Tässä tekstissä pohdimme kokemuksiamme tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksen opinnoista, opintojen jälkeisestä työelämästä, opettajan työstä ja tulevaisuudesta. Samalla puramme muitakin aiheen innoittamia ajatuksia. Syksyllä 2015 kokoonnuimme säännöllisesti kahvikupposten ja sähköpostien äärelle. Keskusteluiden pohjalta muokkasimme muutamia kysymysrunkoja, joiden varassa dialogimme eteni vapaan tajunnanvirran ja strukturoitujen kysymysten välimaastossa. Kysymykset ja pohdinnat on selkeyden vuoksi eritelty alla. Vastauksissa toistuvat osittain samat asiat.
Olemme molemmat valmistuneet Turun ammattikorkeakoulun esittävän taiteen linjalta tanssinopettajiksi vuonna 2000. Aloitimme opinnot Teatterikorkeakoulun (TeaK) tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella vuonna 2000 ja 2002. Lisäksi olemme työskennelleet samassa työpaikassa yhdessä noin kymmenen vuotta. Opetuskokemusta meille on kertynyt jo reilut kaksi vuosikymmentä lähinnä taiteen perusopetuksen parista, mutta myös vapaan sivistystyön sekä lukion puolelta. Tällä hetkellä työskentelemme Länsi-Uudenmaan tanssiopistossa Hurja Piruetissa. Katja toimii rehtorina ja opettajana ja Ulla opettamisen lisäksi myös opinto-ohjaajana.
1. Mitä tanssipedagogiikan koulutus on sinulle merkinnyt? Mitä odotuksia sinulla oli opintojen alussa ja millaista opiskeluaika oli?
Katja:
Aloittaessani opinnot olin juuri valmistunut ammattikorkeakoulusta ja ehtinyt olla puolipäiväisenä opettajana kahdeksan vuotta. Jonkin verran oli ehtinyt herätä kysymyksiä teoriasta ja käytännöstä, ja opintoihin kohdistuneet odotukset keskittyivät erityisesti omaan ammatilliseen pohdintaan työnkuvasta, roolistani opettajana ja toisaalta taiteentekijänä. Kuka minä olen opettajana, millainen on hyvä opettaja ja mitä oikeastaan opetan? Opintojen aikana pohdimme näitä kysymyksiä monelta eri kantilta, ja teoreettinen lähestymistapa auttoi selkiyttämään omia ajatuksiani opettamisesta ja taidekasvatuksesta.
Erilaisiin ihmis- ja oppimiskäsityksiin ja maailmankuviin tutustuminen auttoi hahmottamaan tulokulmia aiheeseen. Ammatillisen identiteetin muovaantumiselle saimme hyviä eväitä. Opettajan ammatillinen identiteetti rakentuu Olsenin (2016) ja Blombergin (2008) mukaan opettajan omista näkökulmista, opettajan koulutuksesta sekä työkokemuksesta. Ammatillinen identiteetti rakentuu jatkuvasti. Opintojen tärkein anti oli juuri näiden työkalujen löytäminen sen kehittämiseen reflektoinnin ja yhteisten projektien avulla. Prosessoimme ja reflektoimme ja sitä kautta rakensimme myös omaa kehotietoista tapaa ymmärtää omaa tapaamme toimia, liikkua ja ajatella. Erityisen tärkeitä olivat yhteiset keskustelut eri-ikäisten ja erilaisia työkokemuksia omaavien opiskelijakollegoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Opinnot haastoivat kyseenalaistamaan omia näkemyksiä ja pohtimaan ennen kaikkea mielen ja kehon yhteyttä esimerkiksi erilaisten tekniikoiden avulla.
Opintojen jälkeen tuli hetkittäinen reflektioähky. Menetelmä oli kuitenkin iskostunut syvälle, ja olen hyödyntänyt työpäiväkirjamenetelmää ja muitakin reflektoinnin tapoja myöhemmin työelämän eri yhteyksissä. Viimeksi haastoin laajan oppimäärän päättötöitä valmistelevat oppilaat pohtimaan koko 8–13 vuoden tanssitaivaltaan taiteen perusopetuksen parissa. Mitä he ovat oppineet matkan varrella ja mitkä asiat ovat jääneet mieleen? Lopputuloksena syntyi upeita prosessikuvauksia ja mieleen jääneitä teoksia, rooleja, mainintoja ystävistä ja kokemuksista matkan varrelta ja muistoja jättimäisinä seinäjulisteina ja kuvakirjoina.
Opintojen monitasoisuus näkyi myös siinä, että suuntauduin lähes 13 vuoden ajaksi henkilöstöhallinnon asiantuntijatehtäviin aivan muualle kuin taideoppilaitoksen pariin. Yritysten henkilöstöasioiden parissa korostuivat samankaltaiset asiat kuin opetustyössä. Sosiaaliset taidot korostuivat, ja ihmistuntemus ja hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky johtaa ryhmää painottuivat.
Ulla:
Aloitin opiskelun Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella muutama vuosi sen jälkeen, kun olin valmistunut tanssinopettajaksi Turun ammattikorkeakoulusta. Opinnoissamme meillä oli ollut paljon fyysistä opiskelua ja tanssitekniikkatunteja eri näkökulmista. Itse koin, että oman opettajuuden syventäminen jäi AMK-opinnoissa kuitenkin vähemmälle. Hakeutuessani opiskelemaan tanssi-ja teatteripedagogiikan laitokselle odotinkin, että oppisin syventämään omaa tanssinopettajuutta ja selkeyttämään omaa ammattikuvaani. Opettaminen oli ollut pääasiallinen mielenkiinnon kohteeni jo hakeutuessani ammattiopintoihin tanssin alalle. Toivoin oppivani koulussa rakentavia tapoja olla hyvä opettaja erilaisten oppijoiden kanssa. Olin kiinnostunut oppimaan pedagogiikkaa, koska sitä ei aiemmissa opinnoissani ollut kovin kattavasti ollut. Halusin saada tietoa siitä, mitkä kaikki asiat oppimiseen vaikuttavat ja toisaalta mitkä asiat sitä voivat myös hidastaa tai vaikeuttaa. Toivoin saavani koulutuksesta esimerkiksi sellaisia työkaluja, joilla voisi rakentaa sellaisia toimintatapoja, jotka tukevat oppilaan omaa oppimista. Opiskeluaika oli mielestäni aika vapaata. Opintojen kulkuun sai itse hyvin paljon vaikuttaa, mikä oli mielestäni hyvä asia. Toisaalta opinnot olivat selkeästi strukturoituja, mikä helpotti omaa ajankäytön ja opintojen etenemisen suunnittelua.
Koin, että opiskeluaikoina aikaa käytettiin paljon asioiden pohdiskeluun. Voisi sanoa, että asioihin suhtauduttiin välillä jopa filosofisella otteella. Välillä pohdintojen aiheet (joillain luennoilla) karkasivat mielestäni aika kauaskin taideopettajan työstä. Mutta toisaalta pohdiskelut loivat hyvää pohjaa itsetutkiskelulle, joka ammattikuvan rakentamisessa on tärkeää. Toisaalta osa luennoista oli todella käytännönläheisiä ja mielenkiintoisia, kuten erityispedagogiikan luennot. Oli myös mielenkiintoista, kun opintoryhmissä oli eri-ikäisiä opiskelijoita, joilla oli jo erilaisia taustoja esimerkiksi työelämässä takana. Silloin syntyi keskustelua käytännönläheisistä asioista eikä puhe jäänyt pelkästään teoreettiseksi pohdinnaksi.
Opetusaikana käsitys omasta itsestä opettajana selkeytyi, ja käsitykseen sai opiskeluaikana lisää syvyyttä ja vivahteita sekä myös teoreettista pohjaa. Oli mielenkiintoista ja hyödyllistä tutustua esimerkiksi erilaisiin ihmiskäsityksiin ja pedagogisiin suuntauksiin. Opiskelujen aikana oppi myös tarkemmin nimeämään omia käsityksiään ja suhteuttamaan niitä jo olemassa oleviin teorioihin.
Käsitys omasta itsestä opettajana selkeytyi koulutuksen aikana. Voisi kuvailla, että opintojen aikana rakentui eräänlainen pedagoginen selkäranka, jonka varassa on voinut opetustyössä seisoa. Selkeytyneestä pedagogisesta näkemyksestä on ollut myös hyötyä keskusteluissa kollegoiden, oppilaiden ja myös oppilaiden vanhempien kanssa. Koulutus on vaikuttanut omaan opettajuuteen samalla vahvistavasti, mutta myös vapauttavasti. Koin, että opiskeluilmapiiri tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella oli kannustava.
2 Koulutuksen ja käytännön työelämän suhde?
Katja:
Siirtyminen opintojen aikaisesta tiivistä ja tutkivasta kulttuurista opetuksen yksinäiseen arkeen voi olla suuri muutos tuoreelle valmistuneelle. Arki saattaa olla myös kovin sirpaleista. Työt voivat olla satunnaisia ja useassa paikassa. Tanssikasvatustyössä kohtaa erilaisia oppijoita, ryhmäkoot voivat olla suuria, opetuksen järjestäjällä tai oppilaiden vanhemmillakin voi olla opettajaan ja tuloksiin kohdistuvia odotuksia. Tanssioppilaatkaan eivät elä enää yhden kulttuurin piirissä. Opettajilta kaivataan moni- ja interkulttuurista osaamista yhä enemmän. Paavolan ja Talibin (2010, 358) mielestä
interkulttuuristen valmiuksien voidaan ajatella olevan opettajuuteen olennaisesti liittyvä osa-alue, joten niiden kehittäminen on edellytys monimuotoistuneessa koulussa toimimiselle… Tärkeä lähtökohta interkulttuurisen kompetenssin kehittämisessä on ymmärrys siitä, että tieto on kulttuurisidonnaista ja että on olemassa ikään kuin useamman totuuden maailma.
Taideopettajina meillä on siis suuret mahdollisuudet, mutta myös vastuu toimia monimuotoisessa maailmassa ja huomioida nämä seikat käytännön opetustyössä. Tämä saattaa osaltaan aiheuttaa myös painetta omassa, itsenäisessä ja sirpaleisessa opettajan arjessa. Tietoisuutta voisi lisätä jo opintojen aikana. Ruokonen ja Ruismäki (2010, 289–290) toteavat opettajankoulutuksen haasteena tulevaisuudessa juuri tämän monimuotoisuuden huomioimisen. Moniulotteiseksi taideopettajan arjen tekee myös tässä hetkessä korostuva jatkuva liikkuvan kuvan ja äänen ja lukemattomien sovellusten tulva. Miten näitä voisi hyödyntää omassa työarjessaan ja pitäisikö?
Käytännön työn ja opiskeluajan problematiikasta olen joskus keskustellut muutaman luokanopettajaksi valmistuneen tuttavan kanssa, esimerkkinä työelämän sirpaleisuus. Tämä on ehkä tanssinopettajien kohdalla yleisempää. Toinen keskustelua herättänyt aihe oli opetussuunnitelmien käyttö eri oppilaitoksissa tai oppiaineissa. Monissa kouluissa toteutetaan opetussuunnitelmia eri tavoin. Opetustöiden kerääminen eri tahoilta voi olla työlästä, mutta toisaalta vapauttavaa. Opettajan tulee olla selvillä eri koulujen tavoitteista ja toisaalta myös toimintakulttuureista. Tuntiopettaja on yhtä lailla esimerkki oppilailleen, ja häneltä odotetaan palautetta, kritiikkiä ja ohjausta moneen suuntaan. Pitää osata neuvotella, toimia hienovaraisesti ja oikeudenmukaisesti, esimerkiksi huomioida alueen terveydenhoitoketju vaikkapa apua tarvitsevien nuorten tapauksissa. Pienellä paikkakunnalla opettajalla voi olla suurikin merkitys.
Opettajalla tulisi olla hyvät sosiaaliset tiedot ja taidot sekä halua työskennellä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Opettajan tulisi olla innostava, johtamiskykyinen ja oma-aloitteinen. Taidealalla opettajan olisi hyvä taitaa myös yritystoiminnan alkeet. Toiveita, odotuksia ja tavoitteita on runsaasti. Työkokemuksen karttuessa aloittelevan opettajan taidotkin kasvavat, mutta pohdimme Ullan kanssa erityisesti tätä yrittäjyyden näkökulmaa taideopettajan arjessa. Voisiko se kaventaa koulutuksen ja työelämän välistä kuilua?
Opinnoissa olisi tärkeää suunnata myös tulevaan työkenttään. Millaisissa tehtävissä voimme toimia? Kuten oma kokemukseni osoittaa, tehtävät voivat olla hyvinkin monimuotoisia. Suomessa on edelleen hyvin hajanainen joukko tanssinopettajia palkkaavia tahoja. Koulut ovat pitkälti yksityisiä oy-muotoisia, yhdistyspohjaisia, järjestöjä tai kunnallisia oppilaitoksia. Valtionosuutta saa vain 9 % taiteen perusopetusta tarjoavista tanssioppilaitoksista. Matalapalkkaisuus ja pätkätyöllisyys ovat arkea. Nämä olisi hyvä tiedostaa jo koulutusvaiheessa ja aktiivisesti pohtia asiaa vaikkapa luovan yrittäjyyden näkökulmasta. Luovalla yrittäjyydellä viittaan luovien alojen (eri taidealojen) yrittäjiin, mutta toisaalta myös yrittäjyyteen yhdistettynä taiteeseen, teknologiaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin. Luova talous rakentuu luovan osaamisen ja kulttuurin hyödyntämisestä sekä tekijänoikeuksiin perustuvasta kaupasta. Luovilla aloilla erilaiset palvelut, osaaminen ja tuotteet tuottavat usein jotain lisäarvoa yhteistyöverkostolle ja ympäröivälle yhteiskunnalle. Luovalla taloudella tarkoitetaan yhteiskunnan ja talousrakenteen muutosta, jossa aineeton pääoma on merkittävä tuotannontekijä. (Luova talous 2015.)
Tanssinopettajan tulisi osata myös paketoida ja markkinoida osaamistaan. Työelämän uudet muodot ja luovan kentän yritystoiminta sekä uudenlaiset tuotekehitys- ja rahoitusmallit voivat olla tärkeässä asemassa myös tanssinopettajan arjessa.
Tästä lähtökohdasta käsin pätkätyöllisyys ja töiden kausiluontoisuus eivät välttämättä ole huono asia. Halutessaan opiskelijat voisivat valita kursseja, joissa näitä aiheita käsiteltäisiin. Samoin johtamisen ja talouden hallinnan aakkosista voisi monelle olla hyötyä. Vapaavalintaisen kurssien ja yliopistojen yhteisten kurssien tarjonta voisi olla mahdollisuus laaja-alaisempaan opintopohjaan.
Ulla:
Tanssinopettajan työn monimuotoisuus, muuntuvuus ja pirstaleisuus voivat olla osittain yllätyskin työelämään siirryttäessä. Käytännön työelämä on usein pätkätyöläisyyttä kausi kerrallaan, ja työelämässä tarvitaan mielestäni paljon oma-aloitteisuutta, muuntautumiskykyä ja työyhteisön tarpeisiin mukautumista. Omaa osaamista olisi hyvä myös osata tuoda esille työelämän markkinoilla. Omia taitoja olisi tärkeä myös päivittää jatkuvasti työelämän tarpeita vastaaviksi. Mielestäni tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella koulutuksen sisältö oli laaja, ja väliin tuntui, että osa teoreettisesta puolesta (luennot) jäi aika kauas siitä, mitä tanssinopettajan työ käytännössä on. Opiskelu voisi mielestäni olla enemmänkin käytännönläheistä, vaikkapa siten, että käytännön työn havainnointia ja analysointia olisi enemmän.
Opiskelijoilla voisi mielestäni olla enemmänkin mahdollisuuksia vaikuttaa opintojen sisältöihin valitsemalla laajemmin vapaavalintaisia opintoja. Tämä tukisi opiskelijan omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden syventämistä ja selkeyttämistä jo opiskeluaikoina. Valinnoilla voisi sisällyttää opintoihin myös sellaisia osa-alueita, jotka mielestäni liittyvät kiinteästi tanssinopettajan työelämässä pärjäämisen taitoihin mutta joita en ainakaan omana opiskeluaikanani muista olleen mahdollista opiskella. Tällaisia aineita voisivat olla esim. markkinointi, viestintä, tuottajuus ja yrittäjyys.
Tanssinopettajan työn haasteista ja työelämään siirtymisestä olisi hyvä puhua rehellisesti jo koulun aikoina. Monella valmistuneella ja valmistuvalla on edessään pätkätöitä matalapalkkaisella alalla. Jatkokoulutusmahdollisuuksista iän karttuessa voisi keskustella myös jo opiskeluaikana (ikääntyvä keho vs. työn fyysiset erityishaasteet). Opiskelijat voisivat näin jo opiskeluaikana pohdiskella omaa kestävää urapolkuaan.
Koulutuksen ajalta mieleeni ovat jääneet erilaiset pedagogiset kokeilut, joita koulussa tehtiin. Pedalaboratoriossa oppilaat pitivät hyvinkin kokeellisia tanssitunteja toisilleen. Kokeilut rohkaisivat muistamaan, että asioita voi tarkkailla ja toteuttaa todella erilaisista näkökulmista. Näkökulman valinnalla voi halutessaan ohjata opetuksen toteutusta, sisältöä ja fokusta voimakkaastikin.
Koulutuksen aikana opin myös tarkkailemaan ja havaitsemaan oppitunnilla läsnä olevia erilaisia tasoja herkemmin. Tällaisia tasoja ovat tanssitunnin sosiaaliset kuviot ja erilaisten oppijoiden henkilökohtaiset toiveet, tarpeet ja haasteet. Tanssinopettajan työssä olen käytännössä kuitenkin huomannut, että näiden asioiden huomioiminen on arjen tohinassa ja kiireessä usein haastavaa. Ryhmät ovat usein isoja ja vaihdot ryhmien välillä nopeita.
Työharjoittelujaksot opiskelun aikana olivat kivoja, oli antoisaa tehdä pareittain töitä. Tällöin opettajuuden laajempi näkemys tuli konkreettisesti heti esille. Myös keskustelut omien työharjoittelujen observoijien kanssa olivat antoisia ja mielenkiintoisia, koska oma opettajuus sai tällöin uutta perspektiiviä ja itse sai ajattelemisen aihetta omaan opettajuuteen uudesta näkövinkkelistä. Tiivis yhteistyö teatteripedagogiikan opiskelijoiden kanssa oli hedelmällistä ja mahdollisti työskentelyn ja verkostoitumisen eri alojen osaajien kanssa.
3) Mitä tanssipedagogiikan koulutus on merkinnyt tanssin alalle tai tanssinopetuksen alalle?
Katja:
Pedagoginen koulutus on merkinnyt tanssipedagogiikan kehittymistä. Tanssinopettajan työ ehkä perinteisessä mielessä on ollut liikkeiden opettamista. Tästä näkökulmasta starttasin myös omat opintoni. Aktiivista keskustelua kävimme runsaasti opettajankuvasta. Mitä oikeastaan opetamme? Sivuseikkana opintojen aikana oli itse asiassa opetettava aine tai askeleet, keskeistä oli kehotietoisuuden kasvattaminen ja oman ammatillisen kuvan rakentaminen.
Tanssi taidemuotona edellyttää vahvasti oman alan tuntemusta: substanssiosaamista eli omaa kehollista kokemusta lajista. Tanssi opetusmuotona edellyttää näiden lisäksi myös halua opettaa. Pedagogisen osaamisen lisäksi opettajan ammattikuvaan liittyy vahvasti Helakorven (2010) mukaan myös kehittämis- ja yhteistyöosaaminen eli oman osaamisen kehittäminen, oman alan ja työelämän kehittäminen. Lisäksi opettajan työyhteisöosaaminen, kuten talous- ja hallinto-osaaminen, tiimityö- ja verkosto- osaaminen ovat opettajan asiantuntijuuden keskeisiä osaamisalueita. Pedagogiikan opinnoissa keskityimme omaan ammatilliseen kehittämiseen, mutta muita osa-alueita emme niin paljoa sivunneet.
Mielestäni tanssinopetus Suomessa on kehittynyt valtavasti koulutuksen ja tutkimuksen myötä. Tanssinopettajia koulutetaan ammattikorkeakouluissa Oulussa, Turussa ja Kuopiossa ja yliopistotasolla Helsingissä. Tanssijaksi voi valmistua keskiasteella ja yliopistossa. Tanssin pedagogisia opintoja voi opiskella myös avoimessa yliopistossa. Alan tutkimus on myös lisääntynyt.
Myös tanssin harrastus on kasvattanut suosiotaan. Suomen tanssioppilaitosten liiton keräämän aineiston mukaan Suomessa tanssii yli 30 000 tanssin harrastajaa. Taiteen perusopetusta saa yli 126 000 lasta ja nuorta, joista 24 % tanssin parissa. (Tanssi Talousarvioon 2015.)
Yhä useampi opettaja työskentelee taiteen perusopetusta antavassa oppilaitoksessa. Tärkeäksi työkaluksi ja opettajan työn yhdeksi tavoitteeksi on noussut myös opetussuunnitelman tuntemus ja opetussuunnitelmassa olevien tavoitteiden toteuttaminen, toisaalta myös opetussuunnitelmien kehittäminen yhtä lailla kuin oppilaitoksen arvioiminen ja entistä enemmän myös projektien johtaminen. Tanssinopettajan työssä voi toimia niin oppilaan opintojen ohjaajan tehtävissä tai tanssikoulun erityisryhmien vastuullisena tekijänä kuin puvustajana, koreografina tai tuottajanakin.
Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös tanssinopettajan työhön. Helakorven (2010) mukaan yhteiskunnallisilla muutoksilla on globaalit yhteytensä, joista käytetään usein nimitystä megatrendit (esim. verkostoituva maailmantalous, hajautetut ja oppivat organisaatiot, asiakaslähtöisyys). Puhutaan myös luovasta yrittäjyydestä ammattiopettajien kohdalla. Miten opinnot voisivat huomioida entistä enemmän näitä yhteiskunnan muutoksia?
Ulla:
Kentällä on koulutuksen ansiosta enemmän korkeasti koulutettuja ja ammattitaitoisia tanssinopettajia. Kentällä on myös aktiivisuutta, osaamista ja halua puhua tanssin puolesta ja kehittää tanssinopetusalaa eteenpäin. Uskoisin myös tanssija teatteripedagogiikan laitoksen omalta osaltaan vaikuttaneen tähän. Itse koen, että mahdollisuus kouluttautua tanssinopettajana ylemmälle korkeakouluasteelle saakka vaikuttaa positiivisesti myös ammatilliseen itsearvostukseen.
Katja ja Ulla
Kokoonnuimme kokemuskahveille syksyn aikana useaan otteeseen. Muistojen, ajatusten ja kokemusten vaihto tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella vietettyjen vuosien jälkeen oli voimauttavaa ja innostavaa. Työskentelyprosessi toimi selkeänä runkona noin kerran kuussa tapahtuneille kokoontumisille, joista tuli mielenkiintoisia taiteellis-pedagogisia keskustelutuokioita.
Kysymysten pohdinta nostatti esiin muistoja omasta historiasta, opiskeluvuosien varrelta. Kokemuksemme opiskeluajoilta tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella olivat osittain yhteneväisiä, mutta huomasimme niiden olevan osittain myös hyvin eroavaisia. Eroavaisuudet johtuivat toki kokemuksien subjektiivisuudesta, mutta myös siitä, että opiskelimme peräkkäisillä vuosikursseilla, jolloin meillä oli eri opiskelukaverit ja koulun aikana tehdyt produktiot ja myös osa opettajista sekä luennoitsijoista oli vaihtunut. Oli kiinnostavaa pohtia opiskelujen suhdetta omaan työhön ja yleisesti tanssinopetusalaan ja tanssikentän alati muuntuvaan tilanteeseen. Esiin nousi myös opiskelujen ja omien vakiintuneiden työtapojen yhteyksiä. Toisaalta keskustelu viritti paljon uusia jatkokysymyksiä ja pohdinnan aiheita. Keskustelujen aiheet liikkuivat laajalti tanssin opetusalan ja tanssin ammattikoulutuksen nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Innostuimme aiheen äärellä pohtimaan myös tanssinopettajakoulutuksen tämänhetkisiä haasteita ja toisaalta tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Lähteet
Internetlähteet
”Luova talous.” Työ ja elinkeinoministeriö. www.tem.fi/innovaatiot/luova_talous (28.12.2015).
”Tanssi talousarvioon.” Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry. tanssioppilaitostenliitto.com/wp-content/uploads/2015/04/STOPPesite2015.pdf (4.12.2015).
Kirjallisuus
Blomberg, Seija. 2008. Noviisiopettajana peruskoulussa: aloittelevien opettajien autenttisia kokemuksia ensimmäisestä opettajavuodesta. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Helakorpi, Seppo, Aarnio, Helena & Majuri, Martti. 2010. Ammattipedagogiikkaa uuteen oppimiskulttuuriin. HAMK Ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 1/2010. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu.
Olsen, Brad. 2016. Teaching for success, developing your teacher identity in today’s classroom. London: Routhledge.
Paavola, Heini & Talib, Mirja-Tytti. 2010. ”Monimuotoistuva yhteiskunta ja luokanopettajakoulutuksen haasteet.” Teoksessa Arto Kallioniemi, Auli Toom, Martin Ubani & Heljä Linnansaari (toim.). Akateeminen luokanopettajakoulutus: 30 vuotta teoriaa, käytäntöä ja maistereita. Kasvatusalan tutkimuksia 52. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura, 365–374.
Ruokonen, Inkeri & Ruismäki, Heikki. 2010. ”Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa – haikuja opettajankouluttajilta.” Teoksessa Arto Kallioniemi, Auli Toom, Martin Ubani & Heljä Linnansaari. (toim.). Akateeminen luokanopettajakoulutus: 30 vuotta teoriaa, käytäntöä ja maistereita. Kasvatusalan tutkimuksia 52. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura, 269–291.