Formalistinen taideteoria nojaa modernistiseen ajatusrakenteeseen, jossa taiteilija tekee uniikin, alkuperäisen teoksen. (Kopiosta originaalin määritelmällisenä lähtökohtana esim. Krauss 1981; originaalin mahdottomuudesta tanssissa mm. Burt 1998). Formalismi siis korostaa koreografiaa, arvostaa juonetonta ”abstraktia” tanssia ja tanssin teknistä suoritusta ja antaa itse asiassa vallan kriitikko-katsojalle, jonka kirjoittama teksti lopulta määrittää taideteoksen teosluonteen. Ei siis ole sattumaa, että hegemonisimman taidetanssimuodon, baletin, tutkimus on formalismin viimeinen suuri linnake (esim. Scholl 1994; Ezrahi 2012). Vrt. Monni 2007, 39–43.