavasti tämä taustojen erilaisuus koettiin hämmentäväksi, eikä sitä silloin ymmärretty voimavaraksi. Tämä hieno, taidepedagogiikan professorin Inkeri Savan aloitteesta lähtenyt yhteistyö kaatui lopulta aikatauluvaikeuksiin. (12)<\/span><\/p>\n\n\n\n
Yhteistyöt muiden taideyliopistojen kanssa koettiin hedelmällisiksi, mutta aikataulullisesti hankaliksi toteuttaa. Tuolloin myös taiteiden rajat olivat jäykempiä eikä yhteistyötä koettu niin merkittäväksi kuin nykypäivänä. Piti siirtyä seuraavalle vuosituhannelle ennen kuin taideyliopistot pystyivät esimerkiksi taidepedagogiikan osalta rakentamaan aikataulun, joka mahdollisesti kolmen opettajia valmistavan taidekorkeakoulun yhteistyön.<\/p>\n\n\n\n
Työ- ja opetusharjoittelu Teatterikorkeakoulun ulkopuolella<\/h2>\n\n\n\n
Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoille kuului opintoihin pakollinen työ- ja opetusharjoittelu. Tanssijat ja koreografit harjoittelivat muun muassa Suomen Kansallisbaletissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa. (Toimintakertomus \/ Teatterikorkeakoulu 1993.) Harjoittelupaikkoja oli vaikea löytää aikataulullisesti niin, ettei harjoittelu olisi sotkenut muita opintoja. Siksi työharjoittelu jätettiin pois opetusohjelmasta tarkastelukauteni lopulla. Sen sijaan opettajaopiskelijoilla harjoittelu oli olennainen osa opintoja. Tanssinopettajaopiskelijat opettivat eripituisia jaksoja muun muassa yksityisissä tanssikouluissa, peruskouluissa, kansanopistojen ammattiin orientoivilla tanssilinjoilla, läänin taidetoimikunnissa, musiikkiopistoissa, oopperan balettikoulussa, ammattikorkeakouluissa sekä Jyväskylän yliopistossa. Opetusharjoittelupaikka valikoitui opiskelijan kiinnostuksen mukaan. Näin opiskelija saattoi keskittyä esimerkiksi lasten ja nuorten opetukseen tai ammattiin tähtäävien tai ammattilaisten kanssa työskentelyyn. Harjoittelu koettiin erittäin tarpeellisena osana opintoja. Raisa Punkki totesikin, että ”vasta opetusharjoittelu Kälviällä oli mieletön kokemus opettamisesta” (Saloheimo 1993<\/span>, 9). Harjoittelun järjestäminen eri tahojen kanssa lisäsi myös laitoksen tuntemusta ja muita yhteistyömahdollisuuksia.<\/p>\n\n\n\n
Yhteistyö tanssin kentän kanssa<\/h2>\n\n\n\n
Kun Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitos perustettiin 1983, oli kentällä jo varsin aktiivista tanssitoimintaa. Tosin taloudellisesti turvatussa asemassa olivat vain Suomen Kansallisbaletti ja Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä. Muita toimintansa vakiinnuttaneita ryhmiä olivat Raatikko, Rollo ja Polar, jotka saivat valtion tanssin pienryhmille myöntämää vaatimatonta tukea. Ne olivat aloittaneet toimintansa jo 1970-luvulla. Näiden lisäksi oli monia epävarmoissa oloissa toimivia tanssiryhmiä, kuten Miimos (1980–1982), Jazz-point (1980–), Aurinkobaletti (1981–) ja Hurjaruuth (1981–). Rahan lisäksi puute oli myös harjoitus- ja esiintymistiloista. (Kukkonen 2014<\/span>, 46.) Vapaille ryhmille esiintymistoiminnan kannalta merkittäviksi paikoiksi muodostuivat Vanha ylioppilastalo ja Studio Julius, jonka toiminta valitettavasti loppui kahden vuoden jälkeen taloudellisiin vaikeuksiin. 1980-luvun loppupuolella perustettiin lisää uusia tanssiryhmiä, joita olivat muun muassa itsenäisten koreografien tuotantoryhmä Zodiak Presents (1986–) sekä tanssiteatterit Minimi (1988–) ja Eri (1989–). Vapaan kentän kasvu näkyi myös Suomen Tanssitaiteilijain Liiton jäsenmäärässä, joka kasvoi 1980-luvulla kaksinkertaiseksi. (Kukkonen 2014<\/span>, 55–57.)<\/p>\n\n\n\n
Kun mietin, minkälaista yhteistyötä tanssitaiteen laitos teki tanssin kentän kanssa 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuoliskolla, tulivat mieleeni lähinnä laitoksen olemassaoloon liittyvät puolustuspuheet. Vastakkainasettelun takana oli molemmilla pelko omasta riittävyydestä ja luonnollisesti myös työpaikoista. Mieleeni ei tullut, enkä ehkä ollut aiemmin edes ajatellut, että tanssitaiteen laitoksella ja kentällä oli paljon yhteistyötä, sillä suurin osa laitoksen tanssin ja tanssijantyön opettajista olivat aktiivisia taiteilijoita kentällä. Olen samaa mieltä Kukkosen kanssa, että erityisesti Zodiakin synty sekä esiintymismahdollisuudet Vanhalla ylioppilastalolla ja studio Juliuksessa tarjosivat tilaisuuden kokeilla ja luoda uudenlaista tanssia 1980-luvun alussa. Vanhalla esiintyi useita suomalaisia uuden tanssin koreografeja. Siellä nähtiin Sanna Kekäläisen, Kirsi Monnin, Riitta Pasasen, Soile Lahdenperän, Liisa Pentin ja Ervi Sirénin teoksia. Juliuksessa puolestaan esitettiin muun muassa Jorma Uotisen, Ulla Koiviston, Reijo Kelan ja Leena Gustavsonin töitä. (Kukkonen 2014<\/span>, 56.) On kiinnostavaa, että he kaikki toimivat myös opettajina ja koreografeina tanssitaiteen laitoksella. Laitoksella oli näin voimakkaat kytkökset tanssin kenttään ja erityisesti uuden tanssin edustajiin. Katri Soini pohtii kentän vaikutusta:<\/p>\n\n\n\n
\nOpiskeluaikana kontaktit ja kiinnostus kenttää kohtaan olivat oikeastaan suoraan seurausta niistä ihmisistä, ketkä meitä opettivat. Heidän kauttaan ainakin itselleni tuli tietoa tuosta ulkopuolisesta maailmasta, jota kohti olimme matkalla. Samoin helsinkiläiset opiskelijakollegat olivat aluksi tärkeässä roolissa viedessään maalaistyttöä mukanaan kaupungin kulttuuririentoihin. Esitysten seuraaminen oli Turkan lanseeraama kulttuuri koulun sisällä. Se jatkui luontevasti myös koulusta ulospäin suuntautuen kohdallani erityisesti tanssiin ja teatteriin. Helsingin Kaupunginteatteri tuntui hohdokkaalta paikalta ja vuosikurssimme olikin siellä harjoittelijoina mukana Jorma Uotisen Kalevala-teoksessa.<\/i><\/p>\n(Soini 4.5.2016<\/span>.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n
Tanssitaiteen laitoksen esityskiertueet olivat myös tärkeä yhteistyömuoto tanssin kentän kanssa. Kiertueet kasvattivat uutta tanssiyleisöä alueilla, joissa tanssi ei ollut osa arkipäivää. Myös esiintyjät saivat käsityksen kiertuetoiminnan vaativuudesta sekä sen merkityksestä koko alalle. Lisäksi kiertuetoiminta tarjosi esiintyjille mahdollisuuden luoda kontakteja uusilla seuduilla, uusien toimijoiden kanssa.<\/p>\n\n\n\n
Tanssitaiteen laitos solmi yhteyksiä tanssin kenttään myös suunnittelemalla koulutusta alan ammattilaisille. Laitos osallistui alusta saakka ammattilaisten täydennyskoulutuksen järjestämiseen silloisen Teatterikorkeakoulun koulutuskeskuksen kanssa. Yksi tärkeimmistä kursseista oli tanssinopettajien täydennyskoulutuskurssi 1987–1989 ja toinen 1988–1990. Ne koostuivat viidestä kahden ja puolen vuoden aikavälille sijoittuneesta jaksosta, joilla käsiteltiin keskeinen osa tanssitaiteen koulutusohjelman sisältyvistä teoriaopinnoista. Koulutus oli tarkoitettu vähintään viisi vuotta tanssinopettajan tai tanssijan ammatissa työskennelleille. Opettajina toimivat pääasiassa tanssitaiteen laitoksen opettajat. He olivat aktiivisia myös muilla tanssin kentälle suunnatuilla koulutuskeskuksen järjestämillä kursseilla. Nämä koulutuskeskuksen tarjoamat kurssit muodostivat tärkeän linkin kentän ja tanssitaiteen laitoksen välille. Täydennyskoulutuksen tavoitteena oli tarjota korkeakoulutasoista opetusta kentällä toimiville opettajille ja tanssitaiteilijoille sekä tasoittaa kentällä työskentelevien ja tanssitaiteen laitoksen opiskelijoiden koulutuseroja. Tällöin koulutuskeskuksen opinnot olivat vielä ilmaisia ja tervetullut tuki kentällä työskennelleille tanssin ammattilaisille.<\/p>\n\n\n\n
Viitteet<\/h2>\n\n\n\n
12)<\/strong> Korkeakoulujen välisestä yhteistyöstä mainittakoon myös Kuvataideakatemian piirtäjien ja tanssijoiden spontaanisti käynnistynyt prosessi, jossa tanssijat improvisoivat krokipiirtäjille. Työskentely johti Kuvataideakatemian näyttelyyn tanssitaiteen laitoksella. (Toimintakertomus \/ Teatterikorkeakoulu <\/em>1991.)<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Yhteisty\u00f6 muiden Teatterikorkeakoulun laitosten kanssa Aluksi opetusyhteisty\u00f6 Teatterikorkeakoulun muiden laitosten kanssa oli varsin v\u00e4h\u00e4ist\u00e4. Koulutus […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[4],"tags":[],"class_list":["post-95","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-osa-i"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/95","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=95"}],"version-history":[{"count":7,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1354,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions\/1354"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=95"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=95"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssi-yliopistossa\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=95"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}