[28]

²⁸ Sartren fenomenologiset havainnot näyttelemisestä tarjoavat tässä kohtaa valaisevan vertailukohdan (Sartre 1973, 215). Erityisesti hänen kuvauksensa ”kuvittelemisen aktista” eri ruumiinosien osittaisena ”irrealisaationa” tulee lähelle tässä ehdotettuja kehitelmiä. Hän kuitenkin kieltäytyy seuraamasta tätä linjaa pidemmälle, koska hänen mukaansa ”[n]äyttelijän tapauksessa asia on kuitenkin täysin toisin: hän pyrkii ilmentämään poissa olevaa tai fiktiivistä objektia koko yksilöllisyytensä kautta: hän kohtelee itseään kuin taidemaalari kangasta ja palettia” (mt., 216). Tässä kohtaa Sartre alistaa näyttämöllisen kuvittelun roolin rakentamisen ihanteelle.