Esimerkiksi eksistentiaaliseksi fenomenologiksi luonnehdittu Emmanuel Levinas (1998) kirjoitti fenomenologisesta etiikasta, joka perustuu toisen ihmisen kohtaamiseen. Hänen mukaansa toisen ihmisen ylipääsemätön erilaisuus asettaa meille eettisen vaateen kunnioittaa hänen toiseuttansa. Tämä jo ennen tietoista ymmärrystämme toteutuva vaade konkretisoituu kasvokkain kohtaamisessa. Levinakselle subjektiviteetti on ensisijaisesti eettinen – vastuu toisillemme perustaa subjektiutemme. Sen sijaan hermeneuttista fenomenologiaa edustava Hannah Arendt (2002) kiinnostui erityisesti julkisen ja yksityisen elämän luonteesta. Hän pohtii ihmisten maailmasuhdetta toiminnan ja työn näkökulmasta. Hänen fenomenologiassaan esimerkiksi poliittinen toiminta on sellaista yhteistä puhetta ja sellaisia yhteisiä tekoja, jotka synnyttävät jotain omintakeista ja kulttuurisesti merkittävää. Taiteista hän pitää teatteria parhaana esimerkkinä poliittisesta toiminnasta, sillä sen sisältönä ovat juuri ihmisten väliset suhteet.