Schillerin essee sisältää useita teatteriin liittyviä huomioita. Kaikkein pisin aiheelle omistettu kehittely sisältyy alaviitteeseen, joka seuraa edellä lainattua kohtaa (mt. 269). Lausumatta asiaa avoimesti Schiller näyttäisi siinä kommentoivan Diderot’n tuossa vaiheessa vielä julkaisematonta, mutta käsikirjoituksena tunnettua Näyttelijän paradoksi -teosta. Suhteessa Diderot’n teesiin, joka korostaa näyttelijän teknisyyttä ja vastaavaa tunnekylmyyttä, Schiller omaksuu välittävän kannan. ”Esityksen” (Darstellung) ”totuudellisuus” ja ”kauneus” ovat kaksi eri asiaa. Totuudellisuuden kannalta ”näyttelijän tulee tuottaa kaikki taidollaan eikä mitään pelkällä luonnollaan”. Kun taasen esityksen kauneus eli sen ”sulokkuus” ei perustu taitoon eikä tekniikkaan vaan on ”luonnon vapaata työtä”. Edellä olevan keskustelun perusteella tämä Schillerin perustelu on sangen helppo ymmärtää.