{"id":22,"date":"2014-10-17T19:00:16","date_gmt":"2014-10-17T16:00:16","guid":{"rendered":"http:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/?p=22"},"modified":"2016-10-06T16:58:07","modified_gmt":"2016-10-06T13:58:07","slug":"miten-sukupuolta-tanssissa-tutkitaan","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/miten-sukupuolta-tanssissa-tutkitaan\/","title":{"rendered":"Miten sukupuolta tanssissa tutkitaan? Tanssi ja sukupuoli kulttuurintutkimuksessa Anu Laukkanen<\/b>"},"content":{"rendered":"
Anu Laukkanen<\/address>\n

”Miten sukupuoli tanssitaan? Tanssi ja sukupuoli kulttuurintutkimuksessa” käsittelee sitä, miten sukupuolta voidaan tutkia tanssintutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen risteyskohdissa ja millaisia epistemologisia ja ontologisia oletuksia erilaisiin lähestymistapoihin sisältyy. Esitettävät tutkimuskysymykset sekä aineiston ja analyysitavan valinta ovat aina sidoksissa tutkijan käsityksiin tiedon ja tutkittavan ilmiön luonteesta: mitä on tanssi tai sukupuoli, miten niitä voidaan tutkia? Artikkelissa kuvataan itämaista tanssia Suomessa koskevan etnografisen tutkimusprosessin kulkua tutkimusnäkökulman muodostumisesta aineiston tuottamisen kysymyksiin ja diskurssianalyyttiseen tulkintaan.<\/em><\/p>\n

Käsittelen artikkelissani sitä, miten sukupuolta voidaan tutkia tanssintutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen risteyskohdassa. Tanssin ja sukupuolen suhdetta käsittelevissä tutkimuksissa on ollut keskeistä mieli–ruumis-dikotomian purkaminen ja tanssin yhteiskunnallisten ja poliittisten kytkösten sekä vallan analyysi. Myös tanssijoiden tai tanssin katsojien kokemuksia on tarkasteltu kulttuurintutkimuksessa sosiaalisesti rakentuneina esimerkiksi diskurssi-käsitteen avulla. Samalla on peräänkuulutettu tanssin erityislaadun huomioimista ja ei-kielellisyyttä. Tanssintutkimuksessa onkin pitkään vallinnut tieteidenvälisten ja erityisesti tanssia koskevien näkökulmien ja metodologioiden välinen jännite (Burt 2009<\/span>). Tuon tässä artikkelissa esille, miten tanssin yhtäaikaista erityisyyttä sekä sen kytköksiä muihin kulttuurin aspekteihin voidaan tutkia feministisestä näkökulmasta. Käytän esimerkkinä etnografista tutkimustani itämaisesta tanssista Suomessa ja erityisesti tapaani ymmärtää ja tutkia tanssin ja sukupuolen suhdetta.<\/p>\n

Tanssin ja sukupuolen ontologiaa<\/h3>\n

Mikä sukupuolen merkitys on tanssissa? Miten sitä voi tutkia? Jo tutkittavan ilmiön tai tutkimuskohteen (tanssiesitys, tietty tanssigenre, tanssikulttuuri, tanssikäytännöt, yleisösuhde tai koreografi) valinta sisältää useita esioletuksia ilmiön tai kohteen luonteesta eli ontologiasta. Onko tutkittava ilmiö tanssia ja millä perusteella? Onko sukupuoli tutkimuksessa muuttuja, vai tutkitaanko esimerkiksi sukupuolen tuottamisen prosessia? Tutkijan omasta kokemustaustasta kumpuaa ensisijaisia ajatuksia siitä, miten tutkittavaa ilmiötä tulee lähestyä ja millaiset kysymykset ovat relevantteja (Hanstein 1999<\/span>, 42).<\/p>\n

Sopivan aineiston valinta ja sen pohtiminen, miten tutkimuskysymykset muuttuvat tutkimuskäytännöiksi ja miten saadaan vastauksia esitettyihin kysymyksiin, ovat metodologisia seikkoja. Metodologia koskee niitä sääntöjä, joilla sosiaalista todellisuutta voidaan tutkia. Metodologia sisältää sekä ontologisia (mitä on?) että epistemologisia (mitä ja miten voidaan tietää?) lähtöoletuksia sosiaalisen todellisuuden luonteesta ja siitä, miten todellisuudesta voidaan tuottaa tietoa. (Ramazanoğlu and Holland 2002<\/span>, 11.) Tanssintutkimuksessa ontologiaa koskevat pohdinnat koskevat esimerkiksi tanssiliikkeen ja sitä koskevan puheen, kielen ja diskurssien suhdetta. Epistemologiaa on taas esimerkiksi käsitys siitä, mitä on tanssin tieto. Onko ruumiillisella kokemuksella merkitystä tieteellisen tiedon tuottamisessa? Tai voidaanko tanssia tutkia tarkastelemalla muutakin kuin ”itse tanssia”?<\/p>\n

Sekä tanssia että sukupuolta koskevat tärkeät ontologiset kysymykset, joita tutkijan täytyy omassa työssään reflektoida, koskevat erityisesti materiaalisen todellisuuden ja merkityksenannon suhdetta. Onko sukupuolta tai tanssia olemassa sinänsä ilman niitä koskevia merkityksenantoja tai kieltä? Voidaanko tanssia lähestyä ”tanssina sinänsä” tai puhtaana liikkeenä huomioimatta ympäröivää kulttuurista ja sosiaalista todellisuutta? Sama kysymys koskee myös sukupuolta: onko se biologinen fakta, jolla voidaan selittää asioiden tiloja, vai onko se itsessään selitystä kaipaava käsite?<\/p>\n

Varhaiset antropologit tekivät havaintoja siitä, että kaikissa kulttuureissa ei ole tanssia sellaisena käsitteenä kuin se on länsimaissa totuttu ymmärtämään, vaan että tanssin tapainen toiminta voi olla tärkeä osa jotain laajempaa kokonaisuutta, kuten rituaalia. Antropologi Joann Kealiinohomoku (Kealiinohomoku 1983<\/span>) esittikin vuonna 1970 tärkeän kysymyksen: voisiko balettia tarkastella etnisenä tanssina eli tanssina, joka on tyypillistä jollekin tietylle kansanryhmälle ja joka liittyy kiinteästi johonkin kulttuuriin? Kealiinohomoku vastasi, että kyllä voi ja pitääkin. Kyseessä oli länsimäisen taidetanssin etnosentrismin haastaminen eli baletin kulttuurisidonnaisuuden osoittaminen. (Fraleigh 1999a<\/span>, 3–16.) Usein universaalina pidetty taidetanssi ei olekaan irrallaan esittämisajastaan ja muusta yhteiskunnallisesta kontekstista. Taidetanssille alettiinkin esittää 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa uudenlaisia autonomista tanssiestetiikkaa haastavia kysymyksiä muun muassa baletin nais- ja mieskuvista ja kehoihanteista (Adair 1992<\/span>; Daly 2002a<\/span>; Daly 2002b<\/span>; Novack 1993<\/span>; Sayers 1993<\/span>).<\/p>\n

Tanssintutkimuksen teoreettinen käänne tieteidenvälisempään ja kulttuurintutkimuksen suuntaan sai vauhtia 1990-luvulla erityisesti Gay Morrisin (Morris 1996<\/span>) toimittamasta kokoelmasta Moving Words<\/i> sekä Jane C. Desmondin (Desmond 1997<\/span>) toimittamasta kirjasta Meaning in Motion<\/i>. Näissä kokoelmissa tuotiin usean kirjoittajan voimin esille sekä tanssin tieteidenvälisen metodologian merkitys tanssitutkimukselle että ei-verbaalisten kulttuurin muotojen merkitys kulttuurintutkimukselle (Burt 2009<\/span>, 5–6). Meaning in Motion<\/i> -kirjassa painotettiin erityisesti sosiaalisten erojen ja historioiden merkitystä tanssin tulkinnalle. Tämä käänne näytti asettuvan ”vanhaa tanssihistoriaa” sekä formalistista tutkimusta vastaan, joissa paneuduttiin niin sanotusti ”itse tanssiin” tutkimalla tanssin muoto- ja rakenneseikkoja tai tanssille erityistä estetiikkaa. Tanssin kulttuurintutkimuksen keskiöön nousivat tanssi-ilmiöitä ympäröivä kulttuuri ja kunkin tanssilajin historiallisuus sekä esittäjien erityinen ruumiillisuus, johon kuuluu niin sukupuoli, ikä kuin ”rotukin”. Tätä muutosta yhdysvaltalaisessa kontekstissa luonnehti siirtymä tanssihistoriasta (dance history<\/i>) tanssintutkimukseen (dance studies<\/i>) (Manning 2006<\/span>, 2; sit. Burt 2009<\/span>, 5).<\/p>\n

Tieteisenväliset näkökulmat sekä kokeellisen tanssin rajoja ylittävä luonne ovat haastaneet normatiivisia näkemyksiä muun muassa katsojuudesta. Katsojan ymmärtäminen ruumiillisena subjektina sekä tanssivan ruumiin ja ideologioiden suhde toivat esille kysymykset identiteetistä, ja monissa tutkimuksissa pohdittiinkin tanssin tapoja tuottaa ja vahvistaa sekä purkaa ja haastaa normatiivisia sukupuolta ja etnisyyttä koskevia ideologioita. (Burt 2009<\/span>, 6.)<\/p>\n

Ajatuksella kaiken tanssin – tai ihmisliikkeen – kulttuurisuudesta ja historiallisuudesta on merkittäviä seurauksia ymmärryksellemme sukupuolen merkityksestä tanssissa. Oma koulutustaustani folkloristiikassa, etnokoreologiassa ja sukupuolentutkimuksessa ja siellä omaksumani näkemykset kerronnan merkityksestä maailman jäsentämisessä ja kokemuksessa, kertomusten kulttuurisuudesta, tanssista kulttuurina sekä sukupuolesta sosiaalisesti rakentuneena tuotoksena vaikuttivat siihen, miten mielsin tanssin ja sukupuolen merkityksen tutkimuksessani. Sain vaikutteita 1990-luvun lopulla ilmestyneestä tanssintutkimuskirjallisuudesta, jossa humanistisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen kielellinen käänne vaikutti vahvasti. Opin lähestymään ilmiöitä, myös tanssia, teksteinä ja diskursseina, representaatioina jostakin, jota emme voi koskaan tavoittaa ilman kieltä. Näin ruumiin tekstinä ja diskursiivisen vallan paikkana ja tanssin kielenkaltaisena ja symbolisena merkityksiä tuottavana järjestelmänä.<\/p>\n

Ontologinen oletus tanssin, sukupuolen ja kielen suhteesta oli vastavuoroinen ja sitoutunut konstruktionistiseen representaatiokäsitykseen. Representaatiolla voidaan tarkoittaa sekä (poissaolevan) esittämistä että edustamista. Representaation ja todellisuuden suhdetta on hahmotettu reflektiivisenä, intentionaalisena tai konstruktionistisena. Ensiksi mainittua näkemystä on kutsuttu heijastusteoriaksi, jossa kielen ajatellaan heijastavan peilin tavoin todellisuutta sellaisena kuin se on. Intentionaalisessa näkemyksessä lausutun (piirretyn, tanssitun jne.) merkityksen ajatellaan piilevän lausujan tai tekijän tarkoituksessa. Konstruktionistisessa ajattelussa taas nähdään, että merkitykset syntyvät sosiaalisesti kielen ja muiden merkitysjärjestelmien kautta. (Hall 1997<\/span>, 24–26.) Tanssin ja representaatioiden tutkimuksessa on pohdittu, miten naista tai miestä esitetään tanssissa tai millaisia nais- tai mieskuvia tanssiesitykset tarjoavat. Taustalla on ajatus siitä, että representaatioiden Naisten(17) ja historiallisten, todellisten naisten välillä on vuorovaikutussuhde: todellisten naisten toimet vaikuttavat representaatioihin ja päinvastoin. Kyseessä ei ole kuitenkaan niin sanottu heijastusteoria: emme voi naiskuvien perusteella päätellä, millaista todellisten naisten elämä on. (de Lauretis 1987<\/span>, 9–10.) Itämaista tanssia koskevan tutkimuksen alussa olinkin kiinnostunut siitä, miten ja millaista Naista itämaisessa tanssissa representoidaan.<\/p>\n

Sukupuolta voidaan toki tarkastella myös niin sanotusti muuttujana, kuten esimerkiksi yhteiskuntatieteellisessä ja tilastotieteellisessä tutkimuksessa usein tehdään: tutkitaan, mitä naiset ja miehet tekevät, oletuksena, että sukupuoli on merkittävä tutkimuskategoria ja että sukupuolten väliltä löytyy merkittävä, selittävä ero. Tällöin ontologinen oletus sukupuolesta on, että se on olemassa kaksijakoisena ominaisuutena, jolla on merkitystä ihmisten välisiä eroja selvitettäessä. Koska itämaista tanssia opettava ja esittävä joukko on kuitenkin erittäin naisvaltaista, käsitys sukupuolesta erottavana muuttujana ei olisi sopinut tutkimukseen, tai se ei olisi tuonut aiheeseen juurikaan lisävalaistusta. Olennaisempaa oli kuitenkin, että ymmärsin sukupuolen enemmänkin selitystä kaipaavana kuin selittävänä tekijänä. Omasta aktiivisesta itämaisen tanssin harrastamisestani ja opettamisestani nousi kysymyksiä muun muassa siitä, miksi itämaisessa tanssissa naiseus on niin keskeistä? Olin kuullut tanssikollegoiden moninaisia keskusteluja, joissa yhtäältä korostettiin naisten ja miesten välistä eroa ja toisaalta ihmeteltiin miesten ja naisten erilaista kohtelua arkielämässä. Myös tanssin keho- ja kauneusihanteet tuntuivat toisinaan aika tiukoilta, vaikka itämainen tanssi tunnetaankin nimenomaan kaikenkokoisten ja ikäisten naisten tanssina.<\/p>\n

Kulttuurintutkimuksen ja erityisesti naistutkimuksen opintojen myötä sisäistin ajatuksen, ettei meillä ole pääsyä tanssiin sinänsä eikä myöskään ihmisten kokemuksiin tanssista ilman kieltä. Feministiteoreetikko Teresa de Lauretisia (de Lauretis 1984<\/span>, 159–160, 184–185) ja historioitsija Joan W. Scottia (Scott 1991<\/span>, 779–780) seuraten näin, että kokemus on aina jo tulkintaa sekä myös tulkinnan tarpeessa. Feministisessä tutkimuksessa eron käsite onkin monisyisempi kuin jako kahteen sukupuoleen. Kulttuurintutkimuksessa ja feministisessä tutkimuksessa on pitkälti 1960-luvulta saakka oltu kiinnostuneita enemmänkin siitä, miten sukupuolta tehdään ja millaisia seurauksia sillä on suhteessa valtaan. Esimerkiksi Carolyn Ramazanoğlun ja Janet Hollandin (2002, 5) mukaan sukupuolta voidaan lähestyä muun muassa kysymällä, 1) mitä ihmiset (ja heidän ruumiinsa) ovat, 2) mitä ihmiset tekevät, 3) millaisia suhteita ja epätasa-arvoisuuksia sukupuolet tekevät, 4) millaisia merkityksiä näille annetaan ja 5) millaisia sosiaalisia vaikutuksia sukupuoli voi tuottaa. Itämaista tanssia Suomessa käsittelevän väitöskirjani ensimmäisissä artikkeleissa (Laukkanen 2002<\/span>; Laukkanen 2003<\/span>) otin lähtökohdakseni feministiteoreetikko Judith Butlerin etenkin Gender Trouble<\/i> (Butler 1990<\/span>) ja Bodies That Matter<\/i> (1993) -teoksissaan esittämän näkemyksen sukupuolesta toistamalla tuotettuna identiteettinä.(18)<\/span> Palaan tähän näkemykseen myöhemmin.<\/p>\n

Tanssin ja sukupuolen tutkimuksen epistemologia<\/h3>\n

Edellä esitetyt ontologiset oletukset ovat kytköksissä myös epistemologiaan eli kysymykseen siitä, mitä ja miten jotain voidaan tietää. Voidaanko sukupuolta tutkia empiirisesti esimerkiksi määrittämällä tanssijoiden, koreografien tai tanssissa esitettävien hahmojen sukupuoli? Mihin tuo tieto sukupuolesta perustuu? Feministisessä tieteenkritiikissä on hahmotettu kolme limittäistä epistemologista suuntausta: feministinen empirismi, standpoint-epistemologia sekä postmoderni epistemologia. Feministisessä empirismissä hyväksytään klassisen tieteen -ideaalien mukaiset käsitykset objektiivisuudesta ja rationaalisuudesta. Tieteenkritiikki kohdistuukin lähinnä aiemman tutkimuksen kykenemättömyyteen ottaa naisia huomioon tutkimuksessa. (Harding 1991<\/span>, 111–118.) Tanssintutkimuksessa feministinen empirismi voi tarkoittaa esimerkiksi unohdettujen naiskoreografien tuomista tutkimuksen piiriin tai tanssin tasa-arvokysymyksiä pohtivaa tutkimusta, jossa sukupuoli on muuttuja. Standpoint-epistemologiassa haastetaan klassista tiedeideaalia tuomalla mukaan kysymyksiä tietäjän kokemuksesta ja positiosta. Standpoint-feministien mielestä naisten kokemuksilla on erityistä merkitystä myös tieteen kannalta. Naiset voivat tuottaa parempaa ja oikeampaa tietoa naisista, koska he pystyvät oman valtaposition myötä ymmärtämään sorrettujen kokemuksia ja sitä, miten sukupuolitetuiksi subjekteiksi tullaan. (Matero 1996<\/span>, 256–259.) Postmoderni epistemologia on nostanut esiin kysymyksiä tiedon tuottamisen luonteesta ja erojen merkityksestä tutkimuksessa. Esimerkiksi objektiivisuuden kritiikki ja uudelleenmäärittely ovat olleet tärkeitä postmodernissa epistemologiassa. (Matero 1996<\/span>, 259–263.)<\/p>\n

Postmodernia epistemologiaa seuraten painotin tutkimuksessani vallan merkitystä tiedon syntymisessä. Tieto on valtaa, koska jos jokin seikkaa alkaa näyttää itsestään selvältä ja siihen liitetään sellaisia arvoja kuin luonnollinen, oikea ja aito, voidaan olettaa, että kyseessä on jonkinlainen valtaposition tuottama tiedonintressi. Esimerkiksi sukupuolen ymmärrys kahtena toisiaan täydentävänä ja pohjimmiltaan erilaisena kokonaisuutena on tietovaltajärjestelmän tuotos. (Pulkkinen 1998<\/span>, 175–177.) Luonnollisella sukupuolierolla on perusteltu monenlaisia poliittisia, kulttuurisia ja arkisia käytänteitä, kuten esimerkiksi itämaisessa tanssissa se, että se sopii nimenomaan naisille ja että itämaista tanssia tanssiva mies on outo poikkeus. Tämä ei ole kuitenkaan välttämätön asiantila, ja useat tanssivat miehet haastavatkin tätä näkemystä itämaisesta tanssista naisten tanssina.<\/p>\n

Tieto ei ole myöskään irrallista tutkijasta ja tiedon tuottamisen kontekstista. Pyrinkin tuomaan tutkimuksessani esille tiedon tuottamisen ehtoja: olin tutkimuksen aikana osa tutkimaani tanssiyhteisöä. Tämän seurauksia tutkimukselleni oli muun muassa ajoittainen ”joutuminen” haastateltavien haastateltavaksi omista kokemuksistani. Toisinaan tutkijanpositio toi tilanteeseen keinotekoista etäisyyttä minun ja tutkittavien välille. Näitä henkilökohtaisia sitoumuksia ja kiinnikkeitä tärkeämpänä pidän kuitenkin tiedon tuottamisen luonnetta koskevien käsitysteni reflektiota, johon seuraavaksi siirryn.<\/p>\n

Tanssipuheen ja esityksen diskurssianalyyttinen tutkimus<\/h3>\n

Metodologisilla valinnoilla tarkoitetaan aineiston sekä aineiston keruu- ja analyysimenetelmien valintaa (Kyrö 2003<\/span>). Tutkimusmetodit jaetaan usein aineiston tuottamisen ja analysoinnin metodeiksi. Tutkimukseni aineiston tuottamisen(19) tapa oli etnografinen, mikä tässä tapauksessa tarkoitti pitkäaikaista oleskelua ja myös aktiivista osallistumista itämaisen tanssin kentällä Suomessa. Tuotin tutkimusaineiston lähes kymmenen vuoden aikana 1998–2007, ja se sisältää noin 40 tuntia nauhoitettuja ja litteroituja yksilö- ja ryhmähaastatteluja, joissa haastateltavat ovat pääosin suomalaisia itämaisen tanssin opettajia ja esittäjiä. Videokuvasin osan haastatteluista taltioidakseni haastateltavien puheen synkronisoidusti haastattelutilanteessa katsottujen tanssivideoiden kanssa. Tutkimusaineistoon kuuluivat myös kahden tanssiesityksen videotaltioinnit, jotka tanssiesitysten järjestäjät tekivät omaan käyttöönsä. Havainnoin lukuisia tanssitilanteita, kuten esimerkiksi tanssiharjoituksia, esityksiä ja tanssifestivaaleja, ja kirjasin havainnot muistiin pääosin käsin mahdollisimman pian havainnointitilanteiden jälkeen, jos muistiinpanojen tekeminen ei onnistunut tai ei ollut muuten sopivaa itse tilanteessa. Joissakin tilanteissa olin myös itse osallisena joko yleisönä tai tanssijana.<\/p>\n

Aineiston analyysimetodi oli diskurssianalyysi, mikä tarkoitti tässä yhteydessä sitoutumista käsitykseen puheen sekä tekojen ja toiminnan todellisuutta tuottavasta luonteesta. Diskursiivisuuden ajatus liittyy laajempaan jälkistrukturalistiseen teoriaperinteeseen todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta (esim. Berger ja Luckmann 1994) sekä erityisesti Michel Foucault’n käsitteellistyksiin tuottavasta vallasta ja diskursseista. Teoksessaan Seksuaalisuuden historia<\/i> Foucault argumentoi seksuaalisuuden repressiohypoteesia vastaan ja esittää, että seksuaalisuus sellaisena kuin sen ymmärrämme on seurausta seksuaalisuuden sääntelyjärjestelmästä. (Foucault 1998<\/span>; ks. Pulkkinen 1998<\/span>, 106.) Seksi tai seksuaalisuus ei ole mitään alkuperäistä tai olemuksellisesti pysyvää vaan vallan, sääntöjen, kieltojen ja normien tuotos. Sukupuolen performatiivisen teorian kehittäjä Judith Butler jatkoi tätä ajatuskulkua ja esitti kritiikkiä sex–gender-jakoa kohtaan väittämällä, että sosiaalisen sukupuolen (gender) lisäksi myös käsitys biologisesta sukupuolesta on sukupuolittuneen ruumiin normalisoinnin ja luonnollistamisen tulos. (Butler 2006<\/span>, 54–55, 95–97; Pulkkinen 1998<\/span>, 106.) Kiinnitin tutkimusaineiston analyysissä huomiota normalisoinnin ja luonnollistamisen prosesseihin ja esimerkiksi sukupuolta koskevassa analyysissä tutkin sitä, miten tanssijat määrittelevät oikeanlaisen ja sopivan itämaisen tanssijan vartalon tai onnistuneen tanssiesityksen.<\/p>\n

Diskurssianalyysilla voidaankin viitata sekä yleisemmin diskursiivisten muodostelmien synnyn tutkimiseen että spesifisemmin kielen ja keskustelun tutkimiseen, ja tutkimusprosessini alussa kielen ja keskustelun merkitys painottui, vaikken varsinaista keskustelunanalyysia tehnytkään. Myöhemmin siirryin tarkastelemaan laajemmin diskursiivisten muodostelmien syntyä ja hyödynsin haastatteluaineiston lisäksi nonverbaalia tanssi- ja esitysaineistoa. Molemmissa kriittisen diskurssianalyysin painotuksissa on keskeistä ongelmalähtöisyys sekä teorian ja metodologian eklektisyys, ideologioiden ja vallan paljastaminen tai purkaminen sekä oman tutkijanposition avoimuus ja reflektointi. (Wodak and Meyer 2009<\/span>, 3, 31.) Tutkimukseni alkuvaiheessa tarkastelin, miten itämaista tanssia koskevassa haastattelupuheessa tuotettiin sukupuolta erilaisissa diskursseissa. Perehdyin tutkimusaineistoon lukemalla ja kuuntelemalla tutkimushaastatteluja useita kertoja tutkimuskysymykset mielessäni. Kysymykset pohjautuivat sekä omiin kokemuksiini ja havaintoihini tanssijana itämaisen tanssin kentällä että feministisen teoretisoinnin näkökulmiin sukupuolesta. Tutkimusta aloittaessani 1990-luvun lopussa olin muun muassa kiinnittänyt huomiota tapaan, jolla suomalaiset tanssijat keskustelivat ambivalenteista tunteistaan (ihailu, inho) itämaista tanssia esittäviä miehiä kohtaan. Myös esiintyvien tanssijoiden vartaloita koskevat arvioivat katseet ja kommentit koskettivat, olinhan juuri naistutkimuksen opinnoissani tutustunut siihen, miten naisten kehot ovat olleet arvioinnin kohteena ja miten nämä arviot ovat vaikuttaneet myös naisten kokemuksiin omasta kehostaan.<\/p>\n

Luin siis haastatteluaineistoa poimiakseni sieltä lausumia eli tekstikatkelmia, joissa haastateltavat käsittelivät jollain tavalla itämaisen tanssin rajoja: mitä se on tai mitä se ei ole. Tiivistin lausumien merkityksiä suhteessa toisiin lausumiin ja tulkitsin lausumien edustavan tiettyä diskurssia. Lausumat esiintyvät ja saavat merkityksensä aina jossain kontekstissa (Suoninen 1997<\/span>, 51–53). Lausekontekstin tasolla voidaan analysoida lausuman osia, kuten sanoja. Esimerkiksi sana tasa-arvo sai lausekontekstin mukaan positiivisen tai negatiivisen merkityksen. Haastatteluaineistossa on tärkeää huomioida myös vuorovaikutuskonteksti, kuten tutkijan esittämät kysymykset ja muiden osallistujien reaktiot. Tutkimuksessani tärkein aineiston tulkinnan konteksti oli kulttuurinen konteksti, mikä tarkoittaa erilaisten lausumien suhteuttamista esimerkiksi tutkimuskirjallisuudesta tuttuihin tapoihin hahmottaa sukupuolta suhteessa tanssiin.<\/p>\n

Esimerkiksi lausuma miesten ja naisten ”luonnollisesti” erilaisista liikkumisen tavoista edusti sukupuolieron diskurssia. Luin haastattelupuheesta, miten haastateltavat puhuivat sukupuolesta dikotomisena (mies–nainen) ja miten he luonnollistivat biologisen ja sosiaalisen sukupuolen sekä halun yhteenkietoutuneisuuden (naisen ruumis – naisen mieli – halu mieheen). Tätä kolmiyhteyttä vahvistivat haastattelupuheessa tanssivan homomiehen hahmo sekä naiseksi pukeutuneen miehen tanssiesitys, jotka näyttäytyivät torjuttavina ja jopa ällöttävinä itämaisen tanssin yhteydessä. Tanssijoiden puhe itämaisen tanssin liikekielestä (pehmeää, kaunista, ylvästä) kytkeytyi naisille – ja etenkin ”itämaisille” naisille – luonnolliseen liikkumiseen tapaan. Kiinnitin haastatteluissa huomiota kulttuurien välisten erojen käsittelyyn, joka näytti liittyvän tiiviisti ajatukseen sekä sukupuolten välisistä ”luonnollisista” eroista että naisten välisistä eroista. Suomalaisen naisen ja itämaisen tanssin kohtaaminen toi haastatteluissa esille käsityksen suomalaisesta tasa-arvosta, joka on tehnyt naisista jäykkiä (vrt. Väätäinen 2003<\/span>, 69–72). Haastatteluista analysoimiani diskursseja olivat seksuaalisuus, rivous, sukupuoliero, tasa-arvo, kulttuuriero, kulttuurin kunnioitus, kulttuurikritiikki, taiteellisuus, viihteellisyys, moninaisuus, ylväys ja kauneus. Diskurssit olivat yhteydessä toisiinsa monin tavoin: esimerkiksi ylväyden ja kauneuden diskurssi sulki pois rivouden diskurssin, kun taas tasa-arvon ja kulttuurieron diskurssit saattoivat liittyä hyvinkin yhteen.<\/p>\n

Analyysini lähtökohtana olivat performatiivisuuden ja ymmärrettävän sukupuolen käsitteet. Aineistosta poimimani lausumat eli haastattelukatkelmat olivat performatiiveja: niissä tuotettiin todellisuutta toistamalla ja siteeraamalla jo olemassa olevia diskursseja sukupuolittuneesta ulkonäöstä, liikekielestä ja tyylistä. Sukupuoli näyttäytyi tanssipuheessa muun muassa ruumiin toistuvan tyylittelyn kuvauksina.<\/p>\n

Kieleen ja haastattelupuheeseen keskittyvän performatiivisuuden tutkimisen jälkeen tuntui tärkeältä kiinnittää huomiota tanssiesityksiin visuaalisesti, kinesteettisesti ja affektiivisesti koettuina, ja siirryinkin tutkimaan, miten sukupuolitettuja, kulttuurisia ja etnisiä eroja tuotetaan tanssiesityksissä. Performatiivisuuden ja performanssin eli esityksen välinen ero on merkittävä vaikkakin häilyvä. Ymmärränkin Judith Butlerin (Butler 1993<\/span>, 12–13, 234) tavoin performatiivisuuden sukupuolen tuottamista säätelevänä periaatteena, kun taas performanssi on yksittäinen teko, esitys. Keskeistä sukupuolen performatiivisuuden ymmärryksessä on toisto ja pakonomaisuus: emme voi valita, osallistummeko sukupuolen tuottamiseen, sillä tulemme joka tapauksessa tulkituiksi kaksinapaisen ja heteronormatiivisen sukupuolikäsityksen pohjalta. Toisto on kuitenkin aina tuomittu epäonnistumaan, sillä emme koskaan toista normia täydellisesti. (Butler 2006<\/span>, 236, 241–244.)<\/p>\n

Yksittäinen esitys, performanssi, ei ole kuitenkaan irrallaan performatiivisesta toistosta merkityksiä tuottavana toistamisen periaatteena: ”molemmissa on kyse samasta viittaavasta ja lainaavasta käytännöstä” (Kaskisaari 2003<\/span>, 9). Performanssien eli esitysten tutkiminen on tarkoittanut sen tutkimista, miten itämaisessa tanssissa vaikkapa valitsemalla tietynlainen vaatetus, sukupuolittunut liikekieli tai tanssityyli tuotetaan sukupuolta tai etnisyyttä (ks. Laukkanen 2006<\/span>). Kuten tanssia koskeva puhe, myös tanssiliikkeet saavat merkityksensä suhteessa hyvin moniin, tanssin ulkopuolisiksikin ajateltuihin elementteihin. Toiston lisäksi seurasin muun muassa Hanna Väätäisen (2003, 42–46) esimerkkiä ja kiinnitin huomiota aineiston yksityiskohtiin: tiettyyn liikkeeseen, eleeseen tai lausumaan, joka sai tutkimuksessani merkityksensä suhteessa teoreettisen näkökulmaani sekä ymmärrykseeni relevanteista tulkintakehyksistä. Vuonna 2003 Helsingissä esitetty Kuun taikoja<\/i> -esitys tarjosi mahdollisuuden tutkia tanssia suhteessa monikulttuurisuuden ideologiaan. Esityksessä oli mukana suomalaisia ja maahanmuuttajanaisia, ja esityksen ja sitä edeltäneen valmisteluprosessin yhtenä tavoitteena oli edistää maahanmuuttajien integraatiota Suomeen. Esityksessä haluttiin hyödyntää niin sanotun perinteisen itämaisen tanssin sijaan monista lähteistä ammentavaa fuusioliikekieltä ja teatteri-ilmaisun keinoja. Kiinnitin analyysissä huomiota tanssiesityksessä nähtyihin sukupuolittuneisiin monikulttuurisuuden ja kohtaamisen teemoihin, jotka konkretisoituivat tietyissä tanssiliikkeissä, ilmaisussa sekä rekvisiitan hyödyntämisessä. Suhteutin näitä detaljeja ja niiden diskursiivista tulkintaa haastatteluissa esiin tulleisiin osallistujien näkemyksiin esityksestä. (Laukkanen 2006<\/span>.) Tätä esitystä koskevassa diskurssianalyysissa kartoitettavat lausumat olivat siis sekä verbaalisia, kinesteettisiä, visuaalisia että materiaalisia.<\/p>\n

Lopuksi<\/h3>\n

Nähdäkseni valtaa foucault’laisittain tarkastelevalla tutkimusotteella on edelleen käyttöä tanssintutkimuksessa, sillä sukupuolella ja muiden sosiaalisten erojen kategorioilla on edelleen merkitystä niin taiteen kuin muunkin yhteiskunnallisen toiminnan kentillä. Sekä tanssitaide että taiteen tutkimus ovat pyrkineet murtamaan näitä kategorioita ja luomaan mahdollisia maailmoja monin tavoin ja onnistuneetkin siinä. Diskurssianalyyttinen ote ei sovi välttämättä kaikenlaiseen tanssin tai ihmisliikkeen tutkimukseen, eikä se näytä koskaan koko kuvaa tanssi-ilmiöistä, kuten ei mikään muukaan tutkimusote tai analyysimenetelmä. Sukupuolen tutkimiseen tanssissa on myös lukuisia muita kiinnostavia lähestymistapoja, joiden ontologiset ja epistemologiset esioletukset ovat erilaisia. Tutkijan tuleekin olla aina tietoinen muun muassa tanssia, sukupuolta sekä niistä tietämisen luonnetta koskevista oletuksistaan ja kirjoittaa ne auki tutkimukseensa.<\/p>\n

\n

Viitteet<\/h4>\n

17)<\/strong> De Lauretis (de Lauretis 1987<\/span>, 9–10) viittaa representaatioiden Naiseen isolla alkukirjaimella (Woman) ja todellisiin, historiallisiin naisiin pienellä alkukirjaimella (women).<\/p>\n

18)<\/strong> Haastattelupuhetta analysoidessani tukeuduin myös Maurice Merleau-Pontyn ja Simone de Beauvoirin teorioihin nojaavan feministifenomenologi Iris Marion Youngin (Young 2005<\/span>) ajatuksiin feminiinisistä liikkumisen ja tilaan suhtautumisen tavoista. Ks. Laukkanen 2012<\/span>, 64–67, 149–155.<\/p>\n

19)<\/strong> Tarkemmin tutkimusaineistosta ja tiedontuottamisen menetelmistä ks. Laukkanen 2012<\/span>, 23–46.<\/p>\n<\/div>\n

Lähteet<\/h4>\n

Adair, Christy<\/b>. 1992. Women and Dance: Sylphs and Sirens. <\/i>Lontoo: Macmillan.<\/p>\n

Berger, Peter L. & Luckmann, Thomas<\/b>. 1994. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma<\/i>. Kääntänyt ja toimittanut Vesa Raiskila. Helsinki: Gaudeamus.<\/p>\n

Burt, Ramsay<\/b>. 2009. ”The Specter of Interdisciplinarity.” Dance Research Journal<\/i> 41:1, 3–22.<\/p>\n

Butler, Judith<\/b>. 1990. Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity<\/i>. New York: Routledge.<\/p>\n

Butler, Judith<\/b>. 1993. Bodies That Matter: On the Discursive Limits of the ‘Sex<\/i>’. New York: Routledge.<\/p>\n

Butler, Judith<\/b>. 2006. Hankala sukupuoli<\/i>. Kääntäneet Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus (englanniksi 1990).<\/p>\n

Daly, Ann.<\/b> 2002a. ”The Balanchine Woman: Of Hummingbirds and Channel Swimmers.” Teoksessa Ann Daly (toim.). Critical Gestures: Writings on Dance and Culture<\/i>. Middletown: Wesleyan University Press, 279–288 (1987).<\/p>\n

Daly, Ann<\/b>. 2002b. ”Classical Ballet: A Discourse of Difference.” Teoksessa Ann Daly (toim.). Critical Gestures: Writings on Dance and Culture<\/i>. Middletown: Wesleyan University Press, 288–293.<\/p>\n

Desmond, Jane C<\/b>. 1997. ”Embodying Difference: Issues in Dance and Cultural Studies.” Teoksessa Jane C. Desmond (toim.). Meaning in Motion: New Cultural Studies of Dance. <\/i>Durham: Duke University Press, 29–54.<\/p>\n

Fraleigh, Sondra Horton<\/b>. <\/b>1999. ”Family Resemblance.” Teoksessa Sondra Horton Fraleigh & Penelope Hanstein (toim.). Researching Dance: Evolving Modes of Inquiry<\/i>. Lontoo: Dance Books, 3–21.<\/p>\n

Foucault, Michel<\/b>. 1998. Seksuaalisuuden historia<\/i>. Kääntänyt Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus.<\/p>\n

Hall, Stuart.<\/b> 1997. ”The Work of Representation.” Teoksessa Stuart Hall (toim.). Representation: Cultural Representations and Signifying Practices<\/i>. Lontoo & Thousand Oaks & New Delhi: Sage & Open University.<\/p>\n

Harding, Sandra<\/b>. 1991. Whose Science? Whose Knowledge? Thinking from Women’s Lives.<\/i> Ithaca: Cornell University Press.<\/p>\n

Hanstein, Penelope<\/b>. 1999: ”From Idea to Research Proposal: Balancing the Systematic and Serendipitous.” Teoksessa Sondra Horton Fraleigh & Penelope Hanstein (toim.). Researching Dance: Evolving Modes of Inquiry<\/i>. Lontoo: Dance Books, 22–61.<\/p>\n

Kaskisaari, Marja<\/b>. 2003. ”Parisuhteen rekisteröinti tunnustuksen performatiiivina.” Naistutkimus – Kvinnoforskning<\/i> 2, 4–19.<\/p>\n

Kealiinohomoku, Joann. <\/b>1983. ”An Anthropologist Looks at Ballet as a Form of Ethnic Dance.” Teoksessa Marshall Cohen & Roger Copeland (toim.). What Is Dance? Readings in Theory and Criticism<\/i>. Oxford: Oxford University Press, 533–549.<\/p>\n

Kyrö, Paula<\/b>. 2003. ”Tieteellinen tutkimusprosessi.” www.metodix.com<\/a> (10.1.2014).<\/p>\n

Laukkanen, Anu<\/b>. 2002. ”Onko välimatkalla väliä? Etäisyys, läheisyys ja tiedon tuottaminen haastattelutilanteessa.” Musiikin suunta<\/i> 4, 26–42.<\/p>\n

Laukkanen, Anu<\/b>. 2003. ”Luonnollista liikettä, epäsopivia asentoja: Haastattelututkimus itämaisen tanssin liikekielestä Suomessa.” Teoksessa Helena Saarikoski (toim.). Tanssi tanssi – kulttuureja, tulkintoja.<\/i> Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 191–223.<\/p>\n

Laukkanen, Anu<\/b>. 2006. ”Eroja arjessa: Kohtaamisen mahdollisuudet ja rajat monikulttuurisessa tanssiprojektissa.” Etnomusikologian vuosikirja<\/i> 2006, 111–130.<\/p>\n

Laukkanen, Anu<\/b>. 2012. Liikuttavat erot: Etnografisia kohtaamisia itämaisessa tanssissa.<\/i> Turku: Turun yliopisto. http:\/\/urn.fi\/URN:ISBN:978-951-29-5243-4<\/a> (29.9.2014)<\/p>\n

Lauretis, Teresa de<\/b>. <\/b>1984. Alice Doesn’t: Feminism, Semiotics, Cinema. <\/i>Bloomington: Indiana University Press.<\/p>\n

Lauretis, Teresa de<\/b>. 1987. Technologies of Gender: Essays on Theory, Film, and Fiction. <\/i>Bloomington: Indiana University Press.<\/p>\n

Manning, Susan<\/b>. 2006. “Letter from the President.” Society of Dance History Scholars Newsletter<\/i> 26:1, 1–2.<\/p>\n

Matero, Johanna<\/b>. 1996. ”Tieto.” Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.). Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen.<\/i> Tampere: Vastapaino, 245–269.<\/p>\n

Morris, Gay. (toim.)<\/b> 1996. Moving Words: Re-writing Dance.<\/i> London & New York: Routledge.<\/p>\n

Novack, Cynthia J<\/b>. 1993. ”Ballet, Gender and Cultural Power.” Teoksessa Helen Thomas (toim.). Dance, Gender and Culture. <\/i>Houndmills, Basingstoke: Macmillan Press, 34–48.<\/p>\n

Pulkkinen, Tuija<\/b>. 1998. Postmoderni politiikan filosofia<\/i>. Helsinki: Gaudeamus.<\/p>\n

Ramazanoğlu, Caroline & Holland, Janet<\/b>. 2002. ”Introduction.” Feminist Methodology<\/i> 2–21. Lontoo: Sage. http:\/\/dx.doi.org\/10.4135\/9781849209144.n1<\/a> (14.8.2014).<\/p>\n

Sayers, Lesley-Anne<\/b>. 1993. ”She Might Pirouette on a Daisy and It Would Not Bend: Images of Femininity and Dance Appreciation.” Teoksessa Helen Thomas (toim.). Dance, Gender and Culture.<\/i> Houndmills, Basingstoke: Macmillan, 164–183.<\/p>\n

Scott, Joan W.<\/b> 1991. ”The Evidence of Experience.” Critical Inquiry<\/i> 17:4, 773–797.<\/p>\n

Suoninen, Eero<\/b>. 1997. Miten tutkia moniäänistä ihmistä? Diskurssianalyyttisen tutkimusotteen kehittelyä. <\/i>Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n

Väätäinen, Hanna<\/b>. <\/b>2003. Rumbasta rampaan: Vammaisen naistanssijan ruumiillisuus pyörätuolikilpatanssissa.<\/i> Turku: Åbo Akademis förlag. http:\/\/urn.fi\/URN:ISBN:951-765-137-6<\/a> (27.11.2012).<\/p>\n

Wodak, Ruth & Meyer, Michael<\/b>. 2009. ”Critical Discourse Analysis: History, Agenda, Theory and Methodology.” Teoksessa Ruth Wodak & Michael Meyer (toim.). Methods of Critical Discourse Analysis.<\/i> Toinen laitos. Lontoo & Thousand Oaks: Sage, 1–33.<\/p>\n

Young, Iris Marion<\/b>. 2005. On Female Body Experience: “Throwing Like a Girl” and Other Essays<\/i>. New York: Oxford University Press (1980).<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Anu Laukkanen \u201dMiten sukupuoli tanssitaan? Tanssi ja sukupuoli kulttuurintutkimuksessa\u201d k\u00e4sittelee sit\u00e4, miten sukupuolta voidaan tutkia tanssintutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen risteyskohdissa ja millaisia epistemologisia ja ontologisia oletuksia erilaisiin l\u00e4hestymistapoihin sis\u00e4ltyy. Esitett\u00e4v\u00e4t tutkimuskysymykset sek\u00e4 aineiston ja analyysitavan valinta ovat aina sidoksissa tutkijan k\u00e4sityksiin tiedon ja tutkittavan ilmi\u00f6n luonteesta: mit\u00e4 on tanssi tai sukupuoli, miten niit\u00e4 voidaan tutkia? Artikkelissa […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[12],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/22"}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=22"}],"version-history":[{"count":10,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/22\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1191,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/22\/revisions\/1191"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=22"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=22"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=22"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}