{"id":34,"date":"2014-10-15T17:00:37","date_gmt":"2014-10-15T14:00:37","guid":{"rendered":"http:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/?p=34"},"modified":"2026-01-23T12:04:21","modified_gmt":"2026-01-23T10:04:21","slug":"fenomenologinen-tanssintutkimus-tanssin-harjoittajan-nakokulman-luotaamista","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/fenomenologinen-tanssintutkimus-tanssin-harjoittajan-nakokulman-luotaamista\/","title":{"rendered":"Fenomenologinen tanssintutkimus: tanssin harjoittajan n\u00e4k\u00f6kulman luotaamista"},"content":{"rendered":"

”Fenomenologinen tanssintutkimus: tanssin harjoittajan näkökulman luotaamista” esittelee monipolvisen fenomenologisen tutkimusmaaston juonteita tarjotakseen tutkimusotteeseen tutustuvalle kuvaa sen taustoista ja mahdollisuuksista. Artikkeli tuo fenomenologian esiin niin filosofisena suuntauksena kuin ihmistieteiden alueella sovellettuna tutkimisen lähestymistapana. Kun käsitellään fenomenologisen tutkimuksen keskeisiä menetelmällisiä periaatteita, niin hahmottuu, millaista tanssintutkimusta fenomenologisella otteella voi toteuttaa. Yleisesti ottaen fenomenologinen tanssintutkimus kohdistaa huomionsa erityisesti tanssimisen synnyttämiin kokemuksiin. Näin se sitoutuu tarkastelemaan tanssia tanssinharjoittajan tai -observoijan avaamasta näkökulmasta. Koska fenomenologia kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja toimintatapoja, se hahmottaa välitöntä havaintoa tuoreella otteella. Tämä fenomenologialle tunnusomainen kriittinen asenne tarjoaa reitin uudenlaiseen ymmärrykseen tanssista ja uudenlaisten tanssimisen tapojen muotoutumiselle.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Fenomenologiaa on tanssintutkimuksen alueella luonnehdittu tutkimusorientaatioksi, joka on ennen kaikkea kiinnostunut tanssimisen hetkessä kumpuavista kokemuksista. Sillä on pyritty vastaamaan kysymykseen, mitä tanssi on itse tanssimisesta käsin tarkasteltuna. Näin myös laajempiin näkökulmiin avautuvan fenomenologisen tanssintutkimuksen ydinalueena voi pitää tanssin luonteen jäsentämistä sen synnyttämien havaintojen pohjalta. Näiden teemojen käsittely on tämän artikkelin keskeinen aihe.<\/p>\n\n\n\n

Monipolvinen kokemuksen kuvausta ja sen tulkintaa sekä filosofisia pohdintoja sisältävä fenomenologinen tutkimusmaasto ei kuitenkaan helposti avaudu aloittelevalle tutkijalle. Siihen tutustuvan on monesti hankala hahmottaa, mikä tekee esimerkiksi selkeäsanaisesti luonnehdituista konkreettisista havainnoista tai omaleimaisin filosofisin käsittein todellisuutta hahmottavista -kokonaisuuksista juuri fenomenologisia. Tutkimusmaasto jäsentyy helpommin, kun ymmärretään, että fenomenologialla viitataan yhtäältä 1900-luvun alussa Euroopassa alkunsa saaneeseen mannermaiseen filosofiseen suuntaukseen ja toisaalta kirjoon sen erityistieteellisiä sovelluksia.(20)<\/span> Filosofian piirissä fenomenologia on perinteisesti jäsentänyt todellisuuden ja maailmasuhteemme muotoutumisen luonnetta tarkastelemalla kokemuksiemme sisältöjä ja rakenteita. Erityistieteellinen fenomenologinen tutkimus on puolestaan kiinnostuneempi kokemuksen sisällöistä ymmärtääkseen johonkin tiettyyn elämänalueeseen liittyviä konkreettisia merkityksiä. Fenomenologinen filosofinen traditio on toisinaan hyvin etäällä fenomenologisen tutkimuksen menettelytavoista. Lisäksi eri tutkimus- ja tieteenalojen piirissä edistetään erilaisia fenomenologisia juonteita, joita harvoin kartoitetaan suhteessa toisiinsa. Tämä on aiheuttanut sekaannusta jopa niin, että joskus ”fenomenologia”-sanaa käytetään tutkimuskontekstissa yksinkertaistavasti ja erheellistesti kokemuksen vastineena. Silti niin filosofian kuin erityistieteellisen tutkimuksen piirissä fenomenologiassa tarkastellaan kokemusta tietynlaisen lähestymistavan suuntaamana. Tämän lähestymistavan yhtä lailla kuin fenomenologisen filosofian keskeisten teemojen tunteminen on olennainen osa mitä tahansa fenomenologista tutkimusta, ja siksi niitä käsitellään myös tässä kirjoituksessa.<\/p>\n\n\n\n

Artikkelin ensimmäisen osan tarkoituksena on esitellä fenomenologisen tanssintutkimuksen perinnettä ja tuoda esiin tutkimusotteen taustoja ja periaatteita siten, että huomioidaan alaan liittyvä suomalainen tutkimus. Artikkelin toinen osa pohtii fenomenologian mahdollisuuksia tanssin harjoittajan näkökulmaa hyödyntävässä tutkimusotteessa. Koska artikkeli kartoittaa fenomenologian käsitteellisiä lähtökohtia ja konkreettisia tavoitteita, se sisältää välillä tiivistä teoreettista tietoa mutta päätyy lopulta konkreettisempiin esimerkkeihin tutkimusorientaation mahdollisuuksista. Tavoitteena on kuvata fenomenologista tutkimuskenttää ja tutkimusotteen luonnetta, ei kuvata tyhjentävästi kaikkea jo tehtyä fenomenologista tanssintutkimusta.<\/p>\n\n\n\n

Rikastuvan tutkimusorientaation alkusysäyksiä<\/h2>\n\n\n\n

Viime vuosituhannen loppupuolelle asti tanssin filosofinen pohdinta oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vähäistä. Tanssitaiteelle ei muodostunut mitään selkeää sen ongelmiin vihkiytynyttä filosofista estetiikkaa. (Esim. Sheets-Johnstone 1984<\/span>; Sparshott 1983<\/span>; Sparshott 1988<\/span>; Sparshott 1995<\/span>; Redfern 1988<\/span>; McFee 1994a<\/span>; McFee 1994b<\/span>; McFee 1999<\/span>.) Alun perin tanssija ja nykyään maailmanlaajuisesti tunnettu yhdysvaltalainen fenomenologi, Maxine Sheets-Johnstone (Sheets-Johnstone 1979<\/span>), otti merkittävän askeleen tämän asiantilan muuttamiseksi. Hänen vuonna 1966 julkaistua kirjaansa The Phenomenology of Dance<\/em> voi pitää ensimmäisenä fenomenologisena tanssintutkimuksena. Se käsittelee länsimaisen taidetanssin kontekstissa tanssiesitystä tanssijan ja katsojan välisenä kokemuksellisena tapahtumana esittäen liikkeen virtaa ja dynaamisuutta korostavan näkökulman tanssiteokseen. Sheets-Johnstonen mukaan se kehkeytyvä ja merkityksellinen virtuaalinen voima, joka tanssiesityksessä välittyy katsojalle, syntyy kun tanssiliikkeiden dynaamiset elementit kietoutuvat toisiinsa ja ovat vuorovaikutuksessa esityksen muihin esteettisiin tekijöihin.<\/p>\n\n\n\n

Sheets-Johnstonen jalanjälkiä seurasivat ensimmäisinä ja ehkä keskeisimpinä tanssintutkijat Sondra Fraleigh (Fraleigh 1987<\/span>), Susan Kozel (Kozel 1994<\/span>) ja filosofiksi edennyt Jaana Parviainen (Parviainen 1998<\/span>). Näiden yhtä lailla tanssia harrastavien tai ammattimaisesti harjoittavien ajattelijoiden varhaisessa työssä tarkastellaan erityisesti tanssijan kokemuksellisen ulottuvuuden suhdetta modernin tanssin sekä nykytanssin sisältöihin ja toimintakulttuureihin. Nämä tutkimukset toimivat tärkeinä avauksina tanssin filosofiselle pohdinnalle tanssijan ja koreografin tai tanssimisen ja tanssiteosten tekemisen näkökulmasta. Kun edellä mainitut tekijät artikuloivat tanssimisen tapahtumaa ja sen kontekstia, he soveltavat mannermaista fenomenologiaa, ja kun he etenevät työssään, he tekevät niin yhä systemaattisemmin (esim. Sheets-Johnstone 1981<\/span>; Sheets-Johnstone 1999<\/span>; Fraleigh 1999<\/span>; Fraleigh 2000<\/span>; Parviainen 2002<\/span>; Parviainen 2006<\/span>; Kozel 2007<\/span>). Samalla he sitoutuvat fenomenologian tyypillisiin kysymyksenasetteluihin ja keinoihin, joilla tutkimuskohdetta käsitellään.<\/p>\n\n\n\n

Seuraava lainaus käyttää fenomenologialle tyypillisiä keinoja ja antaa lukijalle tuntumaa siitä, miten fenomenologisessa tanssintutkimuksessa tanssia on artikuloitu. Sheets-Johnstone kirjoittaa tanssi-improvisaatiosta 1980-luvun alussa kirjoittamassaan artikkelissa muun muassa seuraavasti:<\/p>\n\n\n\n

\n

improvisoidessani olen tanssin luomisen prosessissa niistä mahdollisuuksista käsin, jotka minulla minä tahansa tanssin hetkenä on [–] tutkin maailmaa samalla hetkellä kun liikun ja otan huomioon maailman niin kuin se tässä ja nyt on [–] ihmettelen maailmaa suoraan liikkeessä: -tutkin aktiivisesti sen mahdollisuuksia, ja se, mitä havaitsen ihmettelyn ja tutkimisen edetessä, kietoutuu itse liikkumisen prosessiin.(21)<\/span><\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Lainaus ilmentää yleistä fenomenologista tavoitetta kuvata konkreettisen kokemuksen ja sen subjektille avaaman maailmasuhteen luonnetta. Tässä kokemuksesta kirjoitetaan ensimmäisen persoonan näkökulmasta käsin. Lisäksi sanoissa painottuu improvisatorisen tanssin ajallisesti hahmottuva laatu sekä tanssijan havainnon, liikkeen ja ympäristön toisiinsa nivoutuminen. Sheets-Johnstone käyttää myös sellaisia tunnusomaisia käsitteitä kuin ihmettely, havainto, kietoutuminen ja maailma. Ne heijastavat hänen suhdettaan erityiseen fenomenologiseen traditioon: Maurice Merleau-Pontyn ranskalaisen koulukunnan fenomenologiaan, joka pyrkii ylittämään mielen ja ruumiin välisen dualistisen jaon, kun se tarkastelee ruumiillisuutta ja havaintoa. Fenomenologiassa kuvailevalla, jopa uutta luovalla, kielellä on keskeinen merkitys aiemmin artikuloimattomien ilmiöiden hahmottamisessa. Silti fenomenologinen tutkimus keskustelee filosofian kanssa useimmiten myös käsitteiden avulla. Samalla kun fenomenologia pyrkii olemaan uskollinen välittömästi koetulle todellisuudelle ja artikuloi sitä kuvailevalla kielellä, se käyttää omalle perinteelleen tunnusomaisia käsitteitä. Näin sitoudutaan fenomenologian tapaan jäsentää todellisuutta ja täydennetään tai uudistetaan sen alaa tuoreiden näkökulmien ja ilmauksien voimin.<\/p>\n\n\n\n

Fenomenologiaa suomalaisen tanssintutkimuksen kontekstissa<\/h2>\n\n\n\n

Itse olen yksin ensimmäisiä tanssin fenomenologiaa edistäviä suomalaisia tutkijoita. Ajauduin fenomenologian ääreen viitisentoista vuotta sitten, kun halusin ymmärtää omaa ammattiani ja nykytanssin kenttää paremmin. Tanssijan urani alkuvaiheissa koin, että päivittäinen työskentelymme sisälsi paljon taitoa ja tietoa tekemisen muodossa. Työryhmissä keskustelimme kuitenkin yllättävän vähän tavastamme hahmottaa ja ratkaista erilaisia liikkeellisiä tehtäviä ja tiestämme kohti onnistunutta esiintymistä. Tämä hämmensi minua, sillä olihan työmme niin muodoltaan kuin estetiikaltaan vaihtelevaa. Toisinaan me toteutimme koreografin ohjeita liikkuen parhaamme mukaan ja toisinaan puolestaan reagoimme hetkeen improvisoidessamme erilaisissa paikoissa ja ympäristöissä. Luotimme tietenkin siihen hiljaiseen käytännölliseen tietoon, joka meissä oli vuosien harjoittelun ja esiintymisen tuloksena kehittynyt. Monesti nojasimme omiin havaintoihimme ja henkilökohtaisiksi muodostuneisiin tapoihin ratkoa meille tarjoutuvia enemmän tai vähemmän avoimia tanssillisia tehtäviä. Tuohon aikaan suomalaisessa nykytanssissa kokemuksellinen, ruumiin tuntumaan kiinnittyvä lähestymistapa oli keskeinen. Itse asiassa muistan, että 1980-luvun lopun tienoilta alkaen modernia tanssia jäsentävään angloamerikkalaiseen tanssiteoriaan suhtauduttiin ennakkoluuloisesti. Se koostuu usein tanssiliikkeiden rakenteellisten tekijöiden (esim. tila, aika, dynamiikka, muoto) määrittelystä ja on joskus sävyltään didaktista antaen ohjeita kompositioiden tai koreografioiden tekoon.<\/p>\n\n\n\n

Selkeyttääkseni sitä, millaisten kysymysten, mahdollisuuksien ja haasteiden parissa nykytanssijat toimivat, haastattelin väitöstutkimustani varten muutamia kollegojani. Olin erityisen utelias kuuleman heidän kokemuksiaan ja henkilökohtaisia näkemyksiään. Keskustelimme siitä, miten he kokivat harjoittelun ja esiintymisen ja millaisena yleisemmin pitivät elämäänsä tanssitaitelijoina. Syntyneen kerronnallisen aineiston jäsentämisessä ja tulkitsemisessa sitouduin fenomenologiseen lähestymistapaan, sillä se tarjosi väylän käsitellä kokemusaineistoa. Samalla tutustuin ranskalaisen Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaan, jossa havaitsevalla ja liikkuvalla ruumiilla on keskeinen sija. Ajoittain hänen runollisenakin avautuva filosofiansa tuntui kuvaavan omia tanssimisen kokemuksiani, kohdittain hänen ajattelunsa jäi hämärän peittoon. Hain tukea muiden kirjoituksista käsittääkseni hänen fenomenologiaansa tarkemmin.<\/p>\n\n\n\n

Olin onnekas, akateeminen kiinnostus fenomenologiaan laajeni maassamme 1980- ja 1990-luvuilla. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa filosofi Juha Varton ympärille syntynyt ryhmä teki fenomenologiaa tunnetuksi muun muassa perustamalla siihen keskittyvän julkaisusarjan. Ryhmä tuotti myös fenomenologiaa soveltavia muun muassa ruumiillisuuteen, urheiluun, tanssiin ja taistelulajeihin liittyviä väitös- ja muita tutkimuksia (esim. Klemola 1990<\/span>; Klemola 1998<\/span>; Klemola 2004<\/span>; Koski 1991<\/span>; Koski 2000<\/span>; Parviainen 1994<\/span>; Puhakainen 1995<\/span>; Varto 1996<\/span>). Samanaikaisesti muutamat tutkijat alkoivat tarkastella fenomenologiaa ihmistieteille(22) soveltuvana tutkimusmenetelmänä (Rauhala 1993<\/span>; Rauhala 1995<\/span>; Varto 1994<\/span>; Perttula 1995<\/span>). Myös kasvatustieteen alueella tartuttiin fenomenologiseen orientaatioon (Lehtovaara 1994<\/span>; Värri 1997<\/span>). Tämä eloisa keskustelu vaikutti tuleviin tanssintutkijoihin. Lähestymistapa salli tanssitaiteilijoiden, tanssipedagogien ja -opiskelijoiden omalakisen kokemuksen asettua analyysin keskiöön. Tanssin ammattilaisten ja harrastajien käytännöllisestä ja ruumiillisesta toiminnasta tuli tutkimuskohde, jonka ymmärrettiin kantavan arvokasta hiljaista tietoa.<\/p>\n\n\n\n

Ajatteluani tukivat erityisesti Jaana Parviaisen, Sara Heinämaan ja Lauri Rauhalan julkaisut. Merleau-Pontyyn nojaten Parviainen painotti väitöskirjassaan Bodies Moving and Moved<\/em> (1998) kokemuksellisen ruumiin merkitystä tanssimisessa mutta samalla huomioi nykytanssin sosiohistoriallisen kontekstin vaikutuksen tanssivan subjektin muotoutumiselle. Filosofi Sara Heinämaa (Heinämaa 1996<\/span>; Heinämaa 2000<\/span>) puolestaan esitteli Edmund Husserlin, Maurice Merleau-Pontyn ja Simone de Beauvoirin ajattelua suomalaisille lukijoille ja antoi hyvän kuvan siitä ruumiin monisäkeisestä maailmaan kietoutumisen tavasta, jota nämä filosofit käsittelivät. Psykologi Laura Rauhalan (Rauhala 1993<\/span>; Rauhala 1995<\/span>) hahmotelma eksistentiaalisesta fenomenologiasta ihmistutkimuksessa tarjosi ensikäsitykset siitä, millaisia metodologisia sitoumuksia kokemusta käsittelevään haastattelututkimukseen liittyy. Työssäni seurasin lopulta fenomenologista psykologiaa aineiston analyysin menetelmällisenä perustana ja sovelsin Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiaa aineiston tulkitsemiseen (Rouhiainen 2003<\/span>).<\/p>\n\n\n\n

Samaan aikaan kun tein omaa tutkimustani, usea muukin suomalainen tanssintutkija kiinnostui fenomenologiasta. Parin viime vuosikymmenen aikana fenomenologiasta on täällä tullut yksi keskeisimmistä tanssintutkimuksen tutkimusotteista. Fenomenologista lähestymistapaa on hyödynnetty tanssijan taidon ja tanssiteosten olemisen tapaa (Monni 2004<\/span>), tanssi-instituutioiden arkea (Löytönen 2004<\/span>), freelancetanssitaitelijan elämismaailmaa (Rouhiainen 2003<\/span>) sekä dialogisuutta tanssin opettamisessa (Anttila 2003<\/span>) ja koreografisissa prosesseissa (Pasanen-Willberg 2001<\/span>) tarkastelevissa tutkimuksissa. Fenomenologisen otteen avulla on pohdittu myös kehollisen tiedon luonnetta tanssissa (Parviainen 2002<\/span>), kehomuistojen merkitystä tanssimiselle (Anttila 2007<\/span>), ruumiillista oppimista (Rouhiainen 2011<\/span>) ja tanssi-improvisaatiota eri tavoin ruumiillistuneiden tanssijoiden välillä (Østern 2009<\/span>) sekä sitä, miten improvisaation tunto ohjaa kirjoittamista (Heimonen 2009<\/span>). Niin ikään fenomenologiaa on käytetty etnisen naistanssin analyysissä (Välipakka 2003<\/span>), tarkasteltaessa ylirajaisten tanssimuotojen kulttuuritaustan merkitystä tanssin opettamiselle (Siljamäki 2013<\/span>) sekä jäsennettäessä jaettua ruumiillisuutta sosiaalisessa tanssissa (Hoppu 2013<\/span>).<\/p>\n\n\n\n

Fenomenologisen liikkeen ydintä ja sovelluksia<\/h2>\n\n\n\n

Fenomenologinen tanssintutkimus on vain yksi fenomenologian juonteista, ja se hyödyntää fenomenologista tutkimusta ja filosofiaa monin tavoin. Monitieteisen fenomenologisen tutkimusperinteen taustalla on 1900-luvulla muodostunut mannermainen filosofian suuntaus, jota fenomenologia aidommillaan on. Karkeasti luonnehdittuna sen perustajahahmona pidetty Edmund Husserl (1859–1938) oli sitä mieltä, että hänen aikansa tieteellinen ajattelu oli menettänyt kosketuksensa todellisuuteen. Hänen elinaikanaan erityistieteet tarkastelivat todellisuutta kukin oman erillisen uskomusjärjestelmänsä perustalta tarkemmin pohtimatta ontologisia(23) sitoumuksiaan. Luodakseen yhtenäisemmän ja kaikkia tieteitä hyödyttävän käsityksen todellisuudesta Husserl ehdotti, että filosofit palaisivat tarkastelemaan asioita itseään tunnistaakseen niiden omimman luonteen. Hänen mielestään siirtämällä syrjään tieteellisen esiymmärryksen ja kuvaamalla kokemuksen tarkkaan saattoi hahmottaa ilmiöiden olennaisen luonteen. Näin hänen filosofisessa metodissaan lähdetään liikkeelle subjektiivisesta kokemuksesta, vaikka siinä ollaan kiinnostuneita kokemuksen transsendentista luonteesta. Selvittämällä, miten tietoisuus on sidoksissa itsensä ulkopuolella oleviin ilmiöihin, Husserl loi filosofiaa, jonka tarkoituksena oli jäsentää todellisuutta konstituoivat perusrakenteet. Hän teki huolellisia analyysejä erilaisten kokemusten muodostumisesta ja valotti niiden yksilöllisiä, kulttuurisia ja historiallisia perustoja. Näin hän toivoi fenomenologian tarjoavan johdonmukaisen ja yhtenäisen perustan erityistieteelliselle tutkimukselle. (Spiegelberg 1982<\/span>; Perttula 1995<\/span>; Heinämaa 1996<\/span>; Heinämaa 2000<\/span>; Moran 2000<\/span>; Zahavi 2003<\/span>; Parviainen 2006<\/span>; Pakes 2011<\/span>.)<\/p>\n\n\n\n

Husserl sai työlleen monia seuraajia. Hänen jälkeisensä fenomenologia ei kuitenkaan yksinomaan seuraa tai täydennä hänen ajatteluaan. Fenomenologiaa pidetään yleisemmin eräänlaisena ajattelun tyylinä, joka tarkastelee ihmisen tietoisuutta ja maailmassa olemisen tapaa kokemuksellisen aineksen tai evidenssin varassa. Fenomenologia operoi kokemuksen äärellä ja tarkastelee ihmisen ja maailman toteutumista sen varassa, mistä voimme ainakin periaatteessa olla tietoisia. Se on kriittistä filosofiaa, sillä se pyrkii kyseenalaistamaan kritiikittömästi hyväksyttyjä oletuksia todellisuuden luonteesta. Se pyrkii myös tuomaan esiin huomiotta jääneitä ehtoja, joiden varassa ilmiöt tulevat oleviksi sellaisina kuin ovat. Näin se tavoittelee aina tarkentuvaa ja täydentyvää ymmärrystä siitä maailmasta, jossa elämme. Fenomenologian piirissä toistuvasti tarkasteltuja teemoja ovat olleet empatia, aistimus, havainto, tunne, tietoisuus, ruumiillisuus, liikkeellisyys, seksuaalisuus, ilmaisu, kieli, taide ja ihmistenvälisyys tai intersubjektiivisuus.<\/p>\n\n\n\n

Fenomenologit ovat lähestyneet edellä mainittuja teemoja omalla tavallaan niin hyödyntäen kuin kritisoiden aiempia fenomenologisia kannanottoja. Fenomenologian keskeisiin kysymyksiin liittyvät erilaiset suhtautumistavat ovatkin synnyttäneet erilaisia fenomenologisia suuntauksia. Näitä ovat esimerkiksi transsendentaalinen fenomenologia,(24)<\/span> joka pohtii miten objektit muodostuvat tietoisuudessamme, viittaamatta niiden maailmasuhteen luonteeseen, ja eksistentiaalinen fenomenologia,(25)<\/span> joka jäsentää konkreettisia tilannesidonnaisia kokemuksiamme. Hermeneuttinen fenomenologia(26) puolestaan käsittelee kokemuksen tulkinnallista ulottuvuutta, sitä, miten ymmärrämme ja olemme suhteessa toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Jo ensimmäisen sukupolven klassista fenomenologiaa edustavien fenomenologien on ymmärretty sitoutuvan tällaisiin painotuseroihin. Heitä ovat muun muassa Edmund Husserl, Edith Stein, Martin Heidegger, Hannah Arendt, Emmanuel Levinas, Jean-Paul Sartre ja Maurice Merleau-Ponty. (Spiegelberg 1982<\/span>; Merleau-Ponty 1995a<\/span>; Moran 2000<\/span>; Carr 2003<\/span>.)(27)<\/span><\/p>\n\n\n\n

Fenomenologian sovellukset eri tieteenaloilla ja erityisten tutkimusteemojen yhteydessä ovat synnyttäneet myös omia filosofiasta eroavia fenomenologisia suuntauksiaan. Fenomenologinen estetiikka tarkastelee erityisesti taideteoksen ja esteettisen kokemuksen luonnetta (Sepp and Embree 2012<\/span>). Sosiaalisen konstruktionismin taustalla vaikuttava Alfred Schutzin lanseeraama sosiaalinen fenomenologia puolestaan hahmottaa intersubjektiivisuuden ja sosiaalisen todellisuuden rakenteita ja prosesseja (Schutz 1967). Runsas vuosikymmen sitten muutamat filosofit ja tutkijat alkoivat edistämään fenomenologian, kokeellisen psykologian ja kognitiotieteen välistä dialogia. Kun he tarkastelevat kokemusta ensimmäisen persoonan näkökulmasta, he tuottavat yhä tarkempaa ymmärrystä ihmisen tietoisuuden ja ajattelun ruumiillisesta perustasta. Näin he pyrkivät täydentämään kognitiotieteiden kolmannen persoonan tarkastelukulman synnyttämää kuvaa ihmismielestä (Gallagher and Zahavi 2008<\/span>; Thompson 2010<\/span>; Gallagher 2012<\/span>). Kognitiotieteitä ja fenomenologiaa yhdistävä tutkimus keskustelee vilkkaasti monesta perinteisestä fenomenologisesta tutkimusteemasta, ja se näyttää olevan nykyisistä fenomenologian haaroista yksi vahvimmin -kehittyvistä.<\/p>\n\n\n\n

Ihmistieteissä fenomenologiseen tutkimukseen vaikuttaa etenkin fenomenologinen psykologia, joka tarkastelee miten konkreettinen kokemus muovoaa yksilöiden elämismaailmoja. Elämismaailma on fenomenologinen käsite ja se viittaa siihen inhimillisiä merkityksiä sisältävään itsestään selvänä pidettyyn ulottuvuuteen, jossa yksilö elää. Se on maailma, joka on meidän kokemuksemme ulottuvissa. Yksilön elämismaailma koostuu hänelle kertyneistä taidoista sekä uskomuksista ja käsityksistä niin hänestä itsestään kuin maailmasta yleensä. Yksilön elämäntilanne ja elämisympäristö sekä vallitsevat kulttuuriset käsitykset ja tavat vaikuttavat sen muotoutumiseen. (Satulehto 1992<\/span>.) Fenomenologisen psykologian piirissä on kehitetty erityisiä tutkimusmenetelmiä kokemuksen ja elämismaailman jäsentämiseksi. Fenomenologisen psykologian metodologia onkin vahvasti suunnannut kasvatustieteen, hoitotieteen ja osin taiteenkin alalla edistettyä fenomenologista tutkimusta, jonka tavoitteena on ymmärtää, miten kokemuksellisesti jäsennämme erilaisia elämäntilanteita ja millaisia merkityksiä ne samalla saavat. (Kvale 1983<\/span>; Giorgi 1985<\/span>; Giorgi 1992<\/span>; Giorgi 1994<\/span>; Perttula 1995<\/span>; Finlay 2009<\/span>; Finlay 2011<\/span>.)<\/p>\n\n\n\n

Fenomenologisen psykologian ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmiä perustellaan yleensä fenomenologian filosofiseen traditioon nojautuen. Filosofian avulla on selvitetty muun muassa tutkimusta koskevia ontologisia ja epistemologisia(28) ongelmia, kuten kokemuksen ja kielen sekä todellisuuden ja tiedon välistä suhdetta. Fenomenologista tutkimusotetta edistävän Frederick Wertzin mukaan fenomenologisten tutkijoiden yleisenä tavoitteena on tarkastella ruumiillisia ja kokemuksellisia merkityksiä ja pyrkiä niiden rikkaaseen ja -yksityiskohtaiseen kuvaukseen. He siirtävät syrjään jo olemassa olevat teoriat, hypoteesit ja määritelmät ja tarkastelevat, mitä koetaan ja miten se koetaan (Wertz 2011<\/span>.). Suomessa fenomenologista tutkimusotetta on Lauri Rauhalan ohella edistänyt erityisesti psykologi Juha Perttula. Väitöstyössään hän pohti ihmistä kokevana olentona eksistentiaalisen fenomenologian näkökulmasta ja tarkasteli nuorten miesten kokemuksellista tapaa jäsentää omaa elämänkulkuaan (Perttula 1998<\/span>).(29)<\/span><\/p>\n\n\n\n

Fenomenologia tapana lähestyä tanssintutkimusta<\/h2>\n\n\n\n

Edellisellä luonnehdinnalla olen koettanut tuoda esiin, että fenomenologia sisältää useita haaroja ja sovelluksia. Monenlaiset intressit ja näkökulmat ovat muovanneet sen alaa. Tätä nykyä meidän tulisikin puhua fenomenologioista monikossa ja tiedostaa millaiseen fenomenologiseen perinteeseen tutkimuksessamme kytkeydymme (Finlay 2009<\/span>; Perttula 2012<\/span>). Tanssintutkija voi sitouta keskustelemaan yksinomaan fenomenologisen tanssintutkimuksen kanssa tai käydä dialogia jonkin yksittäisen fenomenologin tuotannon kanssa tai vaikkapa seurata fenomenologisen psykologian perinnettä kuvaten ja analysoiden erilaisia tanssimisen kokemuksia. Mutta miksi fenomenologia on puhuttanut meitä suomalaisia tanssintutkijoita?<\/p>\n\n\n\n

Fenomenologia vetoaa meihin kenties siksi, että fenomenologia arvostaa subjektiivista kokemusta analyysinsä perustana. Sen erityisenä kiinnostuksen kohteena on välitön kokemus, jota fenomenologiassa kutsutaan intuitioksi, ja kokemus tietoisesti koettuna tapahtumana. Tästä syystä kokemusta lähestytään ensimmäisen persoonan avaamasta subjektiivisesta näkökulmasta käsin. Myös tanssimisen tapahtuman hahmottamiselle ja sen merkityksellisyyden kohtaamiselle on tärkeää, että tanssimisen sisältämät kokemukselliset ulottuvuudet tiedostetaan ja niiden kanssa asetutaan dialogiin. Havainnoidessaan ja aistiessaan ruumiinsa liikkeitä tanssijat saavat ruumiiltaan kokemuksellista palautetta, joka auttaa heitä ymmärtämään ja suuntaamaan liikkeitänsä edelleen. Niin tanssin opettamisen kuin koreografian tekemisen voi osiltaan ymmärtää tukevan tämän prosessin tiedostamista. Kokemusta pidetäänkin fenomenologiassa intentionaalisena: se nousee aina jostakin tai on suuntautunut johonkin. Tanssimisessa kokemus voi suuntautua vaikka tanssimisessa syntyvien liikkeiden -kulmikkuuden tai pyöreyden kinesteettiseen(30) hahmottamiseen. Kokemus on siis johonkin suhteessa olemista ja sisältää merkityksellisyyttä. Fenomenologiassa sovellettu, edellisen kaltainen asennoituminen kokemukseen ajattelun lähtökohtana on tarjonnut tanssintutkimukselle perusteita kohdistaa huomionsa itse tanssivan subjektin kokemukseen. Useimmat suomalaiset fenomenologiaa hyödyntävät tanssintutkijat ovatkin tanssijoita, koreografeja tai tanssinopettajia.<\/p>\n\n\n\n

Siitä huolimatta, että tanssin harjoittajan kokemusmaailma on voitu asettaa fenomenologisesti orientoituneen tutkimuksen keskiöön, fenomenologisessa tutkimuksessa ei olla yksinomaan kiinnostuneita subjektiivisesta kokemuksesta. Kokemuksesta nousevan evidenssin kuvaus ja tulkinta muodostavat perustan, jonka avulla tavoitellaan ymmärrystä siitä, millaista yleensä on kokea jokin tietynlainen kokemus (Pakes 2011<\/span>). Fenomenologian yleisempänä tavoitteena on selvittää, millaisista perustavaa laatua olevista rakennetekijöistä erilaiset kokemukset koostuvat, ja samalla millaisen maailmasuhteen ne synnyttävät. Tämä tavoite soveltuu hyvin tanssintutkimukseen. Se hyötyy aina uudestaan tanssimisen hetken tarkastelusta, sillä uudet liikkumisen ja esiintymisen tavat muokkaavat kokemustamme ja suhdettamme todellisuuteen. Fenomenologinen tanssintutkimus paljastaa, millaista havaitsemisen ja kokemisen tapaa erilaiset tanssimuodot synnyttävät. Parviaisen (1999, 93) mukaan kokemuksellisen ruumiin luonnehdinta onkin huomattavasti monimutkaisempaa kuin sen fysiologinen selitys.<\/p>\n\n\n\n

Fenomenologinen asenne ja sen avaaman kokemuksen yksityiskohtainen kuvaus ovat fenomenologisen tutkimuksen keskeisiä tutkimusmenetelmiä. Fenomenologiassa ilmiöitä tarkastellaan ikään kuin uudelleen tavoitellen niiden ominta luonnetta, joka usein verhoutuu sosiaaliskulttuuristen uskomusten ja käsitteiden alle. Saadakseen uudenlaisia oivalluksia tutkimistaan ilmiöistä fenomenologisesti orientoitunut tutkija tarkastelee niitä ihmetyksen vallassa niin kuin ne olisivat hänelle entuudestaan vieraita. Tähän prosessiin viitataan niin sanotulla fenomenologisella reduktiolla. Menetelmänä reduktiolla tavoitellaan tietynlaista reflektiivistä asennetta itseemme ja maailmaan. Reduktion toteuttaminen edellyttää sitä, että tutkija tulee tietoiseksi esioletuksistaan. Mahdollistaakseen fenomenologisen asenteen avautumisen hän pyrkii siirtämään esioletuksensa syrjään, jotta ne eivät ennalta määrittäisi hänen tapaansa havaita tutkimuskohteitaan. Näin asiat, tilanteet ja ihmiset itse voivat tulla esiin omassa rikkaassa ilmenemisessään (Parviainen 2006<\/span>). Usein ilmiöiden omimman luonteen hahmottuminen vaatii kuitenkin epäselvyyden sietämistä ja aikaa, ennen kuin niiden piirteet ja rakenteet paljastuvat. Kaiken kaikkiaan reduktiossa tutkija siis ensin pitäytyy arvostelmista ja sitten käy kriittistä dialogia välittömien havaintojensa, oivallustensa, olettamuksiensa ja tutkimuksensa tavoitteiden kanssa.<\/p>\n\n\n\n

Reduktion prosessin voi ymmärtää rinnasteiseksi taiteelliselle praktiikalle. Tanssintutkija Mark Franko (Franko 2011<\/span>, 1) ehdottaa, että perinteinen näyttämö itsessään toimii eräänlaisena fenomenologisena sulkeistamisen käytäntönä. Kun se peittää arkipäiväisen sosiaalisen todellisuuden, se paljastaa muussa yhteydessä huomioitta jääviä ruumiin liikkeitä ja ruumiillista vuorovaikutusta. Niin ikään tanssitaiteilijat itse siirtävät vallitsevia tanssimisen tapoja syrjään esimerkiksi kyseenalaistaessaan taiteellisen toimintansa rajoja ja siihen liittyviä normeja. He synnyttävät uusia havainnoimisen ja liikkumisen muotoja. Tästä esimerkkinä voi pitää yhdysvaltalaisen tanssijan ja koreografin Steve Paxtonin The Small Dance<\/em> -nimistä harjoitetta 1970-luvun lopulta. Siinä tanssija seisoo, havainnoi ja vain vähäisesti muuttaa hengitystään ja asentoaan, sekä liikuttaa luisia rakenteitaan tutkivan ohjeistuksen mukaisesti (Smith and Nelson 1997<\/span>). Tanssi syntyy kun havainto kulkee ruumiin osasta toiseen, mitättömän pienistä tehdyistä liikkeistä ja prosessin aikana syntyneistä tahattomista liikkeistä. Tahdonalaiset tilassa etenevät tanssiliikkeet eivät ole enää pääosassa. Paikallaan oloa, havaintoa ja minimaalista ponnistusta hyödynnetään uudenlaisen tanssimisen tapahtuman syntymiseksi. Näin nähtynä fenomenologisella asenteella on käytännöllisiä taiteellisia sovelluksia. Itse asiassa voi ajatella, että fenomenologian kiinnostus ruumiilliseen kokemukseen on vastannut etenkin nykytanssin eetosta. Kun se kultivoi erilaisia tapoja havainnoida ja ilmentää liikkuvaa ruumista, se on kiinnittynyt vahvasti ruumiillisen tai kokemuksellisen tietämisen prosesseihin. Nykytanssi porautuu subjektin liikkeellisen kokemuksen laatuun, muun muassa kun se koettelee esiintyvän ruumiin rajoja ja tutkii, mitä ruumis voi tehdä.<\/p>\n\n\n\n

Kuten alussa totesin, fenomenologialla on myös erityinen suhde kieleen. Luonnehtiessaan tutkimiaan kohteita fenomenologi pitäytyy valmiista määritelmistä ja pyrkii välittömän kokemuksen yksityiskohtaiseen kuvaukseen. Huolimatta siitä, että kielellä ei koskaan voi tyhjentävästi ilmaista ruumiin aistimellisuuden jatkuvaa virtaa, voi onnistuneella kuvauksella päästä lähempään yhteyteen ruumiillisen kokemuksen ja kielellisen ilmauksen välillä (Parviainen 1999<\/span>). Fenomenologinen kuvaus voi tuoda esiin välittömän kokemuksen erityispiirteitä ja tuottaa ymmärrystä aiemmin vain piilevän kokemuksen luonteesta. Useat fenomenologit ovatkin käyttäneet poeettisia keinoja ja luoneet uudissanoja ilmentääkseen tarkastelemiaan ilmiötä. Yleisesti ottaen fenomenologia on edistänyt yksityiskohtaista ymmärrystä aistimuksen, havainnon, ruumiillisuuden ja liikkeellisyyden luonteesta. Fenomenologia paitsi kiinnittyy kysyvään asenteeseen ja uutta luovaan kuvaukseen myös tarjoaa kokonaisen perinteen käsitteitä, joiden avulla keskustella kokemuksista.<\/p>\n\n\n\n

Havainnon tarkka kuvaus vaatii fenomenologisen asenteen omaksumista ja harjoittelua, sillä luonnehdimme herkästi havaintojamme tottumuksen ohjaamina. Näkemämme ylöspäin kaartuvat suupielet saatamme kirjata mielihyvän ilmaukseksi, vaikka ne voivat olla pelokkaan ja jännittyneen asenteen synnyttämät. Jälkimmäinen merkitys mahdollisesti avautuisi laajemmasta asennon, katseen ja hengityksen laadun luonnehdinnasta, joka vaatisi fenomenologisen reduktion esiin kutsumaa rutiininomaisesta poikkeavaa kokonaisuuden hahmottamista. Fenomenologista tutkimusotetta edistänyt pedagogi Max van Manen (1990, 64–65) kehottaa kirjoittajaa kohdistamaan huomionsa johonkin tiettyyn yksittäiseen kokemukseen ja kuvaamaan sitä sellaisena kuin se näyttäytyi juuri kokemuksen hetkellä. Tuoreessa muistissa olevat kokemukset, joiden yksityiskohdat ja merkityksellisyys ovat vielä tavoitettavissa, ovat tässä tehtävässä parhaita. Hän kannustaa kirjoittajaa kuvaamaan kokemusta omakohtaisesti ja tuomaan esiin muun muassa, mitä kirjoittaja ajatteli, teki, tunsi, näki tai kuuli. Tavoitteena on esittää asiat sellaisina kuin ne näyttäytyivät kirjoittajan ne ensi kertaa havaitessa. Van Manenin mukaan kirjoittaessa tulisi välttää monimutkaisia käsitteitä, kausaalisia selityksiä ja yleistyksiä. Konkretisoidakseni näitä ohjeita esitän seuraavan fenomenologisen kuvauksen viimeaikaisen esiintymiseni alkuhetkistä:<\/p>\n\n\n\n

\n

Huomioni vaeltaa ruumin tuntemuksesta toiseen ja samalla ounastellen kuulemieni äänien perusteella, montako teitä on. Te istutte katsomossa ja minä pimeällä näyttämöllä odottaen esityksen alkua. Ääninauha käynnistyy, unohdan muun, ja hetken päästä olen jo ottanut muutaman askelen avautuvassa valokiilassa. Sen lämpö porautuu minuun samalla kun sokaistun. Minä olen paljaana ja näkyvissä, vaan kenen silmille, sitä en näe. Tuntien haavoittuvuuteni otan askeleen sivulle puolivarpaille seisten. Vapisen. Niin on tarkoituskin, silti vapina syntyy katseen alla olemisen jännityksestä itsestään. En koeta peittää sitä vaan hyödynnän tätä liikkeen itua antaen sille voimakkaamman ilmiasun. Nyt koko vartaloni tärisee näkyvästi. Otan haparoivia askeleita itseni ympäri, vasta laskeutuessani seisomaan koko jalkaterilläni annan itseni hengähtää syvään. Näin syntyy seuraavan liikkeen impulssi, jossa rintakehäni ensin kohoa ja sitten alkaa laskeutua alaspäin. Sen myötä ruumiini liikkeet ja niiden tapa jäsentää ympäristöä vetävät huomioni vahvemmin puoleensa ja alan olemaan liikkeessä.(31)<\/span><\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Subjektiivisen kokemuksen arvostamisen ohella fenomenologia on syytä ymmärtää ympäröivän maailman huomioivana tutkimusorientaationa. Fenomenologiassa oivallukset syntyvät lopulta, kun fenomenologi asettaa havaintonsa ja muut kokemuksensa dialogiin toisten ihmisten ja ympäröivän maailman kanssa. Näin herkkyys ja avoimuus tutkimukseen osallistuvia ihmisiä ja tilanteita kohtaan ovat tärkeitä. Fenomenologia perustuu kanssa-olemiselle tai jaetulle ruumiillisuudelle. Olemme maailmaan kietoutuneita olentoja eli fenomenologi Dan Zahavia (2003, 98) lainatakseni: ”Samoin kuin ei ole näkymää ei mistään, ei ole puhdasta näkökulmaa. On vain ruumiillinen näkökulma.”(32)<\/span> Koska ilmiöt näyttäytyvät meille aina tilannesidonnaisesti ja oman näkökulmamme värittämänä, fenomenologinen ote vaatii tutkijalta yhtä lailla itsereflektiota. Hänen tulee pohtia oman näkökulmansa merkitystä tapaan, jolla tutkimuskohde näyttäytyy ja tulee tutkimuksessa artikuloiduksi. Kaiken kaikkiaan fenomenologia kuitenkin on päättymättömän kysymisen prosessi, joka tarjoaa vain ehdonalaisia vastauksia. Kun tilanteet tai näkökulmat muuttuvat, ilmiöt näyttäytyvät muuntuneessa muodossa. Tästä huolimatta fenomenologisen tutkimuksen voi ymmärtää olevan luotettavaa silloin, kun kuvauksen sisällöt toistuvat ja asettuvat dialogiin tutkijan näkökulman ja fenomenologisten käsitteiden kanssa tavalla jossa kaikki vahvistavat toisiaan riittävästi (Merleau-Ponty 1995a<\/span>; Merleau-Ponty 1995b<\/span>).<\/p>\n\n\n\n

Lopuksi<\/h2>\n\n\n\n

Yhteenvetona voisin psykologi Linda Finlaytä (Finlay 2009<\/span>, 8) seuraten todeta, että tutkimus on fenomenologista, kun se sisältää elämismaailman tai kokemuksen rikasta kuvausta ja tutkija on omaksunut fenomenologisen asenteen. Asenteen avulla pidättäydytään ainakin aluksi arvostelemasta ilmiön luonnetta ja sen määrittelyä erilaisilla teoreettisilla viitekehyksillä. Kuten Finlay (Finlay 2011<\/span>, 15–16) esittää, menetelmän luotettavuus vahvistuu, jos tutkimus kytkeytyy myös jonkin filosofisen fenomenologian edustajan tuotantoon. Keskeistä on, että fenomenologinen tutkimus keskittyy kokemukseen ja siihen liittyviin merkityksiin, hyödyntää fenomenologista asennetta sekä tarkkaa ja rikasta kuvausta, on kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon luonteeseen liittyvistä kysymyksistä ja pitää ruumista ja maailmaa toisiinsa kietoutuneena.<\/p>\n\n\n\n

Tässä artikkelissa olen pyrkinyt esittämään fenomenologian dynaamisena ja monipolvisena tutkimusmaastona. Aiempien fenomenologien esiin tuoma potentiaali ei ole tyhjentynyt, vaan sitä sovelletaan edelleen monin tavoin. Fenomenologia tarjoaa kriittisen lähestymistavan tanssin kokemuksellisten ulottuvuuksien tarkastelussa. Tanssintutkija Ann Cooper Albright (Albright 2011<\/span>, 8) näkee esimerkiksi Merleau-Pontyn ajattelun korostavan verbejä: aistia, havaita, tehdä, tietää. Tässä mielessä ensimmäinen -fenomenologinen ehto ajattelemiselle ja tutkimisille on, että elämään ja erilaisiin toimintoihin osallistutaan aktiivisesti. Tanssintutkimuksen kohdalla tämä tarkoittaa muun muassa tanssimista, tanssin opettamista, koreografian tekemistä ja tanssin katsomista. Tästä lähtökohdasta fenomenologisen asenteen omaksuneella ja yksityiskohtiin porautuvalla tanssintutkijalla on mahdollisuus tuoda esiin jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa ja synnyttää uusia näkökulmia havainnoimiseen, liikkumiseen, ruumiiseen ja tanssin tekemiseen yleensä.<\/p>\n\n\n\n

Viitteet<\/h2>\n\n\n\n

20)<\/strong> Filosofista suuntausta esitteleviä keskeisiä teoksia ovat esimerkiksi Herbet Spiegelbergin (1981) kirjoittama The Phenomenological Movement: A Historical Introduction<\/em> ja Dermot Moranin (2000) kokoama Introduction to Phenomenology<\/em>. Tuoreita näkökulmia fenomenologiseen tutkimukseen tarjoavat puolestaan muun muassa Linda Finlay (Finlay 2009<\/span>) artikkelissaan Debating Phenomenological Methods<\/em> ja Mark Vagle (Vagle 2014<\/span>) kirjassaan Crafting Phenomenological Research<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

21)<\/strong> Kirjoittajan suomentama alkuperäinen lainaus on seuraavanlainen: “in improvising, I am in the process of creating the dance itself out of the possibilities which are mine at any moment of the dance [– ] I am exploring the world in movement; that is, at the same time that I am moving, I am taking into account the world that exists for me here and now [– ] I am wondering the world directly, in movement; I am actively exploring its possibilities and what I perceive in the course of that wondering or exploration is enfolded in the very process of moving.” Sheets-Johnstone 1981<\/span>, 403.<\/p>\n\n\n\n

22)<\/strong> Ihmistieteet on yhteisnimitys humanistisille tieteille ja yhteiskuntatieteille. Edellisiä ovat esimerkiksi historia, kulttuuriantropologia ja uskontotiede. Jälkimmäisiä puolestaan ovat esimerkiksi sosiologia, sosiaalipsykologia ja politiikan tutkimus.<\/p>\n\n\n\n

23)<\/strong> Ontologialla viitataan ilmiöiden ja todellisuuden perusluonteeseen tai niiden tutkimiseen.<\/p>\n\n\n\n

24)<\/strong> Osan Husserlin tuotantoa katsotaan edustavan tätä suuntausta.<\/p>\n\n\n\n

25)<\/strong> Etenkin ranskalaisten fenomenologien kuten Jean-Paul Sartren ja Maurice Merleau-Pontyn konkreettisiin elämäntilaisiin tai sosiaalisiin konteksteihin kietoutuvia kokemusanalyysejä pidetään tämän suuntauksen edustajana.<\/p>\n\n\n\n

26)<\/strong> Martin Heidegger korosti olemisemme tulkinnallista luonnetta. Hans-Georg Gadamer vei tätä ajattelua omassa hermeneuttisessa fenomenologiassaan eteenpäin.<\/p>\n\n\n\n

27)<\/strong> Esimerkiksi eksistentiaaliseksi fenomenologiksi luonnehdittu Emmanuel Levinas (Levinas 1998<\/span>) kirjoitti fenomenologisesta etiikasta, joka perustuu toisen ihmisen kohtaamiseen. Hänen mukaansa toisen ihmisen ylipääsemätön erilaisuus asettaa meille eettisen vaateen kunnioittaa hänen toiseuttansa. Tämä jo ennen tietoista ymmärrystämme toteutuva vaade konkretisoituu kasvokkain kohtaamisessa. Levinakselle subjektiviteetti on ensisijaisesti eettinen – vastuu toisillemme perustaa subjektiutemme. Sen sijaan hermeneuttista fenomenologiaa edustava Hannah Arendt (Arendt 2002<\/span>) kiinnostui erityisesti julkisen ja yksityisen elämän luonteesta. Hän pohtii ihmisten maailmasuhdetta toiminnan ja työn näkökulmasta. Hänen fenomenologiassaan esimerkiksi poliittinen toiminta on sellaista yhteistä puhetta ja sellaisia yhteisiä tekoja, jotka synnyttävät jotain omintakeista ja kulttuurisesti merkittävää. Taiteista hän pitää teatteria parhaana esimerkkinä poliittisesta toiminnasta, sillä sen sisältönä ovat juuri ihmisten väliset suhteet.<\/p>\n\n\n\n

28)<\/strong> Epistemologialla tarkoitetaan filosofista tieto-oppia, jossa pohditaan tiedon luonnetta, sen mahdollisuuksia ja rajoja.<\/p>\n\n\n\n

29)<\/strong> Perttula on tämän jälkeen jatkanut kokemuksen tutkimista ja ollut tärkeä toimija vuotuisia seminaareja järjestävässä kokemuksentutkimusverkostossa. Niiden perustalta on julkaistu jo kolme kokemuksen tutkimusta luotaavaa kirjaa (Perttula ja Latomaa 2008<\/span>; Latomaa ja Suorsa 2011<\/span>; Kivinen et al. 2012).<\/p>\n\n\n\n

30)<\/strong> Kinestesia tarkoittaa liikeaistimusta koskevaa tai liikkeen kokemukseen liittyvää. Fenomenologisessa yhteydessä sillä tarkoitetaan useimmiten subjektin tietoista kokemusta oman ruumiinsa asennosta tai sen liikkeistä (Parviainen 2006<\/span>, 27, 29).<\/p>\n\n\n\n

31)<\/strong> Tämä kuvaus käsittelee Tulkintoja aineen ytimestä -nimistä tanssia, ääntä, tekstiä ja videota yhdistävää esitystä, jonka olemme tehneet yhteistyössä äänisuunnittelija Antti Nykyrin ja videografi Riikka-Theresa Innasen kanssa. Ks. tarkemmin esim. Antti Nykyri & Leena Rouhiainen 2013: ”Making and Knowing Art from the Heart.” CARPA3 Proceedings: The Impact of Performance as Research<\/em>. nivel.teak.fi\/carpa\/<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

32)<\/strong> Kirjoittajan suomentama alkuperäinen lainaus on seuraavanlainen: “There is no pure point of view and there is no view from nowhere, there is only an embodied point of view” (Zahavi 2003<\/span>, 98).<\/p>\n\n\n\n

Lähteet<\/h2>\n\n\n\n

Julkaisemattomat lähteet<\/h3>\n\n\n\n

Kozel, Susan. 1994. As Vision Becomes Gesture<\/em>. Väitöskirja, Department of Philosophy, University of Essex.<\/p>\n\n\n\n

Kirjallisuus<\/h3>\n\n\n\n

Albright, Ann Cooper. 2011. “Situated Dancing: Notes from Three Decades in Contact with Phenomenology.” Dance Research Journal<\/em> 43:2, 7–18.<\/p>\n\n\n\n

Anttila, Eeva. 2003. A Dream Journey to the Unknown: Searching for Dialogue in Dance Education<\/em>. Acta Scenica 14. Helsinki: Theatre Academy.<\/p>\n\n\n\n

Anttila, Eeva. 2007. “Mind the Body: Unearthing the Affiliation between the Conscious Body and the Reflective Mind.” Teoksessa Leena Rouhiainen et al. (toim.) Ways of Knowing in Dance and Art<\/em>. Acta Scenica 19. Helsinki: Theatre Academy, 79–100.<\/p>\n\n\n\n

Arendt, Hannah. 2002. Vita Activa: Ihmisenä olemisen ehdot<\/em>. Suomentanut Riitta Oittinen ja työryhmä. Tampere: Vastapaino.<\/p>\n\n\n\n

Carr, David. 2003. “Transcendental and Empirical Subjectivity: The Self in the Transcendental Tradition.” Teoksessa Donn Welton (toim.) The New Husserl: A Critical Reader<\/em>. Bloomington: Indiana University Press, 181–198.<\/p>\n\n\n\n

Gallagher, Shaun & Zahavi, Dan. 2009. The Phenomenological Mind: An Introduction to Philosophy of Mind and Cognitive Science<\/em>. New York: Routledge.<\/p>\n\n\n\n

Gallagher, Shaun. 2012. Phenomenology. <\/em> Basingstoke: Palgrave McMillan.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Giorgi, Amedeo (toim.). 1985. Phenomenology and Psychological Research.<\/em> Pittsburgh: Duquesne University Press.<\/p>\n\n\n\n

Giorgi, Amedeo. 1992. “Description versus Interpretation: Competing Alternative Strategies for Qualitative Research.” Journal of Phenomenological Psychology<\/em> 23:2, 119–135.<\/p>\n\n\n\n

Giorgi, Amedeo. 1994. “A Phenomenological Perspective on Certain Qualitative Research Methods.” Journal of Phenomenological Psychology<\/em> 25:2, 190–220.<\/p>\n\n\n\n

Finlay, Linda. 2009. “Debating Phenomenological Methods.” Phenomenology & Practice<\/em> 3:1, 6–25.<\/p>\n\n\n\n

Finlay, Linda. 2011. Phenomenology for Therapists: Researching the Lived World.<\/em>
Malden: Wiley-Blackwell.<\/p>\n\n\n\n

Fraleigh, Sondra. 1987. Dance and the Lived Body: A Descriptive Aesthetics<\/em>. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press.<\/p>\n\n\n\n

Fraleigh, Sondra. 1999. “Witnessing the Frog Pond.” Teoksessa Sondra Fraleigh Horton & Penelope Hanstein (toim.) Researching Dance: Evolving Modes of Inquiry<\/em>. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press, 188–224.<\/p>\n\n\n\n

Fraleigh, Sondra. 2000. “Consciousness Matters.” Dance Research Journal<\/em> 32:1, 54–62.<\/p>\n\n\n\n

Franko, Mark. 2011. “Editor’s Note: What Is Dead and What Is Alive in Dance Phenomenology?” Dance Research Journal<\/em> 43:2, 1–4.<\/p>\n\n\n\n

Heimonen, Kirsi. 2009. Sukellus liikkeeseen – liikeimprovisaatio tanssin ja kirjoittamisen lähteinä<\/em>. Acta Scenica 24. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.<\/p>\n\n\n\n

Heinämaa, Sara. 1996. Ele, tyyli ja sukupuoli: Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle<\/em>. Helsinki: Gaudeamus.<\/p>\n\n\n\n

Heinämaa, Sara. 2000. Ihmetys ja rakkaus: esseitä ruumiin ja sukupuolen fenomenologiasta.<\/em> Helsinki: Nemo.<\/p>\n\n\n\n

Hoppu, Petri. 2013. “Other Flesh: Embodiment in Couple and Group Dance.” Nordic Journal of Dance – Practice, Education and Research <\/em>4:1, 32–45.<\/p>\n\n\n\n

Klemola, Timo. 1990. Liikunta tienä kohti varsinaista itseä: Liikunnan projektien fenomenologinen tarkastelu.<\/em> Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta 12. Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Klemola, Timo. 1998.Ruumis liikkuu – liikkuuko henki? Liikunnan projektien fenomenologinen tarkastelu. <\/em>Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta 66. Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Klemola, Timo. 2004. Taidon filosofia – Filosofin taito<\/em>. Tampere: Tampere University Press.<\/p>\n\n\n\n

Koski, Tapio. 1991. Liikunta ja kehollisuus perenniaalisessa filosofiassa: Fenomenologinen tutkimus liikunnan merkityksestä ihmisen kokonaistumisessa.<\/em> Fenomenologisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta 17. Tampere: Tampereen yliopistopaino.<\/p>\n\n\n\n

Koski, Tapio. 2000. Liikunta elämäntapana ja henkisen kasvun välineenä: Filosofinen tutkimus liikunnan merkityksestä, esimerkkeinä jooga ja zen-budo<\/em>. Tampere: Tampere University Press.<\/p>\n\n\n\n

Kozel, Susan. 2007. Closer: Performance, Technologies, Phenomenology.<\/em> Lontoo: Leonardo books, MIT Press.<\/p>\n\n\n\n

Kvale, Steinar. 1983. “The Qualitative Research Interview: A Phenomenological and Hermeneutical Mode of Understanding.” Journal of Phenomenological Psychology<\/em> 14:2, 171–196.<\/p>\n\n\n\n

Latomaa, Timo & Suorsa Teemu (toim.). 2011. Kokemuksen tutkimus II: Ymmärtävän psykologian syntyhistoriaa ja kehityslinjoja<\/em>. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.<\/p>\n\n\n\n

Lehtovaara, Maija. 1994. Subjektiivinen maailmankuva kasvatustieteellisen tutkimuksen kohteena<\/em>. Tampere: Tampereen yliopiston jäljennepalvelu.<\/p>\n\n\n\n

Levinas, Emmanuelle. 1998. Otherwise the Being: Or Beyond Essence<\/em>. Kääntänyt Alphonso Lingis. Pittsburgh: Duquesne University Press.<\/p>\n\n\n\n

Löytönen, Teija. 2004. Keskusteluja tanssi-instituutioiden arjesta.<\/em> Acta Scenica 16. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.<\/p>\n\n\n\n

McFee, Graham. 1994a. The Concept of Dance Education<\/em>. New York: Routledge.<\/p>\n\n\n\n

McFee, Graham. 1994b. Understanding Dance<\/em>. New York: Routledge (1992).<\/p>\n\n\n\n

McFee, Graham. (toim.). 1999. Dance, Education and Philosophy<\/em>. Wien: Meyer & Meyer Sport.<\/p>\n\n\n\n

Merleau-Ponty, Maurice. 1995a. Phenomenology of Perception.<\/em> Kääntänyt Collin Smith. Lontoo: Routledge (1962, ranskaksi 1945).<\/p>\n\n\n\n

Merleau-Ponty, Maurice. 1995b. Signs.<\/em> Kääntänyt Richard C. McClearly. Evanston: Northwestern University Press (1964, ranskaksi 1960).<\/p>\n\n\n\n

Monni, Kirsi. 2004. Olemisen poeettinen like: tanssin uuden paradigman taidefilosofisia tulkintoja Martin Heideggerin ajattelun valossa ja taiteellinen työ vuosilta 1996–1999.<\/em> Acta Scenica 15. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.<\/p>\n\n\n\n

Moran, Dermot. 2000. Introduction to Phenomenology<\/em>. New York: Routledge.<\/p>\n\n\n\n

Pakes, Anna. 2011. “Phenomenology and Dance: Husserlian Meditations.” Dance Research Journal<\/em> 43:2, 33–49.<\/p>\n\n\n\n

Parviainen, Jaana. 1994. Tanssi ihmisen eksistenssissä.<\/em> Tampere: Tampereen yliopiston jäljennepalvelu.<\/p>\n\n\n\n

Parviainen, Jaana. 1998. Bodies Moving and Moved: A Phenomenological Analysis of the Dancing Subject and the Cognitive and Ethical Values of Dance Art.<\/em> Tampere: Tampere University Press.<\/p>\n\n\n\n

Parviainen, Jaana. 1999. “Fenomenologinen tanssianalyysi.” Teoksessa Päivi Pakkanen et al. (toim.) Askelmerkkejä tanssin historiasta, ruumiista ja sukupuolesta<\/em>. Tanssintutkimuksen vuosikirja 3. Helsinki: Taiteen keskustoimikunta, 80–97.<\/p>\n\n\n\n

Parviainen, Jaana. 2002. “Bodily Knowledge: Epistemological Reflections on Dance.” Dance Research Journal<\/em> 34:1, 11–23.<\/p>\n\n\n\n

Parviainen, Jaana. 2006. Meduusan liike: Mobiiliajan tiedonmuodostuksen filosofiaa<\/em>. Helsinki: Gaudeamus.<\/p>\n\n\n\n

Pasanen-Willberg, Riitta. 2001. Vanhenevan tanssijan problematiikasta dialogisuuteen – koreografin näkökulma. <\/em>Acta Scenica 6. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.<\/p>\n\n\n\n

Puhakainen, Jyri. 1995. Kohti ihmisen valmentamista: Holistinen ihmiskäsitys ja heuristiikka urheiluvalmennuksen kannalta<\/em>. Tampere. Tampereen yliopiston jäljennepalvelu.<\/p>\n\n\n\n

Perttula, Juha. 1995. Kokemus psykologisena tutkimuskohteena: Johdatus fenomenologiseen psykologiaan<\/em>. Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Perttula, Juha. 1998. The Experienced Life-Fabrics of Young Men.<\/em> Jyväskylä & Lievestuore: Jyväskylä University Printing House.<\/p>\n\n\n\n

Perttula, Juha. 2012. “Mikä tekee kokemuksen tutkimuksesta fenomenologista? – fenomenologisen ajatteluni kehityspolkuja.” Teoksessa Liisa Kiviniemi et al. (toim.) Kokemuksen tutkimus III: Teoria, käytäntö, tutkija<\/em>. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 319–336.<\/p>\n\n\n\n

Perttula, Juha & Latomaa Timo (toim.). 2008. Kokemuksen tutkimus: Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. <\/em>Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.<\/p>\n\n\n\n

Rauhala, Lauri. 1993. Ekistentiaalinen fenomenologia hermeneuttisen tieteen filosofian menetelmänä: Maailmankuvan kokonaisrakenteen erittelyä ihmistä koskevien tieteiden kysymyksissä. <\/em>Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Rauhala, Lauri. 1995. Tajunnan itsepuolustus<\/em>. Helsinki: Yliopistopaino.<\/p>\n\n\n\n

Redfern, Betty. 1988. Dance, Art and Aesthetics.<\/em> Lontoo: Dance Books.<\/p>\n\n\n\n

Rouhiainen, Leena. 2003. Living Transformative Lives: Finnish Freelancer’s Brought into Dialogue with Merleau-Ponty’s Phenomenology<\/em>. Acta Scenica 13. Helsinki: Theatre Academy.<\/p>\n\n\n\n

Rouhiainen, Leena. 2011. “Fenomenologinen näkemys oppimisesta taiteen kontekstissa.” Teoksessa Eeva Anttila(toim.). Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä<\/em>. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 40. Helsinki: Teatterikorkeakoulu, 75–94.<\/p>\n\n\n\n

Satulehto, Markku. 1992. Elämismaailma tieteiden perustana: Edmund Husserlin tieteen filosofia<\/em>. Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Sepp, Hans Rainer & Embree, Lester. (toim.). 2010. Handbook of Phenomenological Aesthetics. <\/em>New York: Springer.<\/p>\n\n\n\n

Sheets-Johnstone, Maxine. 1979. The Phenomenology of Dance<\/em>. Lontoo: Dance Books.<\/p>\n\n\n\n

Sheets-Johnstone, Maxine. 1981. “Thinking in Movement.” Journal of Aesthetics and Art Criticism<\/em> 39:4, 399–407.<\/p>\n\n\n\n

Sheets-Johnstone, Maxine. (toim.). 1984. Illuminating dance: Philosophical Explorations.<\/em> Lewisburg: Bucknell University Press.<\/p>\n\n\n\n

Sheets-Johnstone, Maxine. 1999. The Primacy of Movement. <\/em>Advances in Consciousness Research.<\/em> Philadelphia: John Benjamin Publishing Company.<\/p>\n\n\n\n

Siljamäki, Mariana. 2013. “Kulttuurinen kiinnostus heräsi tanssiharrastukseni myötä.” Flamenco, itämainen tanssi ja länsiafrikkalaiset tanssit tanssinopettajien ja -harrastajien kokemana<\/em>. Studies in Sport, Physical Education and Health 199. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.<\/p>\n\n\n\n

Smith, Nancy S. & Nelson, Lisa. (toim.). 1997. Contact Quarterly’s Contact Improvisation Sourcebook: Collected Writings and Graphics from Contact Quarterly Dance Journal, 1975–1992<\/em>. Northampton: Contact Editions.<\/p>\n\n\n\n

Sparshott, Francis. 1983. “Why Philosophy Neglects the Dance?” Teoksessa Roger Copeland & Marshall Cohen (toim.)What is Dance? Readings in Theory and Criticism<\/em>. Oxford: Oxford University Press, 94–102.<\/p>\n\n\n\n

Sparshott, Francis. 1988. Off the Ground: First Steps to a Philosophical Consideration of Dance<\/em>. Guilford: Princeton University Press.<\/p>\n\n\n\n

Sparshott, Francis. 1995. A Measured Pace: Towards a Philosophical Understanding of the Arts of Dance.<\/em> Toronto: University of Toronto Press.<\/p>\n\n\n\n

Spiegelberg, Herbert. 1982. The Phenomenological Movement: A Historical Introduction<\/em>. Haag: Nijhoff (1960).<\/p>\n\n\n\n

Thompson, Evans. 2010. Mind in Life: Biology, Phenomenology and the Sciences of Mind<\/em>. Cambridge: Harvard University Press.<\/p>\n\n\n\n

Vagle, Mark. 2014. Crafting Phenomenological Research.<\/em> Walnut Creek: Left Coast Press.<\/p>\n\n\n\n

Varto, Juha. 1994. Kohti elämismaailman ja ihmisen laadullista tutkimista.<\/em> Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Varto, Juha. 1996. Lihan viisaus: Kirjoituksia halusta, katseesta ja puheesta. <\/em>Tampere: Tampereen yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Wertz, Frederick. 2011. “A Phenomenological Psychological Approach to Trauma and Resilience.” Teoksessa Frederick J. Wertz et al. (toim.) Five Ways of Doing Qualitative Analysis: Phenomenological Psychology, Grounded Theory, Discourse Analysis, Narrative Research and Intuitive Inquiry<\/em>. Lontoo: Guildford Press, 124–164.<\/p>\n\n\n\n

Värri, Veli-Matti. 1997. Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään. Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta<\/em>. Tampere: Tampere University Press.<\/p>\n\n\n\n

Välipakka, Inka. 2003. Tanssien sanat: representoiva koreografia, eletty keho ja naistanssi.<\/em> Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 34. Joensuu: Joensuun yliopisto.<\/p>\n\n\n\n

Østern, Tone Pernille. 2009. Meaning-making in the Dance Laboratory: Exploring Dance Improvisation with Differently Bodied Dancers.<\/em> Acta Scenica 23. Helsinki: Theatre Academy.<\/p>\n\n\n\n

Zahavi, Dan. 2003. Husserl’s Phenomenology<\/em>. Stanford: Stanford University Press.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

\u201dFenomenologinen tanssintutkimus: tanssin harjoittajan n\u00e4k\u00f6kulman luotaamista\u201d esittelee monipolvisen fenomenologisen tutkimusmaaston juonteita tarjotakseen tutkimusotteeseen tutustuvalle kuvaa […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[12],"tags":[],"class_list":["post-34","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-nivel03"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/34","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=34"}],"version-history":[{"count":15,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/34\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1275,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/34\/revisions\/1275"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=34"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=34"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nivel.teak.fi\/tanssiva-tutkimus\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=34"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}