[37]

³⁷ Andrew Pickering (1995) välttää selvästi representaatioajattelun kieltä ja suosii performatiivista kieltä. On kuitenkin tärkeä huomata, että jälkistrukturalistit eivät tunnistaisi Pickeringin performatiivisuuden käsitettä sellaisenaan, vaikka heitä yhdistää se, että he ovat omaksuneet performatiivisuuden representaatioajattelun parannuskeinoksi ja hylänneet humanismin. Pickeringin termin omaksumiseen ei sisälly sen poliittisesti tärkeiden juurien tunnustaminen – joita voi perustellusti pitää luonnostaan pervoina (katso Sedgwick 1993) – eikä syiden, miksi se on ollut ja on edelleen tärkeä nykyisille kriittisen teorian edustajille, erityisesti feministisen ja queer-teorian tutkijoille tai aktivisteille. Hän todella sivuuttaa sen tärkeän poliittisen historiallisuuden ja monet siihen liittyvät ratkaisevat oivallukset. Pickering jättää erityisesti huomiotta tärkeät diskursiiviset ulottuvuudet, kuten kysymykset merkityksestä, ymmärrettävyydestä, merkittävyydestä, identiteetin muodostumisesta ja vallasta, jotka ovat keskeisiä jälkistrukturalistisille ”performatiivisuuden” hyödyntämisille. Ja hän pitää itsestään selvänä humanistista käsitystä toimijuudesta yksittäisten olioiden (kuten ihmisten, mutta myös sääjärjestelmien, kampasimpukoiden ja stereoiden) ominaisuutena, minkä jälkistrukturalistit problematisoivat.Toisaalta jälkistrukturalistiset lähestymistavat laiminlyövät ”ei-inhimillisen toimijuuden” huomioon ottamisen, mikä on Pickeringin selonteon keskeinen fokus. Katso Baradin (2007) yksityiskohtaisempi pohdinta aiheesta.